Viidessä kaupungissa työskennellyt hammaslääkäri Tero Puolakkainen: ”Joustavat työvuorot tuovat vapautta”
Hammaslääkäri Tero Puolakkainen on tehnyt Terveystalon päivystyksiä ja yksityisvastaanottoja lähes kahdeksan vuoden ajan, viidessä eri kaupungissa. Joustavat työvuorot ovat lisänneet vapautta eri elämänvaiheisiin ja tehneet Puolakkaisesta paremman hammaslääkärin.

Kun Tero Puolakkainen valmistui hammaslääkäriksi vuonna 2014, häntä pyydettiin töihin opiskelukaupunkinsa Turun hammaslääkäripäivystykseen.
”Innostuin siitä, että työrupeamia on helppo järjestellä ja sopia omien aikataulujen mukaan. Kun suunnitelmani sitten ovat maantieteellisesti muuttuneet, aina on järjestynyt sopivia vuoroja.”
Sen jälkeen Terveystalon julkisen puolen päivystykset ovat säilyneet Puolakkaisen elämässä väitöskirjaa tehdessä, armeija-aikana sekä erikoistumisopintojen lomassa. Päivystysten sijainteina ovat olleet Turku, Pori, Lappeenranta, Kotka ja viimeisimpänä Helsinki.
”Päivystyksiä voi tehdä virka-ajalla, iltaisin ja viikonloppuisin. Virka-aikaan tehtävää kokopäivätyötä olisi ollut mahdoton yhdistää aikaa vievään väitöskirjan tekemiseen tai varusmiespalvelukseen.”
Kun tekee päivystyksiä pari vuotta, hammaslääketieteen perusongelmat tulevat tutuiksi. Itseluottamus ja itsevarmuus kasvavat. Päivystyksessä kartutettu osaaminen auttaa kaikessa. “
Tämä jää potilaista mieleen
Päivystyksessä ei koskaan tiedä, mitä vuoro tuo tullessaan. Alkuun tämä työn piirre jännitti Puolakkaista. Seuraavassa paikassa päivystystyö oli jo tullut tutuksi, joten aikaa vei ainoastaan talon käytäntöihin tutustuminen.
”Kaikissa Terveystalon paikoissa on ollut toimiva perehdytys. Olen saanut ohjeet kirjallisina ja lisäksi puhelinnumeron, johon olen voinut soittaa ongelmatilanteissa. Kertaakaan ei ole mennyt sormi suuhun, oli kyse sitten atk-asioista, talon hoitolinjauksista tai jatkohoitolähetteistä.”
Nyt, noin kahdeksan vuotta ensimmäisen päivystyksensä jälkeen, Puolakkainen on sitä mieltä, että juuri päivystystyö on tehnyt hänestä paremman hammaslääkärin.
”Kun tekee päivystyksiä pari vuotta, hammaslääketieteen perusongelmat tulevat tutuiksi. Itseluottamus ja itsevarmuus kasvavat. Päivystyksessä kartutettu osaaminen auttaa kaikessa.”
Työskentely eri kaupungeissa on lisännyt vaihtelua. Vaikka hoitolinjaukset pysyvät, potilaskanta ja syyt päivystykseen hakeutumiseen ovat erilaisia eri kaupungeissa.
”Erityisesti ajatuksia herätti, kun joissain paikoissa, kuten Porissa, päivystykseen tuli paljon lapsia. Aloin miettiä, miten saisimme heidät perushammashuollon piiriin ja tietenkin ennen kaikkea ennaltaehkäisyn kuntoon niin, ettei heitä tarvitsisi hoitaa päivystyksessä.”
Myös monet potilaskohtaamiset ovat jääneet Puolakkaisen mieleen.
”Usein päivystykseen tulee väsyneitä, hermostuneita ja kivuliaita potilaita. Jos he lopuksi osoittavat kiitollisuutta onnistuneesta hoidosta, se on hyvin palkitsevaa.”
Moni ajattelee turhaan, että yksityissektorilla vaadittava taso on aivan oman osaamisen ulottumattomissa “
Kollegoiden tuki on uskomaton etu
Puolitoista vuotta sitten Puolakkainen alkoi tehdä myös yksityisvastaanottoja Terveystalolla. Työvuorot joustavat samalla tavalla kuin päivystysten kohdalla.
Puolakkainen on havainnut, että moni hammaslääkäri pelkää yksityisvastaanotolla työskentelyä.
”Moni ajattelee, että yksityissektorilla vaadittava taso on aivan oman osaamisen ulottumattomissa.”
Pelko on aivan turha, hän jatkaa.
”Asiakkaat ovat ihmisiä siinä kuin minä tai sinä, ja pyrin aina auttamaan heitä parhaani mukaan.”
Työ yksityisvastaanotolla on ylittänyt odotukset. Eniten kiitosta Puolakkaiselta saa Terveystalon työyhteisö.
”Koko hoitohenkilökunta koostuu upeista ihmisistä. Kollegoiden tuki on uskomaton etu. Se, että potilaan voi tarvittaessa ohjata endodontin, oikojan, parodontologin tai purentafysiologin arvioon, takaa sen, että hoitosuunnitelman rakentaminen on moniammatillisen yhteistyön tulos.”
Suurin osa Puolakkaisen asiakkaista hakeutuu vastaanotolle suu- ja leukakirurgian palveluihin. Etenkin viikonloppuisin hän on tehnyt myös esimerkiksi paikkauksia ja jopa kokonaisvaltaisia tarkastuksia. Varauskirjat ovat olleet täynnä.
”Tämä viestii, että viikonlopputoiminnalle on vahvaa kysyntää.”
Tervetuloa takaisin
Juuri nyt Puolakkaisen elämässä on menossa tiivis puristusvaihe. Suu- ja leukakirurgian erikoistumisessa on meneillään yliopistollinen sairaalajakso.
Sairaalajakson ohella hän tekee omaa tutkimustyötään sekä ohjaa väitöskirja- ja perusopinto-opiskelijoita. Kun jaksaminen ja aikataulut antavat myöten, Puolakkainen tekee edelleen päivystysvuoroja ja yksityisvastaanottoja Terveystalolla - ainakin toistaiseksi.
”Suunnitelmissani on alustavasti hakea dosentin arvoa. Lisäksi haluan pitää kiinni perhe-elämästä, harrastuksista ja kaverisuhteista. Päivystystyön avoimuus ja joustavuus mahdollistavat onneksi myös breikit. Jos sanon, etten pysty tekemään töitä tällä vuosineljänneksellä, kukaan ei paheksu sitä. Päin vastoin, minut toivotetaan tervetulleeksi takaisin levänneenä
Kolme neuvoa, jotka Tero Puolakkainen haluaisi antaa nuorelle itselleen
- ”Ei ole koskaan väärin konsultoida vanhempaa tai parempaa kollegaa. Aina voi ja kannattaa kysyä apua ja neuvoja.”
- ”Luota itseesi. Kun teet työtä, siitä syntyy rutiini ja osaaminen kulkee sen kanssa käsi kädessä.”
- ”Älä pahastu, jos potilas sanoo huonosti välillä. Siitä jää ikävä fiilis, ja valitettavasti sinulla on usein tapana jäädä pohtimaan näitä. Kaikkia ei vain voi aina saada tyytyväisiksi.”
***
Kiinnostaako työskentely Terveystalossa? Tutustu avoimiin työmahdollisuuksiimme!
Lue lisää aiheesta

Terveystalon sotealalle kouluttava ja sitouttava juniorityö sai tunnustusta Rekrygaalassa 2023
Terveystalon sotealalle kouluttava ja sitouttava juniorityö sai tunnustusta Rekrygaalan Vuoden rekrytointiteko -ehdokkaana. Vuoden rekrytointiteon finalistit julkistettiin 11.10. ja voittaja palkittiin 2.11. järjestetyssä Rekrygaalassa, joka palkitsee vuosittain rekrytointialan parhaat teot ja tekijät.

Terveystalon Lääkäripäivillä 2023 kouluttauduttiin ja viihdyttiin
Terveystalon suuren suosion saavuttaneita Lääkäripäiviä vietettiin 29.9.2023 Tampere-talolla. Päivillä Terveystalon lääkärit ja kutsuvieraat pääsivät kouluttautumaan viidessä ajankohtaisessa koulutusstreamissa aamusta iltaan. Koulutusten lomassa nautittiin hyvästä ruuasta ja kollegojen seurasta sekä monipuolisesta kumppanitarjonnasta.

Terveydenhuollon ammattilaiset valitsivat Terveystalon jälleen alan houkuttelevimmaksi työntekopaikaksi
Terveys- ja lääkealan ammattilaisten mielestä Terveystalo on terveyspalvelualan houkuttelevin työntekopaikka jo neljättä vuotta peräkkäin. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Terveystalo oli toisella sijalla. Tutkimuksessa osallistujat arvioivat tuntemiaan työnantajia muun muassa maineeseen, työpaikkakulttuuriin, ura- ja kehittymismahdollisuuksiin sekä palkkaan ja etuihin liittyvien kysymysten avulla. Saadun datan perusteella muodostuu kattava kuva suomalaisten sote-alan työnantajien houkuttelevuudesta alan ammattilaisten keskuudessa.

Onnistumisia, kasvua ja kehitystä – kokemuksia kandikesästä 2023 Terveystalolla
Seniorituki, koulutusmahdollisuudet, vastaanottoaikojen pituus, toimenpiteet, potilastapauksien haastavuus… Kandikesänä ja uran alussa moni asia mietityttää nuoria lääkäreitä. Millaisia tavoitteita ja odotuksia kesän 2023 kandeilla oli ja miten ne toteutuivat? Mitä työ Terveystalon työterveyden sairausvastaanotolla piti sisältään ja miltä se tuntui? Tutustu kandien kokemuksiin Terveystalon lääkärikeskuksissa ympäri Suomen!

Röntgenhoitaja Antti Hukkanen on säteilynkäytön ja puhetyön ammattilainen
Puheliaaksi pohjoiskarjalaiseksi itseään kuvaileva, sittemmin tamperelaistunut Antti Hukkanen on röntgenhoitajana elementissään. Antin työ Tampereen Terveystalossa on hänen näköisensä sekoitus ihmisten aitoa kohtaamista ja auttamista, oman ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä sekä parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen luomista – mahtavaa työporukkaa unohtamatta. Mukautuva työ jättää tilaa myös muille Antin elämässä tärkeille asioille, kuten omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, matkustelulle ja liikunnalle.

Monipaikkaisia työyhteisöjä ja läpileikkaus lääkärintyöhön – kokemuksia vuokralääkärin työstä
Millaisia työtehtäviä vuokralääkäri voi tehdä? Entä millaisiin työntekopaikkoihin vuokralääkärinä pääsee – vai joutuuko niihin? Miten vuokralääkäri integroituu työyhteisöön? Pitääkö työnantaja lääkäristä huolta, ja mitä keikan tai sovitun työpätkän jälkeen tapahtuu? Työn käytännöissä ja arjessa voi olla paljon työnantajakohtaisia eroja, eikä ihme, että työhön liittyy paljon kysymyksiä, stereotypioita ja ennakkoluulojakin. Nyt lääkärit Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo kertovat omista kokemuksistaan Terveystalon Julkisissa palveluissa.