Hammashoito ilokaasulla
Ilokaasun käyttäminen hammashoidossa on hyvä keino rentouttaa, lievittää jännitystä ja poistaa epämukavuuden tunnetta. Lisäksi ilokaasu aiheuttaa pienen pintapuudutuksen limakalvoon, jolloin esimerkiksi puudutuspistos tuntuu vähemmän.
Ilokaasusta ei koidu haittaa eikä siitä jää tokkuraista oloa. Monille ilokaasusedaatio on tuonut hyvän avun jännitykseen ja helpottanut erityisesti laajojen hoitojen tekemistä. Myös lasten hammashoidossa voidaan hyvin käyttää apuna ilokaasua.
Miten tehdään hammashoito ilokaasulla?
Kun toivot pääseväsi ilokaasuhammashoitoon, varaa verkosta aika hammaslääkärille hoidon suunnitteluun ja hampaiden tarkastukseen tai soita asiakaspalveluumme, jotta osaamme valmistautua hoitoosi. Ilokaasuhammashoitoa varten tarvitaan erityiset laitteet, joilla hammaslääkäri voi annostella ilokaasua hammashoidon toimenpiteen aikana.
Hoitotilanteessa hengität ilokaasun ja ilman seosta nenän päällä olevan maskin kautta. Ensin hengität ilmaa, jonka joukkoon vähitellen lisätään ilokaasua. Muutamassa minuutissa saavutetaan taso, jossa hoidot voidaan aloittaa.
Hammashoito tapahtuu muuten aivan normaalisti. Olet koko ajan tajuissasi ja voit vastata tarvittaessa hammaslääkärin kysymyksiin.
Kun tarvittavat hoitotoimenpiteet on tehty, hengität nenämaskin kautta vielä muutaman minuutin pelkkää ilmaa, jolla ilokaasu ns. huuhdotaan pois. Tämän jälkeen olet valmis jatkamaan päivääsi normaalisti. Autolla ajamista ei tosin suositella puoleen tuntiin hoidon jälkeen.
Hammashoitopelko ja kivuton hammashoito
Kivun poistoon tai hammaslääkäripelon taltuttamiseen tarvitaan joissakin tilanteissa lääkehoitoa, jotta tarvittava toimenpide voidaan tehdä turvallisesti ja miellyttävästi. Jännitystä voidaan vähentää ennen toimenpidettä annettavalla rauhoittavalla esilääkkeellä tai jos pelko on voimakasta, voidaan hoito tehdä ilokaasusedaation sijaan myös nukutuksessa.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Soita ja varaa aika 030 6000*
*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Asiantuntijat
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
HammashoitoEtäasiointi
Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.
Maksaminen ja hinnasto
Hammashoito
Hampaiden valkaisukonsultaatio
Varaa aika maksuttomaan valkaisukonsultaatioon, mikäli harkitset hampaiden valkaisua, eikä suuhygienistimme tai hammaslääkärimme ole tehnyt sinulle lähiaikoina valkaisuarviointia muun asioinnin yhteydessä. Hampaiden valkaisu voidaan tehdä joko vastaanotolla tai kotona. Suuhygienistin tekemänä valkaisu on turvallinen ja sopii lähes kaikille yli 18-vuotiaille.
Hammaslääkäripelko ja hammashoitoa pelkäävän hammastarkastus
Joka toinen aikuinen pelkää hammaslääkäriä. Pelosta huolimatta hammaslääkärin tarkastuksessa kannattaa käydä säännöllisesti, koska se on paras tapa pitää suu terveenä ja huolehtia siitä, etteivät suun ja hampaiden ongelmat kasaudu. Meille on tärkeää, että voit tulla hammaslääkärille pelostasi huolimatta ja tuntea olosi mahdollisimman hyväksi. Voit valita hammaslääkärin, joka on perehtynyt hammashoitopelon lievittämiseen vastaanotolla.
Erikoishammaslääkärin konsultaatio
Erikoishammaslääkärin tekemä tutkimus ja hoitosuunnitelma vaativamman hoidon toteuttamiseksi. Usein konsultaatioon tullaan yleishammaslääkärin tekemällä lähetteellä. Yleisimmät erikoishammaslääkärin konsultaatiot liittyvät suukirurgiaan, purennan kuntoutukseen ja oikomishoitoon sekä iensairauksien hoitoon. Arviointikäynnin hinta on 125,90 € – 299,90 €. Mahdolliset röntgentutkimukset laskutetaan erikseen hinnaston mukaisesti.
Hammasimplantti
Hammasimplantti on parhaimmillaan elinikäinen ratkaisu puuttuvien hampaiden korvaamiseen. Hammasimplantti eli keinojuuri on leukaluuhun asennettava titaanista valmistettu ruuvi, joka korvaa hampaan juuren. Implanteilla voidaan korvata yksi tai useampi puuttuva hammas, myös kokonaan hampaaton ylä- tai alaleuka. Kun pohdit hammasimplantin soveltuvuutta itsellesi, varaa aika ensimmäiselle suunnittelukäynnille hammaslääkärin implanttikonsultaatioon, jossa asia voidaan selvittää. 84,90 € – 303,40 € Hammasimplanttihoito perustilanteessa maksaa noin 2600 € / hammas, mutta hinta riippuu yksilöllisistä tarpeista. Saat tarkemman hinta-arvion ensimmäisen suunnittelukäynnin aikana.
Oikomishoito
Oikomishoidolla eli ortodontialla tarkoitetaan hampaan suoristamista. Ortodontiaan sisältyy myös kokonaisvaltainen leukojen kasvun ja purennan kehityksen ohjaaminen. Kun sinua kiinnostaa oikomishoito ja sen mahdollisuudet, varaa aika oikomishoidon erikoishammaslääkärin konsultaatioon. Vastaanotolla sinulle tehdään perusteellinen suun ja hampaiden tarkastus, jossa hampaiston ongelmat selvitetään. Arviointikäynnin hinta on 93,90 € - 286,40 €. Mahdolliset röntgentutkimukset laskutetaan erikseen hinnaston mukaisesti.
Hammaslääkäripäivystys – hammassärky tai tapaturma
Hammaslääkäripäivystyksessä hoidetaan muun muassa hammassärkyä sekä hampaisiin kohdistuneita tapaturmia. Kokonaishinta muodostuu useista eri toimenpiteisä. Hampaan juurenhoidon aloitus päivystyksessä keskimäärin 128,90€–270,40€. Hammastapaturman ensiapukäynti keskimäärin 117,90–349,40€ riippuen vamman laajuudesta. Erikoishammaslääkärin tekemänä hintoihin lisätään 30 % oman erikoisalansa hoidoissa. Viikonloppuisin, aattoina ja pyhäpäivinä on voimassa päivystyshinnoittelu. Lauantaina ja pyhäpäivien aattoina (esim. jouluaatto, uuden vuoden aatto, juhannusaatto) päivystyshintaan voidaan lisätä enintään 16 % korotus ja sunnuntaisin sekä pyhäpäivisin enintään 40 % korotus.