Näin toimii työterveystarkastus etänä
Työntekijän tarpeeseen kohdennettu työterveystarkastus on vaikuttava väline työntekijöiden terveyden edistämiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen. Koronapandemian aikana etäterveystarkastus on myös turvallinen tapa asioida sekä yrityksesi työntekijöiden että asiantuntijoidemme näkökulmasta. Työntekijä voi osallistua terveystarkastukseen helposti vaikka kotoa käsin.
Työterveystarkastus auttaa työntekijää tunnistamaan hänen omia terveyshaasteitaan sekä ohjaamaan kohti terveempiä elämäntapoja. Työterveystarkastuksen tärkein tavoite liittyy työkyvyn johtamiseen: sen avulla työterveyden palveluita voidaan yksilöllisesti kohdistaa tukemaan työntekijän työkykyä ja -virettä.
- Tarkastuksen tavoite on motivoida työntekijää oman terveyden kehittämisessä tai ylläpitämisessä. Fyysisten tutkimusten sijaan terveystarkastus onkin pohjimmiltaan työntekijän terveyden ohjausta ja neuvontaa, joten se sopii hyvin etänä toteutettavaksi, johtava työterveyshoitaja Suvi Kuosmanen kertoo.
Mitä työterveystarkastus etänä tarkoittaa?
Etäterveystarkastus tehdään videovastaanottona, johon asiakas pääsee liittymään tietokoneen selaimella. Ennen tarkastusta asiakas saa vastattavakseen digitaalisen Terveyskyselyn, jonka esiintuomiin tarpeisiin tarkastuksessa keskitytään.
Tärkeää on, että asiakas osallistuu terveystarkastukseen rauhallisessa ympäristössä, esimerkiksi kotoa käsin, jotta hän voi rauhassa puhua omista terveysasioistaan.
Jos Terveyskyselyn tai keskustelun pohjalta huomataan tarve fyysiselle tutkimukselle, ohjataan asiakas normaalisti lähivastaanotolle. Esimerkiksi epäilyssä kuulon alenemasta etäterveystarkastuksessa ensin kartoitetaan asiaa ja annetaan ohjeita esimerkiksi korvien puhdistuksen suhteen. Tämän perusteella asiakas ohjataan kuulon tutkimukseen.
Kun terveystarkastus tehdään etänä, toimii se hyvänä jatkumona muuhunkin etäasiointiin. Terveystarkastuksen perusteella tehtävä digitaalinen terveyssuunnitelma, Oma Suunnitelma, kannustaa työntekijää kohti omia terveystavoitteita Oma Terveys -sovelluksessa. Sovelluksesta työntekijä löytää myös eri etäasiointikanavamme, laboratoriotutkimustulokset sekä oman käyntihistoriansa.
Tukea työntekijöille etänä
Turvallisuuden tunne syntyy tutuista arkirutiineista. Koronaviruspandemian aikana työntekijöiden terveyden tukeminen ennaltaehkäisevästi nousee entistäkin tärkeämpään rooliin.
- Kun liikuntapaikat ja henkilöstöravintolat ovat kiinni, voi terveyden ammattilainen tukea terveistä elintavoista kiinni pitämisessä. Terveystarkastuksessa voidaan esimerkiksi keskustella vireystilan hallinnasta tai terveellisestä ruokavaliosta etätöiden keskellä, Kuosmanen ehdottaa.
- Terveystarkastus on avuksi myös siinä, että päästään ajattelemaan perusterveyteen liittyviä asioita ja ei vain vellota korona-asioissa. Tai jos työntekijän tarve keskittyy henkisen kuormittuneisuuden tunteisiin, voidaan tarkastuksessa käsitellä koronan tuomaa ahdistusta tai muita tunteita, Kuosmanen summaa.
Lue lisää aiheesta
Vahva tunnistautuminen nopeuttaa asiointiasi puhelinpalvelussamme
Jatkossa voit tunnistautua helposti ja turvallisesti jo etukäteen, kun soitat asiakaspalveluumme. Lue, miten tunnistautuminen tapahtuu.
Laaja 200 000 näytteen aineisto: Nightingale-tutkimus paljastaa yhteyden sairastumisriskien ja sairauspoissaolojen välillä
Terveystalon työterveyspalveluissa hyödynnettävän suomalaisen Nightingale-tutkimuksen data paljastaa selkeän yhteyden elintapasairauksien riskien ja sairauspoissaolojen välillä. Poikkeuksellisen laaja yli 200 000 asiakkaan aineisto osoittaa, että matalan sairastumisriskin henkilöillä poissaoloja oli kertynyt merkittävästi vähemmän, kun taas korkean riskin ryhmissä poissaoloja oli runsaammin. Tulokset kertovat ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä työkyvyn ja yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.
Lääkärin 5 vinkkiä Joulupukille verenpaineen alentamiseen
Joulunalusajan tehtävälista saattaa nostattaa sykettä muuallakin kuin vain Joulupukin ja tonttujen työpajassa. Terveystalon johtava lääkäri Marja-Leena Hyypiä laati viisi arkista vinkkiä verenpaineesta huolehtimiseen – näitä kannattaa testata niin Korvatunturilla kuin kotona.
Näin nautit joulupöydän antimista hyvää oloasi vaalien: ravitsemusterapeutin viisi vinkkiä
Tarkoittaako terveellinen joulupöytä vain kevyitä vaihtoehtoja ja tiukkoja rajoituksia? Terveystalon ravitsemusterapeutin Mari Aallon mielestä molemmat ovat turhia, kun kuuntelee omaa kehoaan ja pitää huolta ateriarytmistä.
Psykologi: Näin rakennat joulusta rennon ja omannäköisen juhlan
Monella joulun odotus käynnistyy, kun kaupungit verhoutuvat kausivaloihin ja ensimmäiset konvehdit, kalenterit ja piparit ilmestyvät kaupan hyllyille. Joululaulut soivat ja Tonttuparaatissa lauletaan ”Kiire jo on! Kiire jo on!”. Lämmin ja tunnelmallinen juhla pintauttaa mieleen myös toisenlaisia tunteita: miten ihmeessä tästä kaikesta selvitään ilman, että ilo ja rauha katoavat kiireen alle?
Kiertotaloudella ja tekoälyllä lisää suorituskykyä ja parempaa hoitoa
Kestävän terveydenhuollon ytimessä teknologia toimii työkaluna, jonka avulla parannetaan sekä hoidon laatua että vastuullisuutta. Terveystalossa suositaan ratkaisuja, joissa kestävyys, kustannustehokkuus ja lääketieteellinen osaaminen kulkevat käsi kädessä.