Lapsen kasvu ja kehitys

Lapsi kasvaa ja kehittyy ensimmäisten vuosien aikana nopeasti. Nopean kehityksen takia myös lapsen kasvua ja kehitystä tulisi seurata säännöllisin väliajoin. Näin mahdolliset häiriöt kasvussa ja kehityksessä voidaan havaita ajoissa.

Suosituimmat palvelut

Yö- ja päiväkastelun hoito

Suomessa hoitoa vaativasta yökastelusta kärsii arviolta 30 000 lasta. Se aiheuttaa lapselle mielipahaa ja sosiaalisia rajoituksia ja vanhemmille työtä ja vaivannäköä. Jokaiselle ensimmäiselle luokalle mahtuu arviolta kaksi kastelijaa. Kyseessä on yleinen vaiva ja siihen on saatavilla tehokasta hoitoa. Vastaanotolla tarkennetaan yökastelun oireet, suljetaan pois mahdolliset muut sairaudet ja tutkitaan lapsen fyysinen status sekä yleinen kypsyysaste. Kotiin perhe saa mukaansa kastelupäiväkirjan, johon kirjataan yökastelut kahden viikon ajalta. Vaivan aktiivihoitoa ei tarvita, jos kastelua esiintyy harvemmin kuin kaksi kertaa viikossa, sillä yökastelu häviää todennäköisesti ajan myötä itsestään. Yökastelua hoidetaan lääkehoidolla, kasteluhälyttimellä tai yhdistämällä molemmat. Lääkäri räätälöi hoidon lapsen ja perheen tilanteen mukaan ja hoito määräytyy lapsen iän ja ongelman luonteen mukaisesti.

Lue lisää

Lapsen hidastunut pituuskasvu

Normaalisti lapsen pituuskasvu menee johdonmukaisesti lapsen omaan kehityskäyrään nähden. Mikäli lapsen kasvussa kuitenkin huomataan poikkeavia tekijöitä, tulee tämän syyt aina selvittä. Pienten lasten kasvua ja kehitystä seurataan säännöllisesti, jonka avulla mahdolliset häiriöt kasvussa ja kehityksessä voidaan huomata ajoissa.

Lue lisää

Lasten univaikeuksien hoito

Lasten yleisimpiä unihäiriöitä ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily sekä liian varhainen herääminen. Varhainen syiden selvitys ja hoito on tärkeää. Lääkäriin on syytä ottaa yhteys, jos aiemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräillä tiheästi, on kivuliaan oloinen, kuorsaa jatkuvasti tai on päivisin väsynyt. Toistuva lapsen yöheräily on pidemmän päälle raskasta, ja myös perhe voi tarvita silloin tukea.

Lue lisää

Jokainen lapsi kasvaa omalla tavallaan ja vauhdillaan. Lasten kasvu etenee kuitenkin keskimäärin hyvin samankaltaisia linjoja. Kun ison joukon terveitä lapsia kasvutiedot kerätään yhteen, voidaan näistä luoda kasvukäyrät jotka kertovat ikään suhteutettuna keskimääräisen pituuden ja painon ja niiden tyypillisen vaihtelun.

Lapsen kasvuun vaikuttavat muun muassa:

· Oma perimä

· Ravitsemus

· Mahdolliset kasvuun vaikuttavat sairaudet

Terveen lapsen kasvu on johdonmukaista, eikä siinä yleensä ole väestön ja vanhempien kasvusta suurta poikkeavuutta. Kasvukäyrä voi joskus paljastaa poikkeavuuden tai sairauden jo ennen kuin mitään muita oireita on nähtävissä. Kasvun tulkinnassa ammattilaisen arvio on aina tärkeä. On myös hyvä muistaa, että kaikkilla niin sanotuilla normaaleilla kasvukäyrillä kasvavilla lapsillakin voi olla jokin sairaus, eivätkä toisaalta käyrien "ulkopuolella" kasvavat lapset läheskään aina sairaita.

Lastenlääkäri, lasten endokrinologi tai lasten neurologi arvioi lapsen normaalin kasvun ja kehityksen. Lääkäri tutkii lasta, mittaa pituuden ja painon, piirtää kasvukäyrän ja tarvittaessa ottaa laboratoriokokeita tai röntgenkuvan luustosta.Lapsen painoa verrataan joko samanpituisen lapsen keskimääräiseen painoon tai ikäkohtaiseen painoindeksiin. Paino on aina tärkeä suhteuttaa pituuteen ja tästä syystä ikäkohtaisia painokäyriä käytetäänkin melko vähän. Ne ovat hyödyllisiä lähinnä pituuskasvun loppuvaiheessa. Kasvun seurannan yksi tavoitteista on myös havaita vähäoireiset krooniset sairaudet kuten keliakia, kilpirauhasen vajaatoiminta tai muu krooninen sairaus jolla on vaikutusta lapsen kasvuun.

Jos lapsen pituuskasvu hidastuu, tulee asiaa selvitellä lääkärissä. Pituuskasvun kehitykseen kiinnitetään erityistä huomiota lastenlääkärin vastaanotolla. Lapsen kasvun merkittävät poikkeavuudet odotetusta tai selvät muutokset kasvutavassa ansaitsevat aina ammattilaisen arvion. On tavallista, että mitään sairautta ei löydy. Toisaalta jälkikäteen arvioitaessa voidaan myös nähdä, että moni sairaus ja tila ovat aiheuttaneet selviä muutoksia kasvuun jopa vuosia ennen diagnoosia.

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.

Lasten ja nuorten terveys

Palvelut

Lasten iho-ongelmien hoito

Lapsilla voi esiintyä monenlaisia iho-oireita, joista yleisimpiä ovat ihon lehahteleva punotus, hormoninäpyt, pieninäppyinen ihottuma, atooppinen ekseema, nokkosihottuma ja erilaiset rokot. Luomet ja erilaiset ihon pigmentin muutokset on hyvä tarkistuttaa, mikäli ne kasvavat tai niiden väri muuttuu.

Palvelut

Lasten infektiot ja tartuntataudit

Infektiot ovat ylivoimaisesti yleisin syy lasten päivähoito- ja koulupoissaoloihin. Lasten infektioiden kirjo on hyvin laaja, perusterveiden lasten flunssasta vakaviin sairauksiin. Yleisimpiä lasten infektioita ovat erilaiset hengitystieinfektiot, kuten keuhkokuume, ahtauttava keuhkoputkentulehdus ja kurkunpääntulehdus sekä rokot ja ripulitaudit.

Palvelut

Lasten silmälääkäri

Lasten silmälääkäri tutkii lasten silmävaivoja ja -ongelmia. Lasten silmäsairauksia ovat esimerkiksi silmätulehdukset, silmän kehityshäiriöt, karsastus, kaihi, kasvaimet ja silmävammat.

Palvelut

Lasten vatsavaivat

Vatsavaivat ovat lapsilla hyvin yleisiä, mutta useimmiten vaarattomia. Vatsavaivoja voivat aiheuttaa esimerkiksi ummetus, erilaiset toiminnalliset vaivat, ruokatorven takaisinvirtaus eli refluksi, tulehdukset, infektiot, laktoosi-intoleranssi, keliakia sekä ruoka-allergiat. Vatsakipua voi esiintyä muissakin kuin suolistosairauksissa, esimerkiksi virtsatietulehduksessa tai keuhkokuumeessa. Äkilliseen ja voimakkaaseen vatsakipuun tulee aina suhtautua vakavasti ja ottaa herkästi yhteys lääkäriin. Toistuviin, lieviin vatsakipuihin voidaan suhtautua rauhallisemmin, mutta myös niiden selvittely lääkärissä on usein tarpeellista.

Palvelut

Lapsen allergia

Lapsen allergiat ja niiden puhkeaminen vaihtelevat iän mukaan yksilöllisesti. Jos epäilet lapsen sairastavan jotakin allergiaa, kannattaa hakeutua lapsia hoitavan lääkärin vastaanotolle tarkempiin tutkimuksiin. Kun allergian aiheuttaja on selvillä, oireita voidaan lievittää ja allergiaa hoitaa tehokkaasti. Jos lapselle ilmaantuu äkillisiä ja voimakkaita allergisia oireita, on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian.

Palvelut

Lapsen rokotukset

Rokottaminen on tehokkain tapa suojata lasta herkästi tarttuvilta ja vakavilta taudeilta. Tartunnan ehkäiseminen johtaa myös lapsen ympärillä olevien suojaamiseen. Jos liian moni lapsi jää rokottamatta, laumasuoja murtuu ja tauti pääsee yhteiskunnassa valloilleen.