Kaulakyhmyn tutkimukset

Kaulalla oleva ylimääräinen kyhmy voi olla alkuperältään hyvinkin moninainen. Selkeästi suurin osa kaikista kyhmyistä on hyvänlaatuisia muutoksia. Toisaalta myös pahanlaatuinen tauti (erilaiset syövät) voivat aiheuttaa kyhmyn kaulalle. Tästä syystä muutosten arviointi tulee tehdä ripeästi.

Kyhmyn syynä usein imusolmuketulehdus

Leukakulman alueella tuntuva muutos voi olla imusolmuke, sylkirauhasen kasvain (joista suurin osa hyvänlaatuisia), sikiöaikaisen kidustaskun aiheuttama kystamuutos tai harvinaisissa tapauksissa lähialueen syövän aiheuttama muutos. Kaulalla alempana olevat muutokset voivat olla imusolmukkeita tai esim. kilpirauhaseen liittyviä muutoksia.

Tavallisin syy kaulalla tuntuvaan kyhmyyn on paikalliseen tulehdukseen liittyvä imusolmukkeen turvotus. Tällöin kyhmy on usein aristava.

Kaulakyhymyt tutkimukset

Kaulan kyhmyn tavallinen tutkimus käsittää paitsi kaulan tunnustelun ja alustavan arvion, usein myös ultraäänitutkimuksen ja tarvittaessa samalla otetun neulanäytteen. Neulan kautta voidaan ottaa kyhmystä solunäyte tutkittavaksi. Tarvittaessa kaulaa voidaan kuvata myös magneettitutkimuksella.

Soita ja varaa aika 030 6000*

*Puhelun hinta on matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min ja lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min. Jonotus on maksullista.

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.

Asiantuntijat

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.