Ajattelutavat ovat ratkaisevia elämäntapamuutoksessa: näin voit työstää ajattelumallejasi
Ravitsemusterapeutti Sirpa Soinin tutkimuksen mukaan elämäntapamuutoksissa onnistuu, kun haitalliset ajattelutavat muuttuvat. Omia ajattelumalleja voi lähteä työstämään hyvien kysymysten kautta.
Terveystalon ravitsemusterapeutti Sirpa Soini vaihtoi liike-elämästä kutsumustyöhönsä ja on nyt kahdentoista vuoden ajan auttanut ihmisiä painonhallinnassa. Hän on myös tutkinut muun muassa väitöskirjassaan painonpudotuksessa onnistuneita.
- Aivan ratkaisevaa on ajattelutavan muutos. Painonpudotuksessa onnistuvat eivät ajattele, että ”nyt alan dieetille”, vaan ”teen muutoksia loppuelämäni ajaksi”. Onnistujia myös yhdistää ajatukset siitä, että tehtävät muutokset ovat helppoja, eikä mistään tarvitse luopua, Sirpa Soini kuvailee.
Lue tästä linkistä lisää siitä, mikä yhdistää Sirpan tutkimuksen mukaan painonpudotuksessa onnistuneita.
Ajattelutapojen muuttaminen mahdollistaa pitkäjänteisemmän tekemisen
- Tähän liittyy myös suunnitelmallisuuden lisääminen omaan tekemiseen. Kun painonpudotukseen suhtautuu elämäntapamuutoksena eikä laihdutuskuurina, joutuu usein miettimään ensimmäistä kertaa, minkälaiset muutokset toimivat ihan oikeasti omassa elämässä ja arjessa. Ei siis pelkästään toimita mekaanisesti annettujen ohjeiden mukaan, Sirpa kommentoi.
Ajattelutapojen muuttaminen on kuitenkin usein se vaikein osuus.
- Vastaanotolla käy usein asiakkaita, jotka kertovat, etteivät ole aikaisemmin puhuneet kenellekään painoonsa liittyvistä murheista tai haasteista. Puhuminen ja asioiden nykytilan läpikäynti auttavat kuitenkin näkemään mahdollisuuksia muutoksiin, Sirpa kertoo.
En pysty, minulla ei ole voimia: kaksi yleisintä painonpudotusta haittaavaa ajattelumallia
Elämäntapamuutoksia ja pysyvää painonpudotusta haittaavat ajattelumallit liittyvät Sirpan mukaan usein tapaan laihduttaa. Ne voivat olla opittuja eli liittyvät aikaisimpiin epäonnistuneisiin laihdutuskokemuksiin.
Kaksi yleisintä painonpudotusta haittaavaa ajattelumallia on Sirpan mukaan ”En pysty”- sekä ”Minulla ei ole voimavaroja”.
- ”En pysty” -ajattelumalli voi liittyä liikuntaan, herkuttelun vähentämiseen tai ateriarytmin säännöllistämiseen. Ruokavaliomuutoksissa esille nousee usein houkutusten välttämisen vaikeus ja se, ettei jaksa valmistaa tai hankkia ruokaa, joka mahdollistaisi säännöllisen ateriarytmin. Liikkumista taas rajoittaa esimerkiksi ajatus siitä, ettei ehdi liikkua tai pysty rajoittavan kiputilan vuoksi.
- ”Minulla ei ole voimavaroja” -ajattelumallissa taas tulee esille elämäntilanne. Tähän liittyy uskomukset siitä, että laihduttamiseen pitää joko satsata täysillä tai sitten ei lainkaan. Kyseessä on hyvin tavallinen on/off -ajattelu ja usein myös ajatus siitä, että elämäntapamuutos on liian hidasta laihdutuskuurin sijaan.
Miksi ajattelet noin? Haitallisia ajattelumalleja puretaan hyvien kysymysten avulla
Ravitsemusterapeutin vastaanotolla haitallisia ajattelumalleja puretaan nykytilan kuvaamisella ja esittämällä sopivia kysymyksiä.
- Oikeiden kysymysten on tarkoitus saada asiakas pohtimaan tekemistä uusista näkökulmista. Omalla vastaanotollani kerron myös esimerkkejä siitä, miten elämäntapamuutoksissa onnistuneet suhtautuvat pysyviin muutoksiin ja repsahduksiin. Tai minkälaisia uudistuneita toimintamalleja onnistujat ovat luoneet itselleen herkuttelusta, Sirpa Soini kuvailee.
Kysy itseltäsi näitä kysymyksiä
Jos tunnistat itselläsi elämäntapamuutosta haittaavia ajattelumalleja, voit haastaa itseäsi näillä Sirpan esimerkkikysymyksillä.
- Millaisia esteitä minulla on pysyvien muutosten tekemiseen?
- Mikä olisi juuri minun tapani kiertää esteet?
- Olenko ottanut liian paljon tai liian suuria muutostavoitteita?
- Mitä silloin teen arjessani, kun tilanne on ihanteellinen?
- Auttaisiko se minua, että ajattelisin painonhallinnan olevan helppoa?
Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.
Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme.
Lue lisää aiheesta
Totta vai tarua: Flunssan voi ehkäistä vitamiineilla
Tarua. Vitamiinien käytöstä flunssan ehkäisyssä ei ole tieteellistä näyttöä. Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, miten flunssalta voi sen sijaan oikeasti suojautua.
Ota nämä terveysrutiinit tavaksi, kun täytät 80
Terveystalon asiantuntijat listasivat terveysrutiinit, jotka auttavat sinua pitämään itsesi kunnossa iän karttuessa. Lue lääkärien, ravitsemusterapeuttien, psykologin ja fysioterapeutin vinkit.
"Kolme korttipakan kokoista kerta-annosta" – saatko sinä riittävästi proteiinia?
Ikääntyessä ravinnolla on entistä suurempi merkitys toimintakyvyn säilyttämisessä. Riittävä proteiininsaanti auttaa ehkäisemään sekä lihasmassan että -voiman heikkenemistä, tukee luuston terveyttä ja edistää palautumista. Ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, miten lisäät helposti proteiinia päivittäiseen ruokavalioosi.
Nälkäkiukku ei katso ikää – näin pidät kiinni ruokarytmistä myös eläkeiässä
Eläkkeellä arjen rakenne usein muuttuu ja tiukat aikataulut väistyvät rennomman rytmin tieltä. Lounastaukoa ei kannata kuitenkaan unohtaa – ravitsemusterapeutti Kirsi Englund kertoo, miksi säännöllisestä ruokarytmistä kannattaa pitää huolta myös eläkeiässä.
Millaisin keinoin yli 70-vuotias voi huolehtia terveydestään? Tee nämä 9 asiaa joka päivä
Ikääntyessä keho kokee monia luonnollisia muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa paitsi sairastumisriskiin myös arjen sujuvuuteen. Elintavoilla on kuitenkin mahdollista jarruttaa muutosta minkä ikäisenä tahansa ja tehdä omista eläkevuosistaan terveempiä.
Mihin pitkittynyt univaje voi johtaa?
Kun uni jää toistuvasti liian vähäiseksi, seuraukset tuntuvat arjessa ja pidemmällä aikavälillä myös terveydessä. Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkärin mukaan pitkittynyt univaje voi altistaa myös vakaville sairauksille.