Terveystalon gynekologina pääsee vaikuttamaan laajasti suomalaisten työkykyyn ja jaksamiseen
Terveystalossa panostetaan ammattilaisten työn sujuvuuteen ja täydennyskoulutukseen. Työterveysasiakkaiden rooli on merkittävä, minkä vuoksi Terveystalon gynekologina voi mullistaa ihmisen arjen.
Koska työikäiset naiset käyttävät gynekologin palveluita paljon, pääsee Terveystalossa todella tarjoamaan vaikuttavaa hoitoa, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, gynekologian erikoisalajohtaja Satu Wedenoja. Terveystalo on työterveyshuollon Suomen markkinajohtaja.
– Gynekologiassa hoidetaan paljon arjen kannalta merkityksellisiä oireita, ja kun päästään eroon kuukautihäiriöistä tai vaihdevuosioireista, ihmisen arki voi mullistua. Tässä työssä pääsee vaikuttamaan naisten työkykyyn ja jaksamiseen.
Erikoisalajohtaja vastaa lääketieteellisestä laadusta
Erikoisalajohtajana Wedenoja on osa Terveystalon kuluttajien, vakuutusten ja erikoisalojen johtoryhmää. Erikoisalajohtajan tehtävänä on paitsi kehittää oman erikoisalansa toimintaa, myös tehdä yhteistyötä muiden erikoisalojen ja muun muassa yrityksen kaupallisen johdon kanssa.
Terveystalossa työskentelee yli 200 naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriä eri toimipaikoissa. Erikoisalajohtajana Wedenoja järjestää heille täydennyskoulutusta ja kehittää osaamisverkostoa. Esimerkiksi viikottaisissa etäkoulutuksissa pääsee kohtaamaan kollegoita eri puolilta maata.
– Tavoitteenani on, että meillä ammattilaiset kokevat yhteenkuuluvuutta. Meillä saa täydennyskoulutusta, ja ammattiaan pystyy toteuttamaan laadukkaasti.
Meillä saa täydennyskoulutusta, ja ammattiaan pystyy toteuttamaan laadukkaasti. ”
Gynekologiassa korkea potilastyytyväisyys
Wedenojan mielestä vaikuttava hoito gynekologiassa on ensisijaisesti tieteelliseen näyttöön perustuvaa ja ajantasaista. Olennaista on, että noudatetaan hoito-ohjeita, potilaan vointi paranee, ja käynnistä on hänelle hyötyä. Gynekologiassa potilastyytyväisyys ja hoidon laatu on mitattu korkeammaksi kuin Terveystalossa keskimäärin.
Gynekologiassa on perinteisesti ollut käytössä vain vähän laatumittareita. Siinä missä lapsettomuushoitojen vaikuttavuutta voidaan mitata alkaneiden raskauksien määrällä, yleisgynekologiassa numeerista mittaria ei usein ole löydettävissä. Terveystalossa onkin suunnitteilla kehittää seuraavaksi laatumittareita diagnostiikan varmistamiseksi ja toisaalta turhien näytteenottojen karsimiseksi.
Arjen sujuvuus välittyy potilaille
Potilaan näkökulmasta hoidon sujuvuus syntyy siitä, että käytännön asiat hoituvat saumattomasti aina ajanvarauksesta laskutukseen. Ammattilaisten tyytyväisyyteen vaikuttaa moni asia, kuten se, että tietojärjestelmät toimivat, ja vastaanottotyössä kaikki tarvittavat välineet ovat saatavilla.
Terveystalossa työn sujuvuuteen on panostettu paljon. Esimerkiksi toimipaikoissa työskentelevät erilliset lääkäri- ja asiantuntijavastaavat, jotka tukevat kliinistä työtä tekeviä käytännön asioissa. Myös huonehuollon prosesseja on kehitetty vastaanottotyön tueksi.
Terveystalossa työn sujuvuuteen on panostettu paljon. ”
***
Gynekologit toimivat myös Terveystalo Sairaalassa, jossa tehdään vuosittain noin 300 gynekologista leikkausta. Tarjoamme laadukasta hoitoa 17 sairaalassa 15 paikkakunnalla juuri silloin, kun sitä tarvitset. Yleisimmät tekemämme leikkaukset ovat gynekologisia, ortopedisiä ja vatsan alueen leikkauksia.
Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Tavoitteenamme on olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilainen voi keskittyä olennaiseen. Meillä arki on sujuvaa, välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa työtä. Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.
Tahdotko mukaan tärkeimmän tekijöiden moniammatilliseen joukkoon? Tutustu naistentautien erikoislääkärin työhön.
Lue lisää aiheesta
Psykiatri Sami Leppämäki on kulkenut potilaidensa rinnalla yli 20 vuotta: "Se antaa perspektiiviä"
Sami Leppämäen aloittaessa psykiatrin uransa mielenterveyden häiriöistä ei juuri puhuttu. Lähes kolmen vuosikymmenen kokemuksella hän tietää, ettei suomalainen tule vastaanotolle turhaan. Kokenut ammattilainen osaa myös tasapainottaa työn ja vapaa-ajan: vapaalla Sami ulkoilee koiransa kanssa ja seuraa flamenco-kulttuuria.
Syväsukellus työterveyshuoltoon - työterveyslääkäriksi pätevöityminen Terveystalossa kannattaa
Terveystalossa järjestetään vuosittain työterveyshuollon pitkä kurssi, joka on työterveyshuoltoon pätevöittävä koulutus lääkäreille, terveydenhoitajille, fysioterapeuteille ja psykologeille. Pitkältä kurssilta saa valmiudet toimia työterveyshuollon ammattihenkilön ja asiantuntijan tehtävissä. Työterveyslaitoksen Terveystalolle räätälöimä kurssi on suoritettavissa pääsääntöisesti verkossa sujuvasti töiden ohella. Lahden Terveystalossa työterveyslääkärinä työskentelevä Maarit Sahraravand on saanut kurssilta paljon uusia eväitä omaan työhönsä.
Työterveyslääkärin hyvä arki rakentuu pitkistä potilassuhteista ja saarimökin rauhasta
Minna Korhosta inspiroi työterveyslääkärin tehtävien monipuolisuus. Perinteisen lääkärin työn lisäksi hänen pöydälleen kuuluu myös yritysyhteistyötä, ja työtä tehdään paljon myös vastaanottohuoneen ulkopuolella. Työpäivän jälkeen mieli lepää metsässä tai saarimökillä.
Kun huoli muuttuu helpotukseksi – ihotautilääkärin työssä kohtaavat vaikuttava potilastyö ja sujuva arki
Ihotautilääkärin työ on kliinistä ongelmanratkaisua parhaimmillaan. Diagnostiikan, vaihtelevien potilastilanteiden ja työn konkreettisen vaikuttavuuden yhdistelmä tekee erikoisalasta monelle erityisen kiinnostavan. Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Kati Pummi kertoo, miksi työn lisäksi arjessa viehättävät selkeä rytmi, kollegiaalinen tuki ja mahdollisuus sovittaa työ sujuvasti muuhun elämään siten, että aikaa jää myös esimerkiksi vaskisoittimen sävelille.
Terveystalo on julkaissut uuden potilastietojärjestelmän yleis- ja työterveyslääkäreiden käyttöön: tutustu sujuvaan Terveystalo Ellaan
Terveystalon uusi potilastietojärjestelmä Terveystalo Ella on rakennettu yhdessä lääkäreidemme kanssa. Ella tekee vastaanottotyöstä sujuvampaa, jotta ammattilaisemme voivat keskittyä potilaan kohtaamiseen.
Kollegoiden kiitosta ja arvostusta – vuoden ansioituneet palkittiin
Terveystalossa on muodostunut vahvaksi perinteeksi antaa tunnustusta niille ammattilaisille, jotka tekevät työtään erityisen vahvalla ammattitaidolla. Kunniamaininnat eivät ole vain tunnustuksia hyvästä työstä, vaan myös kollegoiden antamia arvostuksen ja luottamuksen osoituksia.