Leikkaussalisairaanhoitaja, Kouvola

Kouvola | Sairaanhoitajat

Haku päättyy: 27.7.2025

Me Terveystalossa rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Joka päivä yli 15 500 osaajaamme työskentelee tärkeimmän, terveyden, eteen.

Etsimme nyt tärkeimmän tekijöiden osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Sairaanhoitajaa Kouvolaan. Tutustu tehtävään ja hae!

Mitä työ leikkaussalisairaanhoitajana pitää sisällään?

Leikkaussalisairaanhoitajana Kouvolan Terveystalossa pääset työskentelemään monipuolisesti leikkaus- ja toimenpidepotilaan hoitopolun eri vaiheissa. Tehtäviisi kuuluu leikkaussali- ja heräämöhoitotyö sekä leikkausajanvaraus. Lisäksi toimit satunnaisesti sairaanhoitajan vastaanottotyössä. Työ tarjoaa mahdollisuuden kehittää osaamistasi päiväkirurgisen hoidon eri osa-alueilla. Työtehtäviä on myös Lahden Terveystalossa.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Työtä tehdään arkipäivisin kahdessa vuorossa, ja leikkauspäivien mukaan heräämövuoro voi jatkua klo 20 saakka. Työvuorosuunnittelu yksikössämme toteutetaan 3 viikon sykleissä, ja siinä pyritään aina huomioimaan ammattilaistemme erilaiset elämäntilanteet ja toiveet.

Terveystalon kokonaispalkitseminen muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisesta henkilökohtaisesta palkanosasta sekä työsuhde-eduista.

  • Työtehtävässä noudatetaan yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusta (TPTES), jonka mukaan tehtäväkohtainen palkka muodostuu. Palkka voi nousta kokemuksen, osaamisen ja työn sijainnin mukaan.​
  • Lisäksi palkkaan vaikuttavat mahdollinen henkilökohtainen osuus (erityinen osaaminen, aiempi työkokemus) ja erityistekijälisät (lisävastuut työssä) sekä vuosisidonnaisuus (4 vuotta +6 %, ja 7 vuotta +11 % tehtäväkohtaisesta palkasta). Tämän päälle maksetaan TES:n mukaiset vuorolisät.
  • Terveystalon tärkeimmän tekijät pääsevät myös nauttimaan monipuolisista työsuhde-eduista, joihin kuuluvat lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, työsuhdepyöräetu (riippuen työsuhteen muodosta ja kestosta), kumppanialennukset sekä kattava työterveyshuolto. Työterveyshuolto sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja mielen hyvinvoinnin palveluita, kuten lyhytpsykoterapian.

Miksi töihin Terveystaloon?

Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Tavoitteenamme on olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilainen voi keskittyä olennaiseen. Meillä arki on sujuvaa, välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa työtä.

  • Arkemme on sujuvaa. Panostamme lähijohtamiseen ja esihenkilötyöhön, jotta jokainen ammattilaisemme saa työssään tarvittavan tuen. Ammattirajat ylittävä tiimityö, joustavuus ja edistykselliset hoitopolkumme tukevat arjen työtä.
  • Välitämme toisistamme. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Osaajatutkimuksemme mukaan ammattilaisemme arvostavat muun muassa lämmintä työyhteisöämme, hyvää esihenkilötyötä ja lähijohtamista sekä mahdollisuutta onnistua omassa työssä.
  • Teemme vaikuttavaa työtä. Terveystalossa on ainutkertaista osaamista aina ennaltaehkäisystä perusterveydenhuoltoon, suunterveyteen ja erikoissairaanhoitoon. Käytössämme ovat ainutlaatuiset oman työn laatumittarit ja digitaaliset hoitopolut kaikkiin yleisimpiin sairauksiin. Panostamme myös ammattilaistemme laadukkaaseen kouluttautumiseen, kehittymiseen ja ammatilliseen kasvuun.

Mitä toivomme sinulta?

Pätevyysvaatimuksena on sairaanhoitajan tutkinto. Arvostamme aikaisempaa kokemusta instrumenttihoitajan työstä. Toivomme joustavaa työotetta ja hyviä tiimityöskentelytaitoja.

Kiinnostuitko tehtävästä?

Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta viimeistään 27.7.2025 Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia.

Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan työntekijän löydyttyä. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa mielellään palveluvastaava Sari Solonen (sari.solonen@terveystalo.com) p 050-4285945 ja 21.7 alkaen palveluvastaava Minna Rummukainen (minna.rummukainen@terveystalo.com p. 043 820 2513).

Tervetuloa Terveystaloon!

Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.

Hae työpaikkaa

Yhteyshenkilö: Minna Rummukainen. Lähetä sähköpostia

Tietoa yrityksestä

Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys ja johtava toimija työterveydessä Pohjoismaissa. Tarjoamme monipuolisia perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, suunterveyden ja hyvinvoinnin palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille sekä julkiselle sektorille. Terveystalon digivastaanotto palvelee ajasta ja paikasta riippumatta 24/7. Terveyden ja hyvinvoinnin palveluja tarjoaa myös 360 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Ruotsissa tarjoamme työterveyden palveluita 140 toimipaikassa. Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus.

Vuonna 2024 Suomen Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta ja asiakaskäyntejä tehtiin noin 7,6 miljoonaa, joista noin kolmannes toteutui etäkanavissa. Terveystalossa työskentelee yhteensä yli 15 500 terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen.

Terveystalo on savuton työpaikka.