Alkoholiriippuvuus ja muu lääkeriippuvuus

Alkoholi-, lääke- ja huumausaineongelmissa keskeinen rajanveto on siinä, onko kyseessä lähinnä haitallinen käyttö vai onko kehittynyt jo päihderiippuvuus. Päihderiippuvuuden tunnusmerkki on se, että aineen käyttö syrjäyttää asianomaisen elämänvaiheen mukaisia pyrkimyksiä (työssä, ihmissuhteissa, harrastuksissa, omista asioista ja itsestään huolehtimisessa). Riippuvuudessa on aste-eroja ja vaikeimmat päihderiippuvuudet voidaan hoitaa vain asiaan erikoistuneissa katkaisu- ja kuntoutusyksiköissä. Näiden ongelmien suhteen keskeistä on tunnistaa tilanne ja tämä tutkiminen voidaan suorittaa yleensä vastaanotto-olosuhteissa laboratoriotutkimusten avulla.

Päihderiippuvuuden tutkimuksessa kiinnitetään huomiota mahdolliseen kaksoisoirehdintaan eli mielenterveys- ja päihdeongelman samanaikaiseen esiintymiseen. Hoito tähtää joko haitallisen käytön vähentämiseen, käytön rajaamiseen tai käytön tilapäiseen tai kokonaan lopettamiseen. Polikliininen hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Hoidossa voi olla mukana lääkärin lisäksi muu riippuvuuksien hoitoon perehtynyt ammattilainen, kuten psykologi tai psykoterapeutti. Hoidossa on hyvä alusta alkaen olla mukana joku tukihenkilö. Tarvittaessa hoidossa ohjataan eteenpäin asianomaiselle ammattihenkilölle.

Asiantuntijat

Palvelu sisältyy näihin kategorioihin

Ajanvaraus

Varaa aika puhelimitse asiakaspalvelustamme.

*Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm/pvm. Jonotus on maksullista.