Laskeumarengas tai -kuutio
Mikä on laskeumarengas tai -kuutio ja miten ne toimivat?
Laskeumarengas ja -kuutio ovat emättimeen asetettavia silikonisia tai PVC-muovisia apuvälineitä. Niitä käytetään oireisen emättimen laskeuman tai yhdistetyn emättimen ja kohdun laskeuman hoitoon. Laskeumakuutioita voidaan käyttää myös virtsankarkailun estoon. Laskeumarengas ja -kuutio tukevat kudoksia ja estävät niitä laskeutumasta alaspäin, jolloin oireet yleensä helpottuvat.
Kenelle laskeumarengas tai -kuutio sopii?
Gynekologi arvioi laskeumatuen tarpeen ja ohjeistaa sen käyttöön. Laskeumarengas ja -kuutio sopivat lähtökohtaisesti kenelle tahansa, kunhan ne asettuvat hyvin emättimeen ja käyttö ei aiheuta ongelmia. Hoidon onnistumiseksi renkaan tai kuution on oltava oikean kokoinen. Se ei saa aiheuttaa kipua tai epämukavuutta, eikä haitata virtsaamista tai ulostamista. Vaihdevuosi-ikäisillä ja sitä vanhemmilla naisilla paikallinen emättimen estrogeenihoito on ehdoton edellytys hoidon toteuttamiseksi, koska rengas ja kuutio altistavat limakalvojen haavaumille.
Kuinka usein rengas tai kuutio vaihdetaan?
Jos pystyy asettamaan renkaan itse paikoilleen, suositellaan renkaan asetusta aamuisin ja poistoa illalla. Vaihtoehtoisesti lääkäri tai hoitaja asettaa renkaan ja sitä pidetään paikoillaan esimerkiksi 3–9 kuukauden ajan, minkä jälkeen rengas ja limakalvot tarkistetaan. Jos renkaan käyttöön liittyy infektio-oireita, se poistetaan välittömästi.
Laskeumakuutiota voidaan käyttää vain tarvittaessa tai päivittäin, mutta yöksi sen poistoa suositellaan.
Joskus laskeumakuutiotakin voidaan pitää paikallaan myös useampia päiviä, mikäli kuutio ei aiheuta limakalvoärsytystä.
Laskeumarenkaista PVC-muovisia suositellaan vaihdettavaksi uuteen jokaisella kontrollikäynnillä. Silikonisia renkaita ja -kuutioita suositellaan vaihdettavaksi uuteen noin vuoden välein tai harvemmin valmisteen ohjeen mukaan.
Onko laskeumarengas tai -kuutio turvallinen pitkäaikaisessa käytössä?
Jos rengas tai kuutio aiheuttaa emättimeen haavauman, on käyttö tauotettava ja limakalvot hoidettava kuntoon paikallisestrogeenin ja tarvittaessa antibiootin avulla ennen hoidon jatkamista. Usein tarvitaan muutaman viikon tauko hoidosta. Muuten rengas ja kuutio ovat turvallisia pitkäaikaisessakin käytössä.
Miltä laskeumarenkaan tai -kuution käyttö tuntuu?
Paikallaan olevan renkaan tai kuution ei pitäisi tuntua miltään, eikä aiheuttaa ongelmia virtsatessa tai ulostaessa.
Voiko laskeumarangasta tai -kuutiota käyttää kuukautisten tai yhdynnän aikana?
Laskeumarenkaan käyttö on mahdollista myös kuukautisten aikana. Kiinteä laskeumakuutio estää kuukautisveren valumisen emättimestä, mutta reiällinen laskeumakuutio mahdollistaa vuodon läpi pääsemisen ja sopii käytettäväksi myös kuukautisten aikana.
Laskeumarenkaan käytölle yhdynnän aikana ei ole lähtökohtaisesti estettä, jos yhdyntä onnistuu hyvin sen paikallaan ollessa. Kuutio sulkee emättimen tilapäisesti eli se tulee poistaa aina ennen yhdyntää.
Miten ne asetetaan ja poistetaan?
Laskeumarengas ja -kuutio kostutetaan vedellä tai liukastavalla voiteella kuten perusvoiteella ennen asetusta. Renkaan tai kuution saa vietyä emättimeen puristamalla sen kasaan ja työntämällä ylöspäin sormin. Oikein paikoilleen asettunut rengas tai kuutio ei tunnu epämukavalta tai aiheuta oireita. Poistaminen sujuu renkaasta tai kuution narusta varovasti vetäen valmistajan ohjeiden mukaisesti.
Voiko laskeumarenkaan tai -kuution avulla välttää leikkauksen?
Laskeumarengas tai -kuutio voi riittää joskus yksinkin laskeumaoireiden hoitoon. Rengasta tai kuutiota voidaan myös käyttää laskeumaleikkausta odottaessa tai leikkauksen siirtämiseksi myöhempään ajankohtaan. Erityisesti iäkkäillä ja monisairailla laskeumarengas tai -kuutio voi mahdollistaa laskeumaoireiden hoidon ilman leikkausta.
Miten laskeumarengas tai -kuutio puhdistetaan?
Laskeumarengas ja -kuutio puhdistetaan lähtökohtaisesti lämpimällä vedellä. Eri valmistajilla on omat käyttöohjeensa, joita tulee noudattaa puhdistuksen osalta.
Onko saatavilla eri kokoja, ja miten oikea koko valitaan?
Laskeumarenkaasta ja kuutiosta on saatavilla useita kokoja, joten sovittaminen on tärkeää ennen hoidon aloitusta. Laskimokuutiossa aloitetaan usein pienellä koolla. Samoin renkaan osalta valitaan pienin koko, joka pitää laskeuman paikallaan ja jolla paineoireita ei tule. Gynekologi sovittaa renkaan tai -kuution ja varmistaa sen istuvuuden.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Maksaminen ja hinnasto
Kohdun ja emättimen laskeumat
Kohdun ja emättimen laskeumaleikkaus
Laskeumaleikkauksessa emättimen seinämää tuetaan sulavilla ompeleilla. Leikkaukseen liitetään tarvittaessa kohdunpoisto. Laskeumaleikkaus on aiheellinen, jos lantionpohjan lihasten harjoittaminen tai emättimeen asetettavat tuet eivät riitä laskeumaoireiden hoidoksi. Jos laskeumaleikkaus on arvioitu tarpeelliseksi tai mietit leikkauksen tarvetta, varaa aika gynekologisen kirurgin vastaanotolle leikkausarvioon.
Lantionpohjan fysioterapia
Lantionpohjan fysioterapiassa tutkitaan ja kuntoutetaan eri menetelmin naisten, miesten ja lasten lantionpohjan toimintahäiriöitä. Oireina voivat olla esimerkiksi virtsan- tai ulosteenkarkailu, emättimen laskeumat, seksuaalitoimintahäiriöt sekä erilaiset kiputilat lantion alueella. Synnytyksen aikainen tai jälkeinen oireilu on myös yksi tyypillinen syy hakeutua fysioterapiaan.