Kausi-influenssa tekee jo tuloaan: testaa, kuulutko vakavan influenssan riskiryhmään

22.9.2022

Rokote on paras suoja kausi-influenssaa vastaan: sillä suojaat sekä itseäsi että läheisiäsi rajulta taudilta. Rokote tulisi ottaa nyt, jotta tarvittava suoja ehtii muodostua ajoissa.

Rokote antaa tehokkaimman suojan kausi-influenssaa vastaan

Yhä jatkuvasta koronaviruspandemiasta huolimatta myös influenssakausi tekee taas tuloaan. Tänä vuonna kausi-influenssa lähestyy normaalia aiemmin ja voi olla jo syksyllä suomalaiskotien epätoivottu vieras.

– Influenssarokote kannattaa ottaa nyt, niin elimistö ehtii kehittää riittävästi vasta-ainetta ennen tartunta-aallon alkamista. Rokotteen antaman suojan kehittyminen kestää noin kaksi viikkoa, neuvoo yleislääketieteen erikoislääkärimme Jaakko Halonen.

Näin voit vähentää tartunnan riskiä

Tehokkain suoja influenssaa vastaan on rokottautuminen. Tartunnan riskiä voi myös pyrkiä vähentämään samalla tavoin, kuin muidenkin hengitystieinfektioiden kuten koronan tartuntaa.

– Hyvissä ajoin otetun rokotteen lisäksi hyvä käsihygienia auttaa suojautumaan. Muistetaan siis edelleen esimerkiksi aivastaa tai yskiä käden sijaan nenäliinaan tai hihaan, muistuttaa Jaakko Halonen.

Influenssa iskee flunssaa rajummin

Influenssa on eri tauti kuin tavallinen flunssa tai nuhakuume. Kausi-influenssalla tarkoitetaan a- ja b-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta, kun taas flunssaa aiheuttaa moni eri virus. Influenssa on oireiltaan tavallista flunssaa rajumpi: tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, voimakkaat nivelkivut, väsymys, vilunväristykset, päänsärky, huonovointisuus ja kova yskä.

Suurin vaara sairastua on perussairailla

– Suurin vaara sairastua influenssaan on perussairailla, kuten kroonisesta sydän- tai keuhkosairaudesta tai diabeteksesta kärsivillä, alle 3-vuotiailla lapsilla sekä raskaana olevilla. Influenssa voi myös pahentaa perussairautta ja aiheuttaa jälkitauteja, joista yleisimpiä ovat keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume, kertoo Halonen.

Rokotteella voi olla jopa 70 - 80 prosentin suoja, mutta viime vuonna otettu rokote ei auta

Koska influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti, ei viime tai edellisvuonna otettu influenssarokote enää tänä vuonna suojaa taudilta.

– Rokotuksella influenssa voidaan ehkäistä jopa noin 70–80-prosenttisesti: parhaimmillaan rokotus estää lapsilla 5–9 ja työikäisillä 5–8 influenssaa kymmenestä. Ikääntyneillä rokote voi auttaa estämään joka toisen influenssan. Jos influenssan kuitenkin saa rokotuksesta huolimatta, tauti talttuu lyhyemmässä ajassa kuin rokottamattomalla, Halonen kuvailee.

Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.

Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.

Lue lisää aiheesta

Digihoitaja Terveystalossa Artikkeli

Sairaanhoitajan etävastaanotolla hoitopolut tukevat potilaan ongelman ratkaisua

Sairaanhoitajan etävastaanotolla, joka Terveystalossa tunnetaan Digihoitajapalveluna, hoitaja pyrkii auttamaan asiakasta heti arvioimalla työntekijän tarvitseman hoidon ja sen kiireellisyyden sekä antamalla oireiden mukaista hoitoa, kotihoito-ohjeita ja tarvittaessa poissaolosuosituksen. Alkukevään aikana Digihoitajapalveluun tulevien yhteydenottojen ratkaisuaste ja hoidon vaikuttavuus on noussut entisestään käypä hoito -suosituksiin perustuvien hoitopolkujen käyttöönoton myötä.

Terveystalon allergologi Peter Csonka Artikkeli

Siitepölykausi lähestyy: tiesithän nämä uudet suositukset allergiaoireiden hoidossa

Hankaliinkin allergiaoireisiin on olemassa apua, muistuttaa Terveystalon allergologi Péter Csonka. Suositukset allergiahoidosta ovat päivittyneet ja uusimmilla allergiatutkimuksilla oireiden aiheuttaja voidaan tunnistaa aiempaa tarkemmin.

Kaksi hymyilevää terveydenhuollon ammattilaista Artikkeli

Näin Suomi voi vuonna 2022: Sairauspoissaolojen määrä kasvoi runsaasti ja ne koskettivat yhä useampaa työnantajaa

Terveystalon datasta selviää, että työikäisten sairastaminen kasvoi kymmeniä prosentteja vertailtaessa vuotta 2022 vuoden 2021 tilastoon. Sairastaminen myös näkyi yhä useammalla työpaikalla, sillä loppuvuoden flunssa-aalto oli poikkeuksellisen voimakas ja kontrasti koronavuosien sairastamiseen oli suuri. Mielenterveysperusteiset sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvät poissaolot olivat molemmat laskusuunnassa, mutta muutosta ei voida pitää pelkästään positiivisena.

Nainen niistää nenäliinaan Artikkeli

Influenssa, korona vai ihan tavallinen flunssa – voiko oireet erottaa ja milloin on mentävä lääkäriin?

Influenssan, flunssan ja koronaviruksen aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Onneksi myös influenssaa vastaan voi suojautua rokotteella.

Artikkeli

4 syytä ottaa influenssarokote

Influenssakaudesta odotetaan aikaisempaa ja rajumpaa kuin yleensä. Terveystalon erikoislääkärit Toni Vänni ja Jaakko Halonen kertovat, miksi influenssaa vastaan kannattaa rokottautua.

Nainen potee influenssaa sohvalla. Artikkeli

Influenssakausi lähestyy – suojaa työntekijäsi rokotteella

Nopeasti leviävä influenssa voi aiheuttaa työikäisillä pitkiä sairauspoissaoloja. Tehokkain suoja influenssaa vastaan on rokote. Se ehkäisee sairauden jopa 80 prosenttisesti ja lyhentää taudin kestoa. Jos influenssa kuitenkin iskee, suosittelemme asiakkaitamme hyödyntämään Terveystalon etäpalveluita sekä ottamaan omailmoituksen käyttöön.