Sira Määttä

Sira Määttä

Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT

Kokonaisvaltaista tukea perheille, lapsille, nuorille ja aikuisille

Esittely

Työskentelen neuropsykologisen kuntoutuksen ja tutkimusten parissa. Aiemmin olen toiminut tutkijana oppimisen ja kehityksen prosessien sekä lapsen varhaisen kehityksen teemoissa. Erityisesti minua kiinnostaa kielen ja kommunikaation kehitys ja neuropsykiatriset häiriöt. Minulla on myös asiantuntemusta itsesäätelystä ja toiminnanohjauksesta, joihin liittyvät vaikeudet ovat yleisiä kehityksellisissä häiriöissä. Kuntoutustyössä minulle on tärkeää yksilön kohtaaminen ja kokonaisvaltainen tuki. Yhdessä tekeminen ja pienten edistysaskelten huomaaminen yhdessä on innostavaa. Kun asiakas esimerkiksi on osannut nimetä itsestään jotain hyviä asioita, joita ei ole aiemmin tunnistanut. Työskentelen suomeksi ja englanniksi.

Vastaanotto

Otan vastaan kaikenikäisiä.

Kielitaito

suomi (äidinkieli), englanti