Marraskuussa järjestettävät webinaarit tukevat siirtymistä Extranetistä Suunta-palveluun

Suunta-palvelu on ollut yritysasiakkaillamme käytössä nyt noin vuoden ajan. Palvelua on kehitetty vaiheittain ja lokakuun loppuun mennessä Suunta-palvelusta löytyvät kaikki vaikuttavan työterveysyhteistyön kannalta keskeiset toiminnot mukaan lukien myös kaivatut toiminnallisuudet, jotka mahdollistavat mm. henkilötietojen päivityksen sekä konsernirakenteen mukaisen raportoinnin.

Jo näin syksyn 2022 aikana Suunta-palvelua hyödynnetään tulevan kauden toimintasuunnitelmien rakentamisessa, joten viimeistään nyt on aika tutustua palveluun. Jos ette vielä ole kirjautuneet Suunta-palveluun, saatte loka-marraskuun aikana viikolla 44-45 suuntatuki@terveystalo.com osoitteesta organisaationne Extranet-palvelussa pääkäyttäjä-roolilla oleville henkilöille kutsulinkin Suunta-palvelun aktivointiin.

Tukea uuden suunnan käyttöönottoon

Järjestämme marraskuussa kaksi webinaaria, joissa Suunta-palvelusta vastaava Marjo Hellström opastaa ensin palvelun käyttöön, kertoo palvelun kehityksestä, tukee siirtymistä Extranetista Suuntaan ja demoaa uudet toiminnallisuudet. Valitse osallistutko molempiin vai vain toiseen ja ilmoittaudu mukaan!

Tilaa terveysvinkit suoraan sähköpostiisi

Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä terveytesi ja hyvinvointisi tueksi sekä vaihtuvia etuja ja tarjouksia palveluistamme. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt Terveystalon markkinointiluvan.