Artikkeli

Monipaikkaisia työyhteisöjä ja läpileikkaus lääkärintyöhön – kokemuksia vuokralääkärin työstä

Millaisia työtehtäviä vuokralääkäri voi tehdä? Entä millaisiin työntekopaikkoihin vuokralääkärinä pääsee – vai joutuuko niihin? Miten vuokralääkäri integroituu työyhteisöön? Pitääkö työnantaja lääkäristä huolta, ja mitä keikan tai sovitun työpätkän jälkeen tapahtuu? Työn käytännöissä ja arjessa voi olla paljon työnantajakohtaisia eroja, eikä ihme, että työhön liittyy paljon kysymyksiä, stereotypioita ja ennakkoluulojakin. Nyt lääkärit Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo kertovat omista kokemuksistaan Terveystalon Julkisissa palveluissa.

Lääkäri Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo

Vuodenvaihteessa 2019–2020 lääkäri Heidi Niemisen laukut olivat jo mentaalisesti pakattuina, ja perheellä oli edessä muutto Espanjaan, kun globaali koronaviruspandemia laittoi suunnitelmat uusiksi. Heidi oli mielessään kuitenkin jo alkanut hyvästellä silloista työpaikkaansa, joten uudet tuulet olivat tervetulleita.

Lääkäri Jesse Berg aloitti työt Terveystalolla vuonna 2019 jo ennen valmistumistaan ja suoritti opinnot loppuun vuonna 2020 molemmat jalat jo sangen vahvasti työelämässä. Nuorta lääkäriä kiinnostivat mahdollisuus perehtyä terveyskeskustyöhön ja kartuttaa osaamista erilaisista potilaista – opiskeluaikana kun tuli työskenneltyä pääasiassa sairaalaympäristössä.

Sekä Heidi että Jesse ovat löytäneet jo pian valmistumisensa jälkeen Terveystalon Julkisista palveluista oman paikkansa – työn, joka joustaa muissa elämän tärkeissä asioissa ja mikä tärkeintä työn, jossa pääsee keskittymään omiin intohimoihin ja kehityskohteisiin lääketieteen saralla.

– Rakastan tätä työtä ja näitä ihmisiä. Pidän nopeatempoisesta päivystystyöstä, enkä ainakaan tällä hetkellä niin kaipaa pitkiä potilassuhteita. Päivystyksessä tapahtuu paljon, jokainen päivä on yllättävä ja ennalta arvaamaton.  Monella on aika iso hätä, kun päivystykseen tullaan. Kun siinä osaan auttaa ja olla läsnä, tulee tärkeä ja merkityksellinen olo, kuvailee päivystystyötä TYKS Akuutin Uudenkaupungin ja Loimaan sekä Kanta-Hämeen Forssan sekä tarvittaessa TAYS Valkeakosken Valssin päivystyksissä tekevä rinkivastuulääkäri Heidi.

Heidi Nieminen
"Rakastan tätä työtä ja näitä ihmisiä. Päivystyksessä tapahtuu paljon, jokainen päivä on yllättävä ja ennalta arvaamaton. Monella on aika iso hätä, kun päivystykseen tullaan. Kun siinä osaan auttaa ja olla läsnä, tulee tärkeä ja merkityksellinen olo", kuvailee Heidi Nieminen

Mahdollisuuksia ja mahdollistajia

Myös Jesseä viehättää omassa työssään sen monipuolisuus. Hän on työskennellyt Terveystalon julkisten palveluiden kautta Euran ja Ulvilan terveyskeskuksissa sekä Salon terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tällä hetkellä Jesse työskentelee Paraisten terveyskeskuksessa, jonne hän on aiempien työpaikkojen tapaan kotiutunut hyvin. Jesse kertoo, että työ Terveystalon julkisissa palveluissa on mahdollistanut hyvän läpileikkauksen siihen, mitä kaikkea lääkärintyössä voi tulla vastaan.

– Terveystalo on mahdollistanut sen, että työelämään siirtymiseen ja erilaisten kokemusten saamiseen on ollut pienempi kynnys. Olen saanut Terveystalolta hyvin tietoa siitä, mitkä työntekopaikat minulle voisivat sopia. Tätä kautta olen myös päätynyt sellaisiin paikkoihin, joissa on selkeä tarve lisätyöntekijöille. Olen voinut oikeasti tuntea olevani hyödyksi ja tiedän, että pääsen auttamaan senhetkistä työpaikkaa. Se on todella palkitsevaa, Jesse kertoo.

Terveystalon julkisissa palveluissa lääkärin tukena työskentelee aina oma nimetty yhteyshenkilö, joka laatii tämän toiveita ja vahvuuksia vastaavan työkokonaisuuden, huolehtii lääkärin arjen sujuvuudesta, tukee työssäjaksamista, auttaa kaikissa käytännön asioissa ja tarjoaa uusia työkokonaisuuksia vanhojen päättyessä. Lääkäreiden tyytyväisyys yhteyshenkilöön on Terveystalossa korkealla (4,6/5).

Yhteyspäällikkö Iita Kevo on 15 lääkärin hallinnollinen esihenkilö Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Satakunnan alueella. Hän on lääkäreihinsä yhteydessä lähes päivittäin ja tekee lisäksi myös rekrytointia.

– Meillä kaikilla hallinnon yhteyshenkilöillä on oma tapamme tehdä tätä työtä. Minä itse koen, että pystyn tukemaan ja auttamaan lääkäriä parhaalla mahdollisella tavalla, kun tunnen häntä myös ihmisenä vähän paremmin. Jos vaikkapa tiedän, että lääkärillä on pieniä lapsia, en tarjoa hänelle töitä 150 kilometrin päästä kotoa. Juttelen lääkärin kanssa aika paljon työn ulkopuolisistakin asioista, mikäli hän haluaa niistä jutella. Kun lääkäri vastaa puhelimeen iloisesti tervehtien tai toivottaa hyvää äitienpäivää minulle, tiedän tehneeni jotain oikein, hymyilee Iita.

Lääkäri Jesse Berg lapsensa kanssa ulkona
"Terveystalo on mahdollistanut sen, että työelämään siirtymiseen ja erilaisten kokemusten saamiseen on ollut pienempi kynnys. Olen saanut Terveystalolta hyvin tietoa siitä, mitkä työntekopaikat minulle voisivat sopia. Tätä kautta olen myös päätynyt sellaisiin paikkoihin, joissa on selkeä tarve lisätyöntekijöille. Olen voinut oikeasti tuntea olevani hyödyksi ja tiedän, että pääsen auttamaan senhetkistä työpaikkaa. Se on todella palkitsevaa", Jesse Berg kertoo.

Mutkattomuus on tärkeää

Heidi on päivystystyön lisäksi aloittanut TYKS Akuutin rinkivastuulääkärinä kesäkuun 2023 alussa. Hän tarkkailee esimerkiksi potilasmääriä, potilasmateriaalia ja pohtii päivystystyön sujuvuutta ja sen kehittämistä. Hän myös mielellään perehdyttää uusia lääkäreitä ja ohjaa nuorempia kollegoitaan. Heidi on erittäin kehittämisorientoitunut ihminen, ja viime aikoina mm. pohtinut ja luonnostellut päivystyslääkärin töitä tukevia koulutuksia.

Liikkuva työ sopii hänelle, sillä hän pitää autolla ajamisesta. Ratissa hän treenaa rakasta harrastustaan klassista yksinlaulua ääniharjoitusten muodossa tai kuuntelee äänikirjoja. Matkan aika on kätevä myös hoitaa työasioita, jutella työasioista vaikkapa oman yhteyshenkilön kanssa.

– Heti alussa ensimmäisten vuorojen jälkeen yhteyshenkilöni soitti ja kysyi kuulumisia vuoroista ja paikoista. Jos työvuorolista alkaisi painaa kropassa niin voin aina ottaa yhteyttä omaan yhteyshenkilööni ja pyytää kevennystä vuoroihin. Tai jos sattuu vaikka kummilapsen rippijuhlat, niin vuoronvaihto onnistuu aina. Ja jos vaikka tulee mieleen, että haluaisi kokeilla jotain uutta ja kasvattaa osaamista tai vastuita, niin pyritään järjestämään. Terveystalo on ollut minulle kyllä ihan unelmien työpaikka, sanoo Heidi. 

Samaa mieltä yhteistyön toimivuudesta on Jesse:

– Yhteistyö oman yhteyshenkilön kanssa on ollut todella helppoa koko ajan. Olen saanut apua nopeasti ja matalalla kynnyksellä vaikkapa sairauspoissaolojen tai sairaan lapsen hoitamiseen liittyvien käytännön asioiden kanssa. Tai kun työsopimus on ollut päättymässä, yhteyshenkilön suunnalta on oltu aina hyvin avoimia ja aktiivisia jatkojen suhteen. Ei ole tarvinnut jännittää tai stressata työnhausta, kun sopimuksen loppupäivä lähestyy, hän kiittelee.

Iita Kevo ja hänen koiransa nauttivat auringosta
"Minulle tärkeintä työporukassa on kuulluksi tuleminen. Varsinkin kun ollaan eri paikkakunnilla, on tärkeää tietää, että kuulun tähän meidän porukkaan. Aina kun nähdään, halataan ja puhutaan muistakin kuin työasioista", sanoo Iita.

Monipaikkaisia työyhteisöjä

Moni lääkäri pohtii, miten työporukkaan integroituminen onnistuu keikkaillessa, ja kuinka vuokralääkäri otetaan eri paikoissa vastaan. Jessellä ja Heidillä on hyvin positiiviset kokemukset työyhteisöistä, joissa ovat saaneet tehdä töitä.

– Rehellisesti sanottuna ehkä vähän aluksi pelotti, että joutuuko sitä kauheisiin kiirepaikkoihin, joissa ei edes voi selvitä, suorastaan tykinruuaksi. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole ollut. Minut on otettu aina todella hyvin vastaan, olen päässyt hyvin mukaan porukoihin ja saanut vaikuttaa omiin työntekoaikoihin. Tekemällä vähän pidempiä työpätkiä olen kokenut pääseväni hyvin sinuiksi paikallisten käytäntöjen kanssa, sanoo Jesse.

– Minulle on tullut omilla työpaikoilla läheisiäkin ystäviä. Jos ajelen meidän yksiköiden ohi, pysähdyn aina moikkaamaan työkavereita. Viime jouluna tein kaikkiin yksikköihin tonttukierroksen ja vein suklaata. Monessa paikassa työskentelen vähintäänkin osan ajasta, ja parissa paikassa kokonaan päivystysvuoron ainoana lääkärinä, ja muutaman sairaanhoitajan kanssa ollaan tultu niin läheisiksi, että nähdään vapaa-ajallakin, Heidi hymyilee. 

Myös Terveystalon hallinnon puolella työyhteisöt ovat tiiviitä. Yhteyspäällikkö Iita kertoo olevansa vastaavan lääkärin Noora Leppäsen lisäksi ainoa turkulainen Julkisten palveluiden hallinnon työntekijä. Lääkärit kuvailevat Iitaa empaattiseksi ihmiseksi, jonka kanssa on mukavaa tehdä töitä.

– Minulle tärkeintä työporukassa on kuulluksi tuleminen. Varsinkin kun ollaan eri paikkakunnilla, on tärkeää tietää, että kuulun tähän meidän porukkaan. Aina kun nähdään, halataan ja puhutaan muistakin kuin työasioista. Livenä näkeminen tuo henkistä voimaa etänä puurtamiseen, vaikka Teamsissa joka päivä kysytäänkin vähintään kuulumiset. Mutta on se vain parasta, kun päästään yhdessä pitämään aivoriihtä ja ideoimaan, ja löydetään yhdessä vaikka oikeille tyypeille oikeat työtarjoukset. Viihdyn omassa työssäni erinomaisesti, Iita sanoo.

***

Haluatko mukaan Terveystalon Julkisten palveluiden porukkaan? Tutustu avoimiin työpaikkoihin tai ota yhteyttä!

Tarinoita tärkeimmän tekijöistä

Nuori nainen katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. Kuvassa myös Universumin badge. Artikkeli

Opiskelijat: Terveystalo on jälleen yksi alan houkuttelevimmista työnantajista

Lääketieteen ja terveysalan opiskelijat ovat valinneet Terveystalon terveydenhuoltoalan toiseksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi Universumin toteuttamassa työnantajakuvatutkimuksessa, johon vastasi tänä vuonna yli 1800 alan opiskelijaa. Jo työelämässä olevien ammattilaisten mielestä Terveystalo on houkuttelevin työnantaja neljättä kertaa peräkkäin.

Piia Bimbergin ja Joni Saarelan yhteiskuva. Artikkeli

Antoisaa yhteistyötä – psykiatrinen sairaanhoitaja Piia ja psykiatri Joni ovat lyömätön työpari

Tärkeimmän tekijät, psykiatrian erikoislääkäri Joni Saarela ja psykiatrinen sairaanhoitaja Piia Bimberg, auttavat työssään mielen haasteiden, neuropsykiatristen vaikeuksien ja riippuvuussairauksien kanssa kamppailevia suomalaisia paikallisesti Meri-Lapissa ja maanlaajuisesti koko Suomessa. Piia ja Joni tekevät paljon yhteistyötä mielen hyvinvoinnin, työterveyshuollon ja muiden erikoisalojen ammattilaisten kanssa. Työpari työskentelee tiiviisti yhdessä esimerkiksi aikuisten ADHD-diagnostiikan parissa. Työssään Jonille ja Piialle tärkeintä ovat kohtaamiset, mahdollisuus keskittyä olennaiseen sekä moniammatillinen yhteistyö.

Kaksi ihotautilääkäriä juttelee keskenään iloisesti Artikkeli

Valttina visuaalisuus – ihotautien erikoislääkärin tärkein työväline on harjaantunut silmä

Ihotautilääkäri tutkii ja hoitaa allergioita, ihon sairauksia sekä iholla ilmeneviä yleissairauksia sekä tekee monesti ihon pientoimenpiteitä. Moni potilas ei tiedä, että ihotautilääkärin työ poikkeaa monen muun lääkärin työstä usealla tapaa: diagnoosi perustuu usein silmällä tehtävään arviointiin, ja laboratoriokokeita tarvitaan ani harvoin. Ihotautilääkärin työssä vuorovaikutustaidot nousevat erityisellä tavalla keskiöön – monelle ehkä yllättävästäkin syystä. Dermatologit Ave Kokk ja Eriika Mansikka ovat nyt luvanneet kertoa työstään ja paljastaa, mikä siinä on heidän mielestään kaikkein tärkeintä.

Terveystalon työterveys sai NLY:n koulutuspaikkakyselyssä jälleen 5 tähteä Artikkeli

Terveystalon työterveys sai NLY:n koulutuspaikkakyselyssä jälleen 5 tähteä

Jo kuudetta kertaa tehty selvitys listaa Suomen parhaat erikoistuvien lääkäreiden koulutuspaikat. Kyselyn tulos paljastaa, että Terveystalon työterveys on erikoistuvien lääkäreiden mielestä 5 tähden arvoinen koulutuspaikka – koko Suomen laajuisesti.

Mieshammaslääkäri katsoo kameraan ja hymyilee työpisteellä Artikkeli

Hammaslääkäri Jonni löysi unelmatyönsä Terveystalosta – johtamisen laatu löi ällikällä: ”Saan toteuttaa itseäni”

Jonni Nykänen löysi Terveystalosta työpaikan, jossa hän saa vapaasti toteuttaa itseään hammaslääkärin työssä. Nyt hän kertoo, miten hyvä johtaminen ja selkeät prosessit helpottavat työarkea ja auttavat keskittymään olennaiseen.

Nuori mieshoitaja mittaa asiakkaan verenpainetta Artikkeli

Terveystalon sotealalle kouluttava ja sitouttava juniorityö sai tunnustusta Rekrygaalassa 2023

Terveystalon sotealalle kouluttava ja sitouttava juniorityö sai tunnustusta Rekrygaalan Vuoden rekrytointiteko -ehdokkaana. Vuoden rekrytointiteon finalistit julkistettiin 11.10. ja voittaja palkittiin 2.11. järjestetyssä Rekrygaalassa, joka palkitsee vuosittain rekrytointialan parhaat teot ja tekijät.