Mammografiakuvaus
Mikä on mammografia?
Mammografia eli rintojen röntgentutkimus on perinteinen kuvantamismenetelmä, jota käytetään rintarauhasten sairauksien tutkimiseen. Mammografiassa muodostetaan kuvia rintakudoksesta röntgensäteilyn avulla. Radiologi tulkitsee kuvat havaitakseen mahdolliset poikkeavuudet rintakudoksessa. Rintojen kuvantaminen tehdään yleensä monien kuvantamismenetelmien kanssa, ja mammografian tukena hyödynnetään usein ultraäänitutkimusta ja tarvittaessa neulanäytettä.
Mammografia on tärkeä kuvantamismenetelmä rintasyövän toteamisessa, arvioinnissa ja seurannassa
Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, johon sairastuu joka kahdeksas tai yhdeksäs nainen elämänsä aikana. Suomessa todetaan vuosittain arviolta 5000 uutta rintasyöpätapausta.
Mammografia on ensisijainen kuvantamismenetelmä rintaoireiden tai löydösten arvioinnissa. Naisilla, jotka ovat alle 35-vuotiaita, raskaana tai imettäviä, ensisijainen perustutkimus on ultraäänitutkimus. Myös alle 45-vuotiailla naisilla rintojen tutkimus voidaan radiologin harkinnan mukaan aloittaa ultraäänitutkimuksella.
Rintaoireita voivat olla esimerkiksi:
- uusi tai muuttunut kyhmy rinnassa
- nännin tai nännipihan haavauma tai ihottuma
- ihon tai nännin vetäytyminen sisäänpäin
- nännistä vuotava verinen tai kirkas erite
- rinnan turvotus ja/tai punoitus
- yli kuukauden kestänyt rinnan jatkuva paikallinen kipu
- miehen rinnan suureneminen tai kyhmy
Katso lähin toimipaikka
Pääset mammografiaan seuraavissa toimipaikoissa ympäri Suomen.
-
Terveystalo Forssa
Kutomonkuja 2 A 2, 30100 Forssa
Ma-to 7.30-19, pe 7.30-16, la 9-14, Laboratorio ajanvarauksella, ma-pe 7.30-15.00. Kuvantaminen ma-ti 9-16, ke-to 8-15.
-
Terveystalo Hyvinkää
Ahjonkatu 1, 05800 Hyvinkää
ma 7-20, ti-to 7.15-20, pe 7-18, la-su 9-13. Röntgen ajanvarauksella ma-to 8-19, pe 8-13. Laboratorio ajanvarauksella ma 7.15-19, ti-to 7.30-19, pe 7.15-17.
-
Terveystalo Hämeenlinna Goodman
Kaivokatu 7 (HUOM! Magneettirekka Hattelmalantie 25), 13100 Hämeenlinna
Ma-to 7:30-19.30, pe 7:30- 17, la 9-15, su 11-16 Laboratorio ma-to 7:30-17, pe 7:30-16, la 9-14. Kuvantaminen ma-to 8-18, pe 8-16.
-
Terveystalo Iisalmi
Pohjolankatu 6, 74100 Iisalmi
ma 7.45-18.30, ti-to 7.45-18, pe 7.45-17 ja la satunnaisesti 10-14, arkipyhät suljettuna. Laboratorio ma-pe 7.45-16. Röntgen ma-to 8-16 ja pe 8-14. Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 16.30 saakka.
-
Terveystalo Iso Omena A-torni
Piispansilta 9, Palvelut ja toimistot A, 2.krs, 02230 Espoo
ma-pe klo 7:30 - 20, la -su ja arkipyhinä 10 - 17, Laboratorio avoinna kuten lääkäriasema. Röntgen avoinna ma-pe 8.30-20. la - su ja arkipyhinä 10-17. Röntgenin aukioloajoissa saattaa olla muutoksia, Tarkistathan aukioloajan, jos tulet ilman ajanvarausta.
-
Terveystalo Itäkeskus
Tallinnanaukio 4 A, 00930 Helsinki
Lääkärikeskus on avoinna ma - to 7.30 - 20, pe 7.30 - 18, la-su ja arkipyhinä klo 10.00 - 16.00. Laboratorio toimii ajanvarauksella ja vuoronumerolla. Kiireettömiin laboratoriotutkimuksiin suosittelemme varaamaan ajan. Laboratorio avoinna lääkärikeskuksen aukiolon mukaisesti. Kuvantaminen on avoinna Ma-to 7.30-18.00, Pe 7.30-16.00, viikonloppuisin ja arkipyhinä kuvantaminen on suljettu.
-
Terveystalo Joensuu
Kauppakatu 21, 80100 Joensuu
Ma - to 7.15-19, pe 7.15-18, lääkäripäivystys viikonloppuisin ja pyhäpäivinä 7.45-14. Laboratorio arkipäivinä ma-to 7.30-15.30 ja pe 7.30-14.30. Kuvantaminen arkipäivinä ma-to 8-15.45, pe 8-15.30.
-
Terveystalo Jyväskylä Väinönkatu
Väinönkatu 9, 40100 Jyväskylä
ma-pe 7-21. Lauantaisin 9-17, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 10-16. Laboratorio ma-pe 7-21,lauantaisin 9-17, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 10-16. Röntgen ma-pe 7-21, lauantaisin 9-17. Leikkausosasto ma-to 7-21, pe 7-19.
-
Terveystalo Kajaani
Lönnrotinkatu 14 , 2 krs., 87100 Kajaani
Ma/ to klo 7.30 - 19, ti / ke klo 7.30 - 17, pe ( sekä arkiaatto) klo 7.30 - 15. Laboratorio ma - to klo 7.30 - 15, pe ( sekä arkiaatto) klo 7.30 - 15. Röntgen ma - to klo 8 - 16, pe ( sekä arkiaatto) klo 8 - 14.
-
Terveystalo Kamppi
Jaakonkatu 3, 2.krs (Graniittitalo), 00100 Helsinki
Terveystalo Kamppi on auki aina. Lääkäripäivystys, laboratorio ja röntgen palvelevat 24/7. Suunterveys ma-pe klo 8-20 ja la, su ja pyhinä klo 9-16. Sairaala on suljettu la, su ja pyhinä.
-
Terveystalo Kemi
Valtakatu 3, 94100 Kemi
Terveystalo Kemi palvelee maanantai – torstai 7.30 – 19.00, perjantaisin 7.30 – 16.00. Lauantaina ja sunnuntaina olemme suljettuna.
-
Terveystalo Keskuskatu
Keskuskatu 7, 00100 Helsinki
ma - to klo 7.30 - 20, pe klo 7.30 - 16, viikonloput ja pyhät suljettu. Laboratorio avoinna kuten lääkäriasema. Röntgen ma-to klo 8-19, pe 8-16, viikonloput ja pyhät suljettu. Lähin palveleva Terveystalo on Terveystalo Kamppi 24/7.
-
Terveystalo Kirkkonummi
Saloviuksentie 3 , 02400 Kirkkonummi
ma-to 7.45-20, pe 7.45-18, la 9-13. Laboratorio ajanvarauksella ma-pe 7.45-15.15. Röntgen ajanvarauksella ma-ti ja to-pe klo 8.10-15.30, keskiviikkoisin röntgen on suljettu
-
Terveystalo Kokkola
Mannerheiminaukio 1, 67100 Kokkola
ma-to 7.45-19, pe 7.45-16, la 10-15, Laboratorio ma-to 7.45-15.30, pe 7.45-14, Kuvantaminen ma 8-18, ti 8-19, ke ja to 8-16, pe 8-15.
-
Terveystalo Kotka
Keskuskatu 10, 48100 Kotka
ma-to klo 8-20, pe klo 8-18, la klo 9-13, su klo 9-13, Kuvantaminen ma - pe klo 8-15.30, Laboratorio ma - pe 7.30-14 ajanvarauksella.Pyhien aattoina laboratoriossa vain päivystysnäytteitä. Koronanäytteenotto ajanvarauksella.
-
Terveystalo Kouvola
Kouvolankatu 20 B, 45100 Kouvola
Ma-to 7.30-20, pe 7.30-18, viikonloppuisin sekä pyhäpäivinä 9 -13. Röntgen ma ja ti 8-20, ke-pe 8 -16, (sulj. pyhäpäivinä), laboratorio ma-pe 7.35-16. Pyhien aattona laboratoriossa vain päivystysnäytteitä. Leikkausosasto ma-pe 8-16.
-
Terveystalo Kuopio
Asemakatu 22-24, 70100 Kuopio
ma 7-20, ti-to 7-19, pe 7-18, la-su sekä pyhäpäivinä 9-16, laboratorio ma 7-20 ti-to 7-19, pe 7-18, la-su sekä pyhäpäivinä 9-16, kuvantaminen ma 7.30–20, ti-to 7.30–19, pe 7.30–18 ja la 9.15-16.00
-
Terveystalo Lahti
Aleksanterinkatu 13, 15110 Lahti
Lääkärikeskus, ma-pe 7-20, la 9-15, su 10-14, Kuvantaminen, ma-to 7.30-18, pe 7.30-16, la 9-15, Laboratorio, ma-to 7-18, pe 7-16, la 9-15, su 10-14, Leikkausosasto, ma-to 8-16, pe 8-14
-
Terveystalo Lappeenranta
Brahenkatu 3, 53100 Lappeenranta
Lääkärikeskus: ma-to 7.15-19, pe 7.15-18, la 9-14, Laboratorio ma-to 7.15-19, pe 7.15-18, klo 7.15-8 otetaan laboratorioon asiakkaita vain ajanvarauksella, Kuvantaminen ma-to 8-18, pe 8-16, la 8-14, Toimenpideosasto ma-to 7.30-19, pe 7.30-18, la 9-14
-
Terveystalo Lohja
Laurinkatu 37, 08100 Lohja
Ajanvarauksella vastaanotot ma-to 8-19, pe 8-16. Laboratorio ajanvarauksella ma-pe 7.45-15 . Röntgen ma suljettu, ajanvarauksella ti-ke 8-15.45, to 7.45-15.45, pe. 7.45-13.15. Toimipaikassamme asiakaspalvelu on avoinna 8-16, muina aikoina tavoitat toimipaikan asiakaspalvelun osoitteesta: www.terveystalo.com/aspa ja numerosta 030 633 9777
-
Terveystalo Mikkeli
Vilhonkatu 14, Sisäänkäynti: Päiviönkatu 15, 50100 Mikkeli
ma-to 7.15-20, pe 7.15-16, laboratoriossa asiointi ajanvarauksella ma-pe 7.30-14.30, kuvantaminen ma-to 9-15, pe 8-14, la-su suljettu
-
Terveystalo Myyrmäki
Kauppakeskus Myyrmanni, 3.kerros. Iskoskuja 3, 01600 Vantaa
Lääkärikeskus ma-pe 7.30–20, la 9-14, su 10-15. Laboratorio avoinna lääkärikeskuksen aukiolon mukaisesti. Kaikkien näytteiden otto ajanvarauksella tai vuoronumerolla. Kuvantaminen ma-to 8-20, pe 8-18, la 9-14, su 10-15. Kuvantaminen aina ajanvarauksella.
-
Terveystalo Oulu
Albertinkatu 16, 90100 Oulu
ma–pe 7-22, la-su, pyhät 10-22. Kuvantaminen ma-pe 8-22, la-su, pyhät 10-22.
-
Terveystalo Pori Lääkäritalo
Itsenäisyydenkatu 33, 28100 Pori
Ma-pe 7-20, la-su ja pyhät 9-18. Laboratorio ma-pe 7-20, la-su ja pyhät 9.30-18, Kuvantaminen ma-pe 8-20, la-su ja pyhät 10-18. Toimenpiteet ma-pe 8-20, la-su ja pyhät 10-18. Tapaturmapäivystys myös aikaa varaamatta.
-
Terveystalo Raahe
Sovionkatu 18 A, 92100 Raahe
-
Terveystalo Rauma, Valtakatu 9-11
Valtakatu 9-11 , 26100 Rauma
Ma-ti 7.30-20, ke-to 7.30-18, pe 7.30-16, la 9-14. Laboratorio ma-pe 7.30-15, Kuvantaminen ma,ti 8-16, ke 9.30-17.30, to 8-15, pe 8-14
-
Terveystalo Rovaniemi Revontulikeskus
Koskikatu 27, A-rappu, 96100 Rovaniemi
ma-to 7.00-20.00, pe 7.00-16.00, la 9.00-15.00, laboratorio ma-pe 7.20-15.00, röntgen ma-pe 8.00-16.00
-
Terveystalo Ruoholahti
Porkkalankatu 22 A, 00180 Helsinki
Lääkärikeskus: ma-pe klo 7.30 - 20, kuvantaminen ma-pe klo 8-20 ja laboratorio ma-pe klo 7.30-16. Magneettitutkimukset ma-to klo 7-22, pe klo 7.00 – 20 ja la klo 10-16.
-
Terveystalo Savonlinna
Kirkkokatu 7 B, 3. krs, 57100 Savonlinna
LÄÄKÄRIKESKUS ma, ti, to 7.30-17, ke 7.30-19, pe 7.30-16. LABORATORIO ma-to 7.35-15, pe 7.35-13, RÖNTGEN avoinna ajanvarauksella, tarkemmat tiedot asiakaspalvelusta puh. 0900 30 000.
-
Terveystalo Seinäjoki
Vapaudentie 24-26, 60100 Seinäjoki
Ma-to 7.15-20, pe 7.15-18, la 9-14, su 10-14. Laboratorio ma-to 7.15-19.00 pe 7.15-18.00, la 9-14 ja su 10-14. Kuvantaminen, ma-pe 8-18, la 9-14. Työterveys, ma-pe 7.30-16.
-
Terveystalo Tampere Rautatienkatu
Rautatienkatu 27, 33100 Tampere
Lääkärikeskus, tapaturmaklinikka, kuvantaminen ja laboratorio avoinna ma-pe 7-22. La-Su ja arkipyhinä 8-22
-
Terveystalo Tapiola
Länsituuli 7, Kauppakeskus Ainoa, 3krs ( Food Gardenin ja Stockmannin vieressä ), 02100 Espoo
Avoinna arkisin 7.30-20, la 9-16, su ja arkipyhät 12-18. RÖNTGEN: avoinna maanantaisin klo 9-17 sekä ti- pe klo 9-16. LABORATORIO: avoinna arkisin ma-to 7.30-20 pe 7.30-15 sekä viikonloppuisin aseman aukiolon mukaan. Tarkistathan ystävällisesti aukioloajan röntgeniin ja laboratorioon, jos tulet ilman ajanvarausta. Asiakaspalvelun puh. 0900 30 000. Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min + mpm / pvm. Jonotus on maksullista.
-
Terveystalo Tikkurila
Ratatie 11, 3. tai 7. kerros, 01300 Vantaa
ma-to klo 7.30-20 pe klo 7.30 -18, la-su sekä pyhäpäivinä klo 9 -16. Röntgen avoinna ma-to 8-20, pe 8-18 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä aseman aukioloaikojen mukaan. Laboratorio ( aina ajanvarauksella) avoinna ma-su aseman aukioloaikojen mukaisesti. Yleislääkäri päivystys ilman ajanvarausta ma-to 8.30-20 pe 8-18
-
Terveystalo Tripla
Pasilan asema-aukio 1 C, 5. kerros, 00520 Helsinki
Lääkärikeskus on avoinna ma-pe klo 7:30-21, la-su ja arkipyhinä klo 10-17. Laboratorio toimii ajanvarauksella lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaisesti. Kuvantaminen on avoinna ma-pe klo 9-18, la - su suljettu.
-
Terveystalo Turku Aninkainen
Aninkaistenkatu 13 (sisäänkäynti Tuureporinkatu 7), 20100 Turku
-
Terveystalo Turku Pulssi
Humalistonkatu 9-11, 20100 Turku
ma - pe 8 - 22, Viikonloput ja pyhät 9 - 22 , Laboratorio ma - pe 7- 22, la - su 9 - 22, Röntgen ma - pe 8 - 22, la - su 9 - 22
-
Terveystalo Vaasa
Tammipiha, Pitkäkatu 28-30, 65100 Vaasa
Ma-Ti 7:30-19, Ke-Pe 7:30-16:00, La 10-14, Su suljettu., Röntgen ma 8-18, Ti-pe 8-16., Laboratorio ma-pe 7:30-15, (15-19 vain rajatut päivystysnäytteet).
-
Terveystalo Varkaus Linjurikatu
Linjurikatu 12, 78200 Varkaus
ma, ti, to ja pe klo 7.30-16.00 ja ke klo 7.30-18.00, Röntgen avoinna ma-to klo 8-16 ja pe 8-14. Laboratorio arkisin klo 8-14.
-
Terveystalo Varkaus Wredenkatu
Wredenkatu 2, 78250 Varkaus
ma-pe klo 8-16, asiakaspalvelu klo 8-11, klo 11 jälkeen palvelee digiasiakaspalvelu puh. 0900 300438. Viikonloppuisin ja arkipyhinä suljettu.
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Palvelu sisältyy näihin kategorioihin
Ajanvaraus
Varaa aika verkossa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme.
Maksaminen ja hinnasto
Rintojen tutkimukset
Rintarauhasten magneettitutkimus
Rintojen magneettitutkimus on viime vuosina osoittautunut herkimmäksi menetelmäksi rintasyövän toteamisessa ja sitä suositellaankin mm. perinnöllisen rintasyövän kantajien vuosittaiseksi tarkastusmenetelmäksi. Erityisesti magneettitutkimuksesta hyötyvät naiset, joilla on tiivis rintarauhaskudos. Tutkimus antaa tärkeää informaatiota kasvaimen koosta ja mahdollisista muista syöpämuutoksista samassa tai toisessa rinnassa ennen rintasyöpäleikkausta. Rintojen magneettitutkimus on luotettavin menetelmä implanttirintojen tutkimiseen, jos rinnoissa on kipua tai rintojen muoto on muuttunut tai on muu syy epäillä implanttien rikkoutumista.
Rintarauhasen ultraäänitutkimus
Nuorilla alle 30-vuotiailla naisilla ultraäänitutkimus on ensisijainen perustutkimus. Tässä ikäryhmässä rinnoissa on runsas rauhaskudos ja mammografiakuvauksen herkkyys todeta poikkeavuudet (syöpä) rinnoissa on rajoittunut. Ultraäänitutkimus on myöskin ensisijainen tutkimus raskauden ja imetyksen aikana. Miehen kyhmy rintarauhasessa tutkitaan ensisijaisesti ultraäänitutkimuksella. Yli 30-vuotiailla naisilla ultraäänitutkimus on mammografiakuvausta täydentävää tutkimus, ns laaja mammografiakuvaus.
Mammografiaseulonta
Suomessa tehdään asetuksen mukaista seulontaa rintasyövän varhaiseksi toteamiseksi. Suomalaiset 50–69-vuotiaat naiset saavat joka toinen vuosi kutsun mammografiaseulontaan. Terveystalo tuottaa rintasyöpäseulontaa hyvinvointialueille sopimustensa mukaisesti. Rintarauhasten röntgentutkimusta eli mammografiaa käytetään rintasyövän seulonnassa ja hoidossa. Seulontamammografiakuvat tulkitsee kaksi radiologia, ns. kaksoissokkotulkintana. Osa mammografiakuvista johtaa lisäselvitykseen, joka useimmiten koostuu lisäkuvista ja rintojen ultraäänitutkimuksesta.