Kuinka usein yli 60-vuotiaan tulisi käydä hammaslääkärissä? Suun terveys vaikuttaa sairastumisriskiin
Tiesitkö, että suun terveyden vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan hampaisiin? Erityisesti ikääntyessä hyvä suuhygienia ja säännölliset hammastarkastukset voivat säästää suuremmilta terveyshuolilta.
Terveystekoihin panostettaessa suu nousee harvoin ykkösprioriteetiksi – vaikka juuri terve suu voi olla yksi merkittävimmistä tekijöistä kokonaisvaltaisessa terveydessä ja hyvinvoinnissa. Terveystalon ylihammaslääkäri Ritva Lindblad kertoo, miksi.
Suussa muhiva tulehdus kuormittaa koko kehoa
Suun tulehdukset eivät välttämättä aiheuta lainkaan oireita, vaan kuormittavat kehoa kaikessa hiljaisuudessa. Ientulehdus on flunssan jälkeen suomalaisten yleisin infektiosairaus, ja hoitamattomana se voi johtaa parodontiittiin. Pitkittynyt tulehdus lisää myös kehon matala-asteista tulehdustilaa, joka jo itsessään on yhdistetty moniin kansansairauksiin.
”Suun terveydestä huolehtiminen on erityisen tärkeää, koska sillä on monia vaikutuksia yleisterveyteen. Tulehtuneesta ientaskusta voi päästä bakteereita verenkiertoon, jonka kautta ne vaikuttavat yleisterveyteen ja voivat myös aiheuttaa vakavia sairauksia. Suun tulehduksilla onkin tutkitusti yhteys muun muassa diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten sydän- ja aivoinfarktiin”, Lindblad muistuttaa.
Esimerkiksi parodontiittia sairastavilla on noin 70 prosenttia suurempi sydän- ja verisuonitautien riski verrattuna heihin, joilla parodontiittia ei ole.
Suun terveydestä huolehtiminen on erityisen tärkeää, koska sillä on monia vaikutuksia yleisterveyteen. ”
Miksi suun terveydestä huolehtimisen tärkeys korostuu iän myötä?
Ikääntyessä suussa tapahtuu luonnollisia muutoksia. Syljen eritys voi vähentyä, limakalvot ohentua ja erityisesti iäkkäämmillä myös käsien hienomotoriikka heikentyä, jolloin hampaiden huolellisesti harjaamisesta tulee työläämpää. Syljen erityksen väheneminen tai lääkitykset saattavat aiheuttaa suun kuivumista, mikä puolestaan altistaa reikiintymiselle ja tulehduksille.
”Reikiä ikääntyessä kehittyy erityisesti hampaan juuripinnalle, missä ei suojaavaa kiillekerrosta ole. Iäkkäällä reiät voivat edetä syviksi huomaamatta ilman kipua, koska hampaiden tuntoherkkyys on madaltunut”, huomauttaa Lindblad.
”Erilaiset limakalvo-ongelmat, kuten suupielten haavaumat tai tulehdukset proteesien alla, ovat myös melko yleisiä.”
Säännölliset hammastarkastukset ovatkin erityisen tärkeitä iän karttuessa – tarkastuksessa on hyvä käydä vuosittain, tai hammaslääkärin yksilöllisen suosituksen mukaisesti. Tarkastuksessa arvioidaan ienten kunto, limakalvot, purenta ja mahdolliset muutokset, jotka voivat vaatia lisäselvityksiä. Varhainen puuttuminen on tärkeää, jotta säästytään suuremmilta terveyshuolilta.
”Hammaslääkärin lisäksi tulisi käydä lääkärin laatiman ohjeistuksen mukaisesti suuhygienistillä hammaskiven poistossa, hampaiden puhdistuksessa ja fluorikäsittelyssä. Joskus suuhygienistin tekemä puhdistus ja fluorikäsittely 3–4 kuukauden välein on välttämätöntä reikiintymisen ja ientulehduksen pysäyttämiselle ja hallinnalle”, Lindblad ohjeistaa.
Suun terveyden perusta on huolellinen omahoito
Huolellinen hampaiden harjaus kahdesti päivässä fluorihammastahnalla on terveen suun perusta. Myös mahdolliset proteesit tulee harjata aamuin illoin. Hammasvälien päivittäinen puhdistus hammasväliharjan tai hammaslangan avulla sekä suun kosteutuksesta huolehtiminen ovat myös tärkeitä tapoja ylläpitää suun terveyttä.
”Puhdistuksessa auttaa pienipäinen sähköhammasharja ja hyvä, fluoripitoinen hammastahna. Suun kuivumiseen löytyy apteekista useita valmisteita, joiden käytöstä hammaslääkäri ja suuhygienisti osaavat ohjeistaa”, Lindblad vinkkaa.
Tilaa terveysvinkit, edut ja tapahtumakutsut terveen ikääntymisen tueksi
Tilaamalla uutiskirjeemme saat asiantuntijoidemme laatimia vinkkejä ja sisältöjä terveyden ylläpitämiseksi, kutsuja maksuttomiin tapahtumiimme sekä etuja yli 60-vuotiaille tärkeistä terveyspalveluista, kuten laboratoriomittauksista. Hyväksymällä markkinointilupamme saat viestintää myös muista palveluista, eduista ja terveysaiheista.
Lue lisää aiheesta
"Kuinka paljon huonounisuus vaikuttaa muistiin?"
Neurologian erikoislääkäri ja unilääketieteen erityispätevyyden omaava Gabriele Sved vastaa Unen uutiskirjeeseen tulleisiin kysymyksiin ikääntyvän unesta.
"Riittääkö kävely lihaskunnon ylläpitämiseen vai tarvitsenko myös voimaharjoittelua?"
Fysioterapeutti Suvi Konster vastaa Terveen ikääntymisen uutiskirjeen lukijoiden kysymyksiin lihaskunnon ylläpitämisestä.
Saatko sukat jalkaan sujuvasti? Fysioterapeutin 3 helppoa arkivinkkiä liikkuvuuden parantamiseksi
Moni huomaa vuosien verottavan vetreyttä, mutta harva tulee ajatelleeksi, kuinka paljon kehon liikkuvuus vaikuttaa arjen sujuvuuteen. Liikkuvuutta voi ja kannattaa kehittää kaiken ikäisenä – fysioterapeutti Suvi Konster kertoo, miten otat liikkuvuusharjoitukset helposti osaksi jokaista päivää.
"Onko erektiolääkkeen ja verenpainelääkkeen yhteiskäyttö ongelmallista?"
Yleislääketieteen erikoislääkäri Kaisa Sotamaa vastaa Terveen ikääntymisen uutiskirjeen lukijoiden kysymyksiin verenpaineesta.
Sydämen yleisin rytmihäiriö ei ole vaaraton – erikoislääkäri kertoo, voiko eteisvärinää ehkäistä
Flimmerinäkin tunnettu sydämen eteisvärinä voi erityisesti ikääntyvillä olla täysin oireeton. Sisätautien erikoislääkäri Susanna Halonen kertoo, voiko eteisvärinän tunnistaa itse ja millaisin keinoin sitä voi pyrkiä ehkäisemään.
”Ai niin, yksi juttu vielä…” Noloksi koettu vaiva paljastetaan usein vasta ovensuussa
Häpeä saattaa estää hoidattamasta ihan tavallisiakin vaivoja. Psykiatri, Terveystalon laatuylilääkäri Antti-Jussi Ämmälä vakuuttaa, ettei mikään syy ole liian pieni tai häpeällinen.