Vulvodynia

Vulvodyniassa esiintyy yli kolme kuukautta jatkuneena ulkosynnyttimien kipua ja kirvelyä. Emättimen suun koskettelu ja yhdyntä saattavat aiheuttaa kipua. Ohimenevänä tällainen oire on hyvin tavallinen. Syytä siihen, miksi tämä kipu pitkittyy, ei tunneta. Joskus laukaisevana tekijänä voi olla toistuva hiivasienitulehdus, bakteeritulehdus tai ehkäisypillerien käyttö.

Oire voi vaihdella kuukautiskierron mukaan. Kipu voi säteillä ulkosynnyttimistä peräaukkoon, ristiselkään tai reisiin. Yksi mahdollinen oire on ns. vaginismi (emätinkouristus), jolla tarkoitetaan tahdosta riippumattomien lihasspasmien tai -jännityksen esiintymistä lantionpohjan lihaksistossa.

Vulvodynian toteaminen ja hoito vaativat gynekologilta perehtymistä. Kivuliaita lisätutkimuksia ei tarvita, joskus oire todetaan kevyesti pumpulitikuilla tutkien, joskus lantionpohjan lihaksia tunnustellen. Gynekologi arvioi, tarvitaanko ehkäisyn vaihtamista toisenlaiseen, tulehduksen hoitoa tai muuta tukihoitoa kipuun. Lantionpohjan fysioterapiaa tarvitaan, jos lantionpohjan lihaksiston jännitys on voimakasta.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Gynekologinen kipu