Ennenaikainen siemensyöksy
Ennenaikaisen siemensyöksyn hoito
Suomessa on käytössä yksi lääke, joka on tarkoitettu ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Kyseessä on nopeavaikutteinen masennuslääkkeiden ryhmään kuuluva lääkeaine. Lääke otetaan 1-3 tuntia ennen yhdyntää. Jos siemensyöksyn alkamiseen kuluva aika on alle puoli minuuttia, aika keskimäärin kolminkertaistuu lääkityksellä. Myös perinteisillä masennuslääkkeillä saadaan siemensyöksyyn kuluvaa aikaa pidennettyä, mutta parhaan avun saamiseksi lääkettä pitäisi käyttää säännöllisesti.
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Palaute
Vastaako sivu odotuksiasi?
Asiakaspalvelu ja asiointi
Urologi
Urologiset toimenpiteet
Urologin vastaanotolla voidaan tehdä monenlaisia urologisia toimenpiteitä, joita ovat esimerkiksi katetrointi, kivespussin punktio ja eturauhasen ultraäänitutkimus.
Urologiset tutkimukset
Tavallisia urologisia tutkimuksia ovat eturauhasen ultraäänitutkimus ja koepalojen otto, virtsasuihkun voimakkuuden ja jäännösvirtsan mittaaminen sekä virtsarakon tähystys. Tutkimukset antavat urologille tärkeää tietoa, jonka avulla voidaan diagnosoida mahdollinen virtsaelinten sairaus tai toimintahäiriö.
Urologiset leikkaukset
Terveystalossa tehdään useita urologisia leikkauksia. Yleisimpiä urologisia leikkauksia ovat miehen sterilisaatio, ympärileikkaus ja kivespussin leikkaukset. Verkkoajanvarauksen kautta voit varata vastaanottoajan urologille keskustellaksesi toimenpiteestä. Huomioithan, että toimenpideaika varataan puhelimitse ajanvarauksesta.
Andrologi
Andrologia tarkoittaa miestentautioppia, joka keskittyy miehen lisääntymiselinten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon. Andrologian erityispätevyyden voi suorittaa urologi tai gynekologi. Andrologin erikoisosaamista ovat mm. miehen infertiliteetti, erektio-ja hormonihäiriöt ja vasektomian purkuleikkaukset.
Erektiohäiriön hoito
Erektiohäiriö on yleisin miehen seksuaaliterveyteen liittyvä ongelma ja voi esiintyä eri-ikäisillä miehillä. Se tarkoittaa vaikeutta saavuttaa ja ylläpitää riittävä erektio seksuaalisessa kanssakäymisessä. Elämäntapoihin liittyviä erektiohäiriön riskitekijöitä ovat tupakointi, ylipaino, stressi ja runsas alkoholinkäyttö. Sydän- ja verisuonisairaudet, korkea verenpaine, sokeritauti sekä korkea kolesteroli voivat aiheuttaa erektioheikkoutta, samoin kuin lantionalueen leikkaukset tai neurologiset sairaudet. Myös käytetyt lääkkeet ja hormonaaliset häiriöt voivat vaikuttaa erektiokykyyn. Erektiohäiriön hoito perustuu elämäntapamuutosten lisäksi taustalla olevan sairauden mahdollisimman hyvään hoitotasapainoon. Lisäksi hoitona käytetään yleensä peniksen verenkiertoa tehostavia tablettivalmisteita tai paikallisesti annosteltavaa geeli-, kapseli- tai pistoshoitoa.