Epilepsia on aivojen sähkökemiallinen häiriötila

Epilepsia on aivojen sairaus, johon liittyy taipumus saada toistuvia epilepsiakohtauksia.

Epileptinen kohtaus on yksi epilepsian oireista. Kohtauksen aiheuttaa aivojen sähkökemiallinen häiriötila. Epileptinen kohtaus voi johtaa tajuttomuus-kouristuskohtaukseen, jonka aikana ihminen menettää tajuntansa, kaatuu ja hänen raajansa ja vartalonsa kouristelevat. Tajuttomuus-kouristuskohtauksen lisäksi epileptinen kohtaus voi ilmetä myös lievempinä aistioireina tai tajunnanhämärtymiskohtauksena. Tajunnanhämärtymiskohtauksen aikana henkilö ei ole täysin tietoinen ympäristöstään ja vaikuttaa sekavalta tai häneen on vaikea saada kontaktia.

Epileptinen kohtaus kestää yleensä 1−2 minuuttia. Pitkittyneestä kohtauksesta puhutaan silloin, jos kohtauksen kesto on yli viisi minuuttia.

Yksittäisen epileptisen kohtauksen voi saada kuka tahansa jonkin ulkoisen ärsykkeen, kuten stressin, liiallisen valvomisen, alkoholin tai joidenkin lääkeaineiden käytön takia. Epilepsia luokitellaan sairaudeksi silloin, kun henkilöllä on pitkäkestoinen taipumus saada epileptisiä kohtauksia.

Suomessa on noin 55 000 epilepsiaa sairastavaa aikuista. Heistä miehiä on jonkin verran enemmän kuin naisia. Epilepsiaan voi sairastua missä iässä tahansa. Valtaosalla sairastuneista epilepsia saadaan hyvin hallintaan lääkehoidolla. Noin viidesosalla epilepsiaa sairastavista on vaikea epilepsia, joka haittaa merkittävästi arkielämää lääkehoidosta huolimatta.

Epilepsiakohtaukset voidaan jakaa kahteen ryhmään: yleistyneeseen epilepsiaan ja paikallisalkuiseen epilepsiaan. Kaikista epilepsiakohtauksista ei saada niin yksityiskohtaisia tietoja, että ne pystyttäisiin luokittelemaan. Tällöin puhutaan lähtökohdaltaan tuntemattomasta kohtauksesta.

Yleistynyt epilepsia 

Yleistyneessä epilepsiassa aivojen sähköiset purkaukset alkavat ja leviävät yhtäaikaisesti molempiin aivopuoliskoihin. Yleistynyttä epilepsiaa esiintyy tyypillisesti lapsuus- ja nuoruusiässä, ja sen ensioireet ilmaantuvat yleensä alle 20 vuoden iässä. Esimerkkejä yleistyneestä epilepsiasta ovat nuoruusiän poissaoloepilepsia ja myoklonusepilepsia.

Yleistyneen epilepsian oireena on useimmiten tajuttomuus-kouristuskohtaus, joka tulee ilman ennakkovaroitusta. Kohtauksen aikana henkilö menettää hetkellisesti tajuntansa ja ruumiintoimintojensa hallinnan, hän saattaa purra kieltään tai poskeaan ja virtsata tai ulostaa alleen. Kohtaus kestää yleensä vain muutaman minuutin, minkä jälkeen henkilö on sekava. Jälkiväsymys kohtauksen jälkeen saattaa kestää jopa tunteja. Osalla potilaista yleistyneet kohtaukset ilmenevät hetkellisenä poissaolona, eikä niihin liity muita ulkoisia merkkejä.

Paikallisalkuinen epilepsia 

Paikallisalkuisessa epilepsiassa kohtauksen lähtökohta on tietyllä aivoalueella, ja se alkaa ensin vain yhdessä aivopuoliskossa. Kohtaukset voivat myöhemmin levitä molempiin aivopuoliskoihin. Paikallisalkuinen epilepsia voi alkaa missä iässä tahansa, mutta valtaosa aikuisena alkavista epilepsioista kuuluu tähän ryhmään.

Paikallisalkuisen epilepsian oireet vaihtelevat sen mukaan, miltä aivoalueelta ne saavat alkunsa. Ennen varsinaista kohtausta paikallisalkuisessa epilepsiassa saattaa esiintyä alkuoireita, kuten yksittäisen raajan jäykistyminen tai nykiminen, näkö- tai kuulo-oireita. Alkuoireiden jälkeen tajunta hämärtyy, eikä henkilö pysty reagoimaan ulkoisiin ärsykkeisiin. Kohtauksiin voi liittyä raajojen nykimistä ja tahdosta riippumatonta toimintaa, kuten käsien hieromista tai vaatteiden nyppimistä, tai muuten poikkeavaa käyttäytymistä. Paikallisalkuinen epilepsiakohtaus voi kehittyä joskus tajunnanhämärtymiskohtauksesta myös tajuttomuuskouristuskohtaukseksi.

Epilepsian diagnoosin perusta on potilaan kertoma tarkka kuvaus epilepsiakohtauksesta. Lisäksi olisi tärkeää saada myös silminnäkijän kuvaus kohtauksen kulusta. Diagnoosin tueksi voidaan tarvita myös aivosähkökäyrätutkimus eli EEG sekä aivojen kuvantamistutkimus. Aivojen rakenteelliset muutokset voidaan tunnistaa magneettikuvauksella.

Epilepsiadiagnoosin saaminen edellyttää, että toinen seuraavista kriteereistä täyttyy:

1. Henkilöllä on ollut vähintään kaksi ilman ulkoisia altistavia tekijöitä esiintynyttä epileptistä kohtausta. Kohtaukset ovat olleet erillisiä kohtauksia ja niiden väli on ollut vähintään 24 tuntia.
2. Henkilöllä on ollut yksi ilman ulkoisia altistavia tekijöitä ilmennyt epileptinen kohtaus. Tämän lisäksi tutkimuksissa on todettu jokin pitkäaikainen kohtauksille altistava tekijä, kuten esimerkiksi rakenteellinen aivomuutos.

Epilepsian ensisijainen hoitomuoto on lääkehoito. Lääkehoidon tavoitteena on kohtauksettomuus ilman merkittäviä lääkityksestä johtuvia haittavaikutuksia. Epilepsialääkitys valitaan kohtaustyypin ja mahdollisen oireyhtymän perusteella. Jos yksi lääke ei auta pitämään kohtauksia poissa, voidaan sen rinnalle valita toinen lääke, jolla on erilainen vaikutusmekanismi. Epilepsian lääkehoito vaatii sitoutumista, ja se kestää yleensä vuosia, joskus koko loppuelämän ajan. On myös tapauksia, joissa lääkitystä on voitu lähteä vähentämään. Lääkityksen lopettamisen edellytyksenä on se, ettei epilepsiakohtauksia ole tullut lainkaan 3−5 vuoteen.

Kolmasosalla epilepsiaa sairastavista tauti on vaikeahoitoinen, ja lääkityksestä huolimatta arkielämässä esiintyy merkittäviä ongelmia. Tällöin on arvioitava myös muita mahdollisia epilepsian hoitomuotoja, joita ovat leikkaushoito, neurostimulaatiohoidot sekä ketogeeninen ruokavalio.

Epilepsian omahoito 

Epilepsia vaatii yleensä pitkäjänteistä sitoutumista omahoitoon ja lääkitykseen. Epilepsiaa sairastavan on hyvä olla itse perillä oman sairautensa erityispiirteistä ja olla aktiivisesti mukana oman hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa. Omilla elintavoillaan voi vaikuttaa positiivisesti sairauden hoitoon ja elää laadukasta elämää sairaudesta huolimatta.

Epilepsiaa sairastavan omahoito koostuu seuraavista asioista:

• säännöllinen lääkitys
• kohtausten seuraaminen ja kirjaaminen
• säännölliset elämäntavat
• monipuolinen ruokavalio
• riittävä lepo
• riittävä liikkuminen ja ulkoilu

Lisäksi on tärkeää mahdollisuuksien mukaan vältellä tekijöitä, joiden tietää altistavan kohtauksille. Näitä tekijöitä voivat esimerkiksi olla valvominen tai liiallinen alkoholin käyttö.