Artikkeli

Terveydenhuollon ammattilaiset valitsivat Terveystalon jälleen alan houkuttelevimmaksi työntekopaikaksi

19.9.2023

Terveys- ja lääkealan ammattilaisten mielestä Terveystalo on terveyspalvelualan houkuttelevin työntekopaikka jo neljättä vuotta peräkkäin. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Terveystalo oli toisella sijalla. Tutkimuksessa osallistujat arvioivat tuntemiaan työnantajia muun muassa maineeseen, työpaikkakulttuuriin, ura- ja kehittymismahdollisuuksiin sekä palkkaan ja etuihin liittyvien kysymysten avulla. Saadun datan perusteella muodostuu kattava kuva suomalaisten sote-alan työnantajien houkuttelevuudesta alan ammattilaisten keskuudessa.

Terveystalo jatkaa kulkuaan pitkäaikaisena terveys- ja lääkealan osaajien suosikkina: yli 1100 ammattilaista on valinnut Terveystalon jälleen terveyspalvelualan houkuttelevimmaksi työntekopaikaksi Universumin vuosittaisessa työnantajakuvatutkimuksessa.

Terveystalolaiset ovat ylpeitä siitä, että panostukset henkilöstöön ja kulttuuriin näkyvät myös ulospäin. Samalla kuitenkin tunnistetaan, että työ ei ole valmis: kun tavoitteet ovat korkealla, kehitys on, ja tulee aina olemaan, kesken.

– Terveystalon pitkäaikainen korkea preferenssi ja houkuttelevuus ammattilaisten keskuudessa kuvastaa sitä, että teemme talon sisällä oikeita asioita suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja että olemme myös onnistuneet kertomaan siitä ulospäin. Onnistumisten takana on jokapäiväinen työ, johon olemme yhdessä sitoutuneet: me Terveystalona haluamme olla ammattilaisille paras ja houkuttelevin työntekopaikka alallamme niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Olemme iloisia siitä, että tämä näkyy myös talon ulkopuolelle, Terveystalon henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo kommentoi.

Myös Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono arvioi, että syyt Terveystalon suosiolle löytyvät kokonaisvaltaisesta panostuksesta ammattilaisiin:

– Ammattilaiset ovat strategiamme yksi kolmesta kivijalasta. Me Terveystalossa tarjoamme asiakkaillemme ja potilaillemme vaikuttavinta hoitoa ja ammattilaisillemme parhaat mahdolliset työkalut ja edellytykset onnistua työssään. Hyvä työyhteisö ja esihenkilötyö ovat keskeisiä tapoja vaikuttaa terveydenhuollon ammattilaisten työhyvinvointiin. Hyvä henki työyhteisössä välittyy aina myös asiakkaalle asti, ja se myös mahdollistaa ammattilaisten keskittymisen siihen tärkeimpään, eli potilaan hoitamiseen parhain lääketieteellisin keinoin. Inhimillinen johtaminen, sujuvat arjen työvälineet ja aito mahdollisuus tarjota vaikuttavaa hoitoa ovat varmastikin tärkeimpiä syitä meidän houkuttelevuudellemme, sanoo Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono.  

Minttu Sinisalon potrettikuva
”Tärkeintä omassa työssäni on auttaa ympärilläni olevia ihmisiä onnistumaan ja loistamaan. Parasta Terveystalossa ovat hyvillä arvoilla varustetut osaavat ja motivoituneet ihmiset. Olen valtavan innoissani ja otettu tästä työstä.” - Minttu Sinisalo, henkilöstöjohtaja

Pitkäjänteisen kehitystyön takana Terveystalossa on kunnianhimoinen osaajastrategia, jossa kehityshankkeet painottuvat tällä hetkellä erityisesti esihenkilötyön kehittämiseen, perehdytykseen, ammatilliseen kehittymiseen, osaajapitoon ja entistäkin sujuvampaan työarkeen.

– Seuraamme tiiviisti lähtövaihtuvuutta ja rekrytointien onnistumista. Olemme onnistuneet hienosti rekrytoinneissa vuonna 2023. Terveystalossa lähtövaihtuvuus on  hieman paremmalla tasolla kuin toimialallamme ja kilpailijoillamme, mutta parantamisen varaa meillä on ja sen eteen tehdäänkin kovasti töitä, Sinisalo kertoo.

Petri Bonon potrettikuva
”Tärkeintä työssäni on se, että tiedän potilaiden saavan meillä vuorokauden ympäri laadukasta hoitoa. Ajasta ja paikasta riippumatta me Terveystalossa autamme ihmisiä voimaan paremmin ja tuotamme huippuluokan laatua ja vaikuttavuutta kaikessa toiminnassamme.” – Petri Bono, johtava ylilääkäri

– Ammattilaisille tärkeät asiat ovat perustavanlaatuisia, samalla kuitenkin hyvin yksinkertaisia: mahdollisuus tarjota aidosti vaikuttavaa hoitoa ja keskittyä omassa työssä olennaiseen. Uskon, että näitä asioita kaikki ammattilaisemme arvostavat, ja myös meidän strategiset toimenpiteemme kohdistuvat juuri näihin asioihin. Myös minulle työssäni tärkeintä on se, että tiedän potilaiden saavan meillä vuorokauden ympäri laadukasta hoitoa. Ajasta ja paikasta riippumatta me Terveystalossa autamme ihmisiä voimaan paremmin ja tuotamme huippuluokan laatua ja vaikuttavuutta kaikessa toiminnassamme. Lääketiede ja medical excellence luotsaavat meitä nyt ja tulevaisuudessakin, Bono sanoo.

 

Lue lisää: Universumin ammattilaistutkimus 2023


***


Haluatko mukaan tärkeimmän tekijöiden joukkoon? Tutustu Terveystaloon työntekopaikkana ja katso avoimet uramahdollisuudet.

Lue lisää aiheesta

Kesäkandit Janina, Crister, Peppi ja Tuomas Artikkeli

Onnistumisia, kasvua ja kehitystä – kokemuksia kandikesästä 2023 Terveystalolla

Seniorituki, koulutusmahdollisuudet, vastaanottoaikojen pituus, toimenpiteet, potilastapauksien haastavuus… Kandikesänä ja uran alussa moni asia mietityttää nuoria lääkäreitä. Millaisia tavoitteita ja odotuksia kesän 2023 kandeilla oli ja miten ne toteutuivat? Mitä työ Terveystalon työterveyden sairausvastaanotolla piti sisältään ja miltä se tuntui? Tutustu kandien kokemuksiin Terveystalon lääkärikeskuksissa ympäri Suomen!

Artikkeli

Röntgenhoitaja Antti Hukkanen on säteilynkäytön ja puhetyön ammattilainen

Puheliaaksi pohjoiskarjalaiseksi itseään kuvaileva, sittemmin tamperelaistunut Antti Hukkanen on röntgenhoitajana elementissään. Antin työ Tampereen Terveystalossa on hänen näköisensä sekoitus ihmisten aitoa kohtaamista ja auttamista, oman ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä sekä parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen luomista – mahtavaa työporukkaa unohtamatta. Mukautuva työ jättää tilaa myös muille Antin elämässä tärkeille asioille, kuten omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, matkustelulle ja liikunnalle.

Lääkäri Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo Artikkeli

Monipaikkaisia työyhteisöjä ja läpileikkaus lääkärintyöhön – kokemuksia vuokralääkärin työstä

Millaisia työtehtäviä vuokralääkäri voi tehdä? Entä millaisiin työntekopaikkoihin vuokralääkärinä pääsee – vai joutuuko niihin? Miten vuokralääkäri integroituu työyhteisöön? Pitääkö työnantaja lääkäristä huolta, ja mitä keikan tai sovitun työpätkän jälkeen tapahtuu? Työn käytännöissä ja arjessa voi olla paljon työnantajakohtaisia eroja, eikä ihme, että työhön liittyy paljon kysymyksiä, stereotypioita ja ennakkoluulojakin. Nyt lääkärit Heidi Nieminen ja Jesse Berg sekä yhteyspäällikkö Iita Kevo kertovat omista kokemuksistaan Terveystalon Julkisissa palveluissa.

Työterveyslääkäri Sami Riekki työpöydän ääressä Artikkeli

Intohimona ihmisten ja asiakkuuksien hoito – työterveyshuollon erikoislääkäri Sami Riekin neljän työn kokonaisuus on uniikki

Modernia johtamista tiimiläisilleen tarjoava Sami Riekki on kokenut työterveyshuollon erikoislääkäri, jolla on myös pitkä kokemus vakuutuslääkärin työstä. Työssään Terveystalon alueellisena vastaavana työterveyslääkärinä ja suurasiakaslääkärinä hän nauttii vapaudesta, vaihtelusta, työn haastavuudesta sekä mahdollisuudesta kasvaa ja oppia uutta.

Yleislääkäri Avesta Dero potilaan kanssa Artikkeli

Kannustusta vahvuuksiin, tukea kehityskohteisiin – asiantuntijakohtaisesta palautteesta on monenlaisia hyötyä

Tiedetään, että omasta työstä saatu rakentava palaute paitsi tukee kehittymistä ammattilaisena, myös vahvistaa onnistumisen tunteita ja parantaa työssä jaksamista sekä työhyvinvointia. Tästä huolimatta terveydenhuollon ammattilaisilla on perinteisesti ollut varsin vähäiset mahdollisuudet saada palautetta työstään. Terveystalossa onkin tähän toiveeseen ja tarpeeseen kehitetty asiantuntijakohtainen palautteenantojärjestelmä, joka tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden saada jatkuvaa henkilökohtaista palautetta suoraan potilaalta.

Röntgenhoitajaopiskelija kuvauslaitteen edessä. Artikkeli

Opiskelijat valitsivat Terveystalon jälleen alan houkuttelevimpien työnantajien joukkoon

Lääketieteen ja terveysalan opiskelijat ovat valinneet Terveystalon alan toiseksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi. Asia käy ilmi Universumin toteuttamasta työnantajakuvatutkimuksesta, johon vastasi yli 1900 alan opiskelijaa. Jo työelämässä olevien ammattilaisten mielestä Terveystalo on houkuttelevin työnantaja.