”Naiseus ei ole sairaus”: gynekologia on muuttunut turhista tarkastuksista oireiden hoitoon

Vuosittaisten gynekologisten tarkastusten tulisi olla jo historiaa, jos oireita ei ole, sanoo gynekologian erikoisalajohtajamme Anna-Mari Heikkinen.

Nainen juo kahvia ja katsoo ulos ikkunasta

Käsitys siitä, että naisten tulisi käydä vuosittain gynekologisissa tarkastuksissa elää yhä sitkeästi. Miksi näin on, Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen?

– Ennen on ajateltu, että vuosittaisilla gynekologisilla tutkimuksilla ja gynekologin tekemillä lisätutkimuksilla voitaisiin löytää sairauksia aiemmin ja näin estää niiden eteneminen, Anna-Mari Heikkinen vastaa.

Kohdunkaulansyövän ja sen esiasteiden tutkimiseksi kehitetyt PAPA-kokeet olivat todennäköisesti suurin syy vuosittaisten tarkastusten yleistymiselle Suomessa.

– Aiemmin naisia tutkittiin tiuhaan PAPA-kokeella, jotta kohdunkaulan solumuutokset löytyisivät ennen syöväksi kehittymistä. Nämä kyllä löytyvätkin, mutta löytyi myös paljon muutoksia, jotka piti tutkia ja kontrolloida, vaikka ne olivat merkityksettömiä, Anna-Mari Heikkinen jatkaa.

Uusia mullistuksia gynekologiassa

Lääketiede on kuitenkin kehittynyt huimasti erityisesti PAPA-kokeen ja sen etsimän kohdunkaulan syövän tutkimisessa.

– Nyt tiedämme, ettei kohdunkaulan syöpä kehity ilman HPV-virusta eli papilloomavirusta. PAPA-kokeen sijaan etsitäänkin HPV-viruksen kantajia. Jos virusta kantaa, tilannetta seurataan vuoden välein. Näin varmistetaan, että virustulehdus paranee eikä etene syövän esiasteeksi ja sitä kautta syöväksi. Jos syöpäriskiä lisäävää HPV-virusta ei löydy ja on oireeton, riittää, että käy seulonnassa viiden vuoden välein.

Anna-Mari Heikkisen mukaan vuosittaiset tarkastukset eivät tutkimusten mukaan muutenkaan vähennä riskiä sairastua gynekologiseen syöpään.

– Jos naisella ei ole oireita, ei vuosittaisella kohdun ja munasarjojen tunnustelulla tai niiden rakennetta tutkivalla ultraäänitutkimuksellakaan voida pienentää naisen riskiä sairastua tai menehtyä gynekologiseen syöpään, hän kertoo.

Oireettomien vuositarkastukset voivat jopa lisätä terveysriskejä

Jo lähes 30 vuotta gynekologina toimineen Heikkisen mielestä on tärkeää ymmärtää, että gynekologiset oireet ja riskitekijät ovat aina tärkein syy hakeutua gynekologin vastaanotolle.

– Sanon aina, että naiseus ei ole sairaus, jonka vuoksi tulisi käydä vuosittain tarkastuksissa. Mutta gynekologisista oireista ei tarvitse myöskään kärsiä osana naiseutta: vuositarkastusten sijaan siis oireet, kuten kivut ja vuotohäiriöt, ovat syitä tulla vastaanotolle heti ja tarvittaessa useita kertoja vuodessa riippumatta edellisen käynnin ajankohdasta.

Gynekologiset vuositarkastukset voivat tehdä Anna-Mari Heikkisen mukaan jopa hallaa terveydelle.

– Joskus voi käydä niin, ettei oireen takia lähdetäkään lääkäriin, koska tarkastus on tulossa puolen vuoden päästä tai hetki sitten käydyssä tarkastuksessa kaikki on ollut kunnossa. Mutta tutkimukset gynekologin vastaanotolla suunnataan aina oireen mukaan. Eli PAPA-kokeessa käynti ei tarkoita sitä, että kohtu ja munasarjat olisi tutkittu. Vastaavasti jos vuositarkastuksessa ei ole ollut oireita, ei tutkimuksia ole suunnattu esimerkiksi selvittämään ylimääräistä vuotoa.

Vuositarkastuksilla voi Anna-Mari Heikkisen mukaan olla muitakin huolestuttavia seurauksia.

– Jos oireettomille naisille tehdään paljon esimerkiksi kuvantamistutkimuksia, löytyy merkityksettömiä asioita, kuten munasarjojen nesterakkuloita, jotka sitten pitää tutkia ja joskus jopa päädytään leikkaamaan. Rutiininomainen oireettomien naisten munasarjojen ultraäänitutkimus voi jopa lisätä kuolleisuutta: tutkimus ei vähennä munasarjasyöpään kuolemisen riskiä, mutta lisää riskiä menehtyä hyvälaatuisten sattumalöydösten leikkauksiin. Tilanne muuttuu täysin, jos tutkimukset tehdään oireiden takia: silloin oikeat, hoitoa vaativat sairauden löytyvät herkemmin ja sattumalöydöksiin liittyvät ongelmat pienenevät.

Milloin gynekologin vastaanotolle tulisi oikeasti mennä?

– Ylimääräiset vuodot, kivut tai äkilliset muutokset kuukautiskierrossa ovat syitä hakeutua vastaanotolle. Pienikin oire tai asia voi huolestuttaa ja silloin on aina hyvä puhua lääkärin kanssa. On myös paljon todennettuja gynekologisia sairauksia, lääkityksiä, ehkäisymenetelmiä tai syöpäriskiä lisääviä tekijöitä, jotka vaativat seurantaa. Tällöin seurantaväli sovitaan hoitavan lääkärin kanssa, Anna-Mari Heikkinen kertoo.

Gynekologi on paras naisen terveyden asiantuntija: vaadi ja ole rohkea

Anna-Mari Heikkinen muistuttaa myös, että koska gynekologin vastaanotolle ei tulla enää vuositarkastukseen, ei vastaanotoilla noudateta aina samaa kaavaa.

– Hyvä gynekologi osaa kysyä ja kuunnella naisen elämäntilanteen ongelmia laajemmin, kuin vain kohdunsuun, kohdun ja munasarjojen osalta. Vuositarkastus ja ajanvaraus uskollisesti kalenterin mukaan aina samalle gynekologille on historiaa. Jokainen voi valita ja jokainen on oikeutettu gynekologiin, joka ymmärtää ongelmia silloin, kun ne tulevat. On osattava myös itse vaatia ja kertoa rohkeasti mielen päällä olevista asioista, Anna-Mari Heikkinen kehottaa.

Asiantuntija
Anna-Mari Heikkinen
Anna-Mari Heikkinen

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Palvelujohtaja

Anna-Mari Heikkinen on Terveystalon naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sekä gynekologian erikoisalajohtaja. Hän on toiminut gynekologina vuodesta 1994 lähtien.

Lue lisää aiheesta

Suhtautuminen vaihdevuosiin ja niiden oireiden hoitoon on muuttunut, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Artikkeli

Suhtautuminen vaihdevuosiin ja niiden oireiden hoitoon on muuttunut, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Viime vuosikymmenien suurin vaihdevuosiin liittyvä edistysaskel lääketieteessä on se, että vaihdevuosista puhutaan enemmän ja niiden oireiden moninaisuus tunnistetaan, kertoo Terveystalon naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen.

Mies ja nainen katsovat yhdessä maisemaa Artikkeli

Uniongelmat voivat olla monelle naiselle merkittävin tai jopa ainoa vaihdevuosioire

Vaihdevuodet voivat oireilla myös unihäiriöinä. Yhä useampi nainen hakeutuukin oireiden vuoksi nyt gynekologin vastaanotolle, kertoo Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen.

Nainen avaa etävastaanoton kännykästään Artikkeli

Gynekologille missä ja milloin vain

Gynekologin etävastaanotolla voi keskustella esimerkiksi vaihdevuosioireista, kuukautisten siirrosta tai seksuaaliterveydestä. Gynekologisista vaivoista kärsii lähes jokainen nainen jossain vaiheessa elämäänsä.

Pariskunta syleilee rannalla Artikkeli

Totta vai tarua vaihdevuosista

Vaihdevuosiin liittyy paljon pelkoja ja turhia harhaluuloja. Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen vastaa viiteen vaihdevuosia koskevaan väittämään.

Pariskunta syleilee rannalla Artikkeli

Miten valita sopivin ehkäisymuoto?

E-pillerit, kierukka vai kondomi? Ehkäisymenetelmiä on lukuisia, ja itselle parhaiten sopivan valinta saattaa tuntua hankalalta. Vaihtoehtoihin kannattaa tutustua yhdessä gynekologin kanssa, sillä valintaan vaikuttaa ennen kaikkea oma terveydentila ja elämäntilanne. Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen vastaa ehkäisyä koskeviin kysymyksiin.

Nainen kädet rintakehän päällä Artikkeli

Moni kieltää oireitaan pitkään: pidä silmällä näitä muutoksia rinnoissasi

Kun rintasyöpä havaitaan aikaisessa vaiheessa, on hoitoennuste tänä päivänä erittäin hyvä. Moni kuitenkin kieltää oireitaan pitkään. Terveystalon radiologi Marina Rosliakova kertoo, milloin ei kannata viivytellä tutkimuksiin hakeutumisessa ja miten rintoja tutkitaan.