Nilkan ja jalkaterän leikkaushoito

Monia nilkan ja jalkaterän ongelmista voidaan hoitaa leikkauksella. Yleisimpiä toimenpiteitä ovat mm. murtumien, jännevammojen, virheasentojen, nivelrikon, pinnetilojen ja kasvainten leikkaukset. Leikkaus suoritetaan joko avoleikkauksena tai tähystyksessä. Anestesiana käytetään yleensä joko selkä- eli spinaalipuudutusta, tai yleisanestesiaa eli nukutusta. Anestesiamuodon potilas sopii kokeneen anestesialääkärin kanssa. Pieniä toimenpiteitä voidaan tehdä myös paikallispuudutuksessa.

Suurin osa leikkauksista on päiväkirurgisia, eli kotiutuminen tapahtuu toimenpidepäivänä. Osa isommista leikkauksista edellyttää yöpymistä Terveystalossa.

Kirurgia on vaativaa käsityötä, ja siksi Terveystalossa nilkan ja jalkaterän leikkauksia suorittavat vain kokeneet ortopedit. Leikkaava lääkäri suunnittelee toimenpiteen kunkin potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan ja käy leikkauksen luonteen läpi hänen kanssaan henkilökohtaisesti.

Toipumisen nopeuttamiseksi ja varmistamiseksi edellyttävät monet leikkaukset osaavaa ja oikein ajoitettua fysioterapiaa eli kuntoutusta. Leikkauksen jälkeisenä aikana ortopedin, fysioterapeutin ja potilaan saumaton yhteistyö Terveystalossa takaa parhaat mahdolliset edellytykset pikaiseen toipumiseen.

Soita ja varaa aika 030 6000*

*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Nilkka ja jalkaterä Ortopediset leikkaukset

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Nilkka ja jalkaterä