Terveystalon ikääntyneiden kotihoidon omalääkärimalli säästi hyvinvointialueelle 17 prosenttia
Tuoreen selvityksen mukaan Terveystalon omalääkärimalli ikääntyneiden kotihoidossa madalsi Oma Hämeessä ikäihmisten kotihoidon kustannuksia 17 prosenttia ja vähensi kodin ulkopuolisten hoitopäivien tarvetta 27 prosenttia.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Oma Hämeen dataan pohjautuvassa, Terveystalon teettämässä selvityksessä vertailtiin kolmea hyvinvointialueen sisäistä aluetta, joista kahdessa ikääntyneiden kotihoidon omalääkärimallia tuottaa Terveystalo ja yhtä Oma Häme itse. Selvityksen teki NHG. Aiemmin on uutisoitu vastaavan mallin tehokkuudesta ikääntyneiden palveluasumisessa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella.
− Olen todella iloinen, että tekemämme työn hyvät tulokset on vahvistettu selvityksessä nyt myös kotihoidon osalta. Palvelumme myötä on todennäköisempää, ettei ikääntynyttä pallotella eri hoitopaikoissa, vaan hänet voidaan hoitaa aiempaa menestyksekkäämmin kotona, sanoo Terveystalon julkisten palvelujen ikääntyneiden palveluiden vastaava lääkäri, lääketieteen tohtori Mia Monnius.
Pisimpään toimineella Terveystalon alueella kustannukset olivat vertailujoukon alhaisimmat, vaikka hoidon piirissä olevien ikääntyneiden hoidon tarve oli suurin. Myös kodin ulkopuolisten hoitopäivien määrä oli tällä vertailualueella pienin.
− Omalääkäripalvelun tehokkuus ikääntyneiden kotihoidossa perustuu erityisesti tähän tehtävään koulutettujen lääkäriemme vahvaan osaamiseen ja sitoutumiseen sekä lääkärien ja hoitajien hyvään yhteistyöhön. Mallia on myös ehditty hioa tällä alueella pisimpään, Monnius kertoo.
Hyvinvointialue hyötyy Terveystalolta ostetusta palvelusta kustannusten säästämisen lisäksi siten, että palvelun jatkuvuus on turvattu. Mia Monniuksen mukaan Terveystalo takaa hyvinvointialueelle ikääntyneiden omalääkäreiksi osaavat ja sitoutuneet lääkärit.
− Geriatrisesti orientoituneita kollegojani tähän palveluun houkuttelee oman osaamisensa kasvattaminen, mielekäs työ ja vertaistuki. Lääkärien pysyvyys on poikkeuksellisen korkealla tasolla, tällä hetkellä 97 prosenttia.
Oma Hämeen tulosaluejohtaja Terhi Mäntymaa on tyytyväinen Terveystalon palvelun laatuun.
− Hyvinvointialuetta muodostettaessa lääkäripalveluita tuotettiin monella eri tavalla. Terveystalo tuottaa alueellamme noin neljäsosan alueen ikäihmisten kotihoidon ja palveluasumisen lääkäripalveluista. Vahvistuneen yhteistyön myötä alueemme ikäihmisten lääkäripalveluita on saatu yhtenäistettyä yhdessä Terveystalon, toisen palveluntuottajan ja oman palvelutuotannon kanssa. Selvityksen tulokset vahvistavat näkemystämme omalääkäripalvelun tarpeellisuudesta ikääntyneiden hoidossa, Mäntymaa sanoo.
Terveystalon ikääntyneiden palvelujen johtaja Katja Hänninen muistuttaa, että palvelu on helposti monistettavissa kaikille hyvinvointialueille.
− Oma Häme on toiminut esimerkillisellä tavalla ottaessaan omalääkärimallin käyttöön ikääntyneiden kotihoidossa. Hyödyt ovat kiistattomat. Väestön ikääntyessä tarvitsemme kaikki tehokkaat toimintatavat käyttöön.
Tästä linkistä voit tutustua selvitykseen (pdf).
Terveystalon omalääkärimallissa nimetty lääkäri vastaa kotihoidon asukkaiden terveyspalveluista. Malli sisältää muun muassa lääkärinkierrot niin etänä kuin fyysisesti asukkaan kotona, asukkaiden lääkehoidon kokonaisuuden sekä konsultointimahdollisuuden kotihoidon hoitajille asukkaiden terveyskysymyksissä.