Pään magneettitutkimus
Miten tutkimukseen pääsee?
Ota yhteys lääkäriin, joka voi suositella sinulle tätä tutkimusta, hän kirjoittaa tutkimukseen lähetteen.
Voit varata ajan magneettitutkimukseen verkkoajanvarauksella tai soittamalla puh 030 6000, kun sinulla on lähete Terveystalon lääkäriltä. Voit tulla tutkimukseen myös Terveystalon ulkopuolisella lähetteellä, ota tällöin yhteys puh 030 6000.
Mitä tutkimuksessa tapahtuu?
Magneettitutkimus tapahtuu valaistussa ja ilmastoidussa tunnelissa, joka on avoin molemmista päistä. Asento tutkimuspöydällä pyritään saamaan mahdollisimman mukavaksi, koska kuvasarjojen onnistumisen edellytyksenä on paikallaan olo.
Merkinantoyhteys henkilökuntaan on koko tutkimuksen ajan. Tutkimuksen aikana kuuluu voimakas nakuttava ääni, jonka vuoksi annetaan kuulosuojaimet ja/tai musiikkikuulokkeet vaimentamaan ääntä.
Tutkimuksessa voidaan tarvittaessa käyttää suonensisäistä varjoainetta, jos kuvausta valvova röntgenlääkäri ja lähetetiedot sitä edellyttävät. Varjoaine auttaa eri kudosten erottumista kuvissa toisistaan, ja se annetaan tutkimuksen aikana laskimoon.
Tutkimus kestää noin 30 minuuttia. Tutkimukseen tarvitaan lääkärin lähete. Ennen magneettitutkimusta varmistetaan kehonsisäiset metalliesineet (proteesit, stentit, metallin sirut, lääkeaine-pumput jne.), tämän vuoksi pyydetään täyttämään esitietolomake, jossa nämä asiat selvitetään.
Magneettitutkimukseen valmistautuminen
Katso magneettitutkimuksen (MRI) valmistautumisohje ja tutustu esitietolomakkeeseen.
Lisätietoa laitteistosta
Valtaosa tutkimuksista tehdään 1.5 teslan kenttävoimakkuuden laitteilla, jotka osoittavat useimmat sairaudet luotettavasti. Terveystalolla on käytössä myös 3 teslan laitteita, joiden etuja ovat hyvä kuvanlaatu ja tarkkuus, joista on hyötyä pienten kohteiden ja rakenteellisten muutosten tarkastelussa.
Lisäksi 3 teslan laitteella voidaan havaita verenvuodot ja verisuonimuutokset paljon tavanomaisia laitteita herkemmin ja arvioida aivojen tutkimuksessa valkean aineen ratojen kunto (diffuusiotensorikuvaus ja traktografia). Siten 3 teslan laitteesta on erityista hyötyä aivovaltimoiden ja kaulavaltimoiden tutkimisessa, aivovammoissa, työkykytutkimuksissa ja työikäisten muistitutkimuksissa sekä epilepsian ja kehityshäiriöiden tutkimisessa.
Diffuusiotensorikuvaus ja traktografia
Diffuusiotensorikuvaus (DTI) on veden liikkuvuuden mittaamiseen perustuva menetelmä, jota voidaan käyttää aivojen valkean aineen kunnon arviointiin ja joka on erityisen herkkä valkean aineen ratojen vaurion osoittaja.
Potilastutkimuksessa analyysi suoritetaan luotettavimmin traktografialla, joka tarkoittaa yksittäisten ratojen analyysiin suunniteltua ohjelmistoa. Kuvaus suoritetaan 3 teslan laitteella kuten tavanomainen magneettikuvaus.
Analyysissa potilaan jokaisen radan tulosta verrataan samalla kuvauslaitteella ja samalla mittausohjelmalla määritettyihin normaalihenkilöiden arvoihin. Koska ratojen mittaus on aikaa vievää ja menetelmä edellyttää useiden kymmenien normaalihenkilöiden kuvausta ja analyysia, tutkimukset on mielekästä keskittää yhteen paikaan.
Traktografiaan perustuva valkean aineen ratojen testaus on Suomessa saatavana ainoastaan Terveystalo Pulssissa, jossa niitä on tehty jo lähes 2000 kappaletta. Ratojen analyysi tehdään meillä perusteellisemmin kuin missään muualla, se kattaa aivojen kaikki kookkaimmat radat.
Tutkimuksen tärkein käyttöalue on valkean aineen aivovamma (traumaattinen aksonivaurio), joka usein ei näy lainkaan tavallisissa magneettikuvissa. Menetelmällä on merkitystä myös työikäisten muistihäiriöiden tutkimisessa ja työkykytutkimuksissa sekä yksittäisten aivoperäisten oireiden ja löydösten (esim. liikehäiriöt) syyn selvittämisessä.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
MagneettitutkimusEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Magneettitutkimus
Eturauhasen magneettitutkimus
Miesten eturauhasen magneettitutkimus on erinomainen tutkimusmenetelmä. Esimerkiksi eturauhassyövän paikka voidaan todeta varsin hyvin kohdennettavaa näytteenottoa varten. Mahdollisen eturauhassyövän paikallinen levinneisyys on arvioitavissa varsin luotettavasti ja tämä määrittelee operaation laajuuden.
Kaularangan magneettitutkimus
Magneettitutkimus on yleisesti paras ja suositeltavin menetelmä kaulaytimen ja kaularangan muutosten osoittamiseen. Tutkimuksessa nähdään tarkasti välilevyjen ja luurakenteiden muutokset ja voidaan osoittaa välilevyjen pullistumat sekä ydinkanavan ja juuriaukkojen ahtautuminen. Käsiin säteilevissä vaivoissa magneettitutkimus on luotettavin menetelmä oireen syyn selvittelyssä. Myös tulehdukselliset muutokset ja kasvaimet näkyvät luotettavasti. Tutkimukseen kuuluu tekniikaltaan erilaisia kuvasarjoja, joiden tarpeen arvioi lausunnosta vastaava radiologi. Toisinaan käytetään laskimoon annettavaa tehosteainetta (gadolinium).
Kuulohermon kanavan magneettitutkimus
Magneettitutkimus tehdään esim. kuulon aleneman, huimauksen, tinnituksen tai muiden korvaperäisten oireiden syyn selvittämiseksi. Kuvauksessa nähdään luotettavasti mahdolliset kasvaimet, tulehdukselliset, verenkierrolliset ja muut rakenteelliset muutokset. Kuvista nähdään myös aivorungon ja pikkuaivojen tilanne sekä mahdolliset muualla aivoissa sijaitsevat muutokset. Tutkimukseen kuuluu tekniikaltaan erilaisia kuvasarjoja, joiden tarpeen arvioi lausunnosta vastaava radiologi.
Kyynärpään tai kyynärvarren magneettitutkimus
Magneettitutkimus on luotettavin kuvantamismenetelmä kyynärnivelen tai kyynärvarren oireiden selvittelyssä. Kyynärnivelessä olevien moniulotteisten nivelpintojen rustojen tila on hyvin arvioitavissa. Kyynärnivelen jänteiden ja nivelsiteiden arvioinnissa magneettitutkimus on ensisijainen menetelmä. Magneettitutkimus on erityisen hyvä epäiltäessä hauislihaksen jänteen repeämää. Magneettitutkimus perustuu voimakkaan magneettikentän ja radioaaltojen käyttöön eikä siinä käytetä haitallista röntgensäteilyä.
Lannerangan magneettitutkimus
Magneettitutkimus on ensisijainen menetelmä nikamien, välilevyjen ja hermorakenteiden muutosten osoittamiseen. Tutkimuksessa nähdään tarkasti degeneratiivisten muutosten eli rappeumamuutosten aste, välilevyjen pullistumat sekä ydinkanavan ja juuriaukkojen ahtautuminen. Myös tulehdukselliset muutokset ja kasvaimet tulevat luotettavasti esiin. Tutkimuksessa käytetään toisinaan laskimoon annettavaa tehosteainetta (gadolinium). Pitkittyneessä alaselkäkivussa lannerangan magneettitutkimus on ensisijainen tutkimusmenetelmä, samoin kun epäillään esimerkiksi pahanlaatuista syytä oireiden taustalla.
Rintarauhasten magneettitutkimus
Rintojen magneettitutkimus on viime vuosina osoittautunut herkimmäksi menetelmäksi rintasyövän toteamisessa ja sitä suositellaankin mm. perinnöllisen rintasyövän kantajien vuosittaiseksi tarkastusmenetelmäksi. Erityisesti magneettitutkimuksesta hyötyvät naiset, joilla on tiivis rintarauhaskudos. Tutkimus antaa tärkeää informaatiota kasvaimen koosta ja mahdollisista muista syöpämuutoksista samassa tai toisessa rinnassa ennen rintasyöpäleikkausta. Rintojen magneettitutkimus on luotettavin menetelmä implanttirintojen tutkimiseen, jos rinnoissa on kipua tai rintojen muoto on muuttunut tai on muu syy epäillä implanttien rikkoutumista.