Näin autat painajaisia näkevää lasta
Lisääntyneet painajaiset voivat kertoa siitä, että lapsi on oppinut uuden taidon. Myös tunne-elämän tapahtumat heijastuvat uniin, kertoo neurologian erikoislääkäri, professori ja unilääkäri Markku Partinen.

Heräilläänkö perheessänne painajaisiin normaalia enemmän? Lapsen painajaiset voivat koetella vanhempien yöunia, kun keskellä yötä alkaa sattua ja tapahtua.
Painajaista näkevää lasta ei tarvitse herättää, ohjeistaa neurologian erikoislääkäri, professori ja unilääkäri Markku Partinen. Lasta voi kuitenkin hieman paijata tai muuten koskettaa.
Jos lapsi herää itse painajaisesta, hän voi olla hetken hyvin hämmennyksissä, koska ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Silloinkin rauhoittelu ja lohduttaminen auttaa.
”Lapselle kannattaa kertoa, että painajaiset ovat vain unta, eikä ole mitään hätää. Lasta ei tulisi torua painajaisista, tai estää häntä tulemasta aikuisen luokse, se voi lisätä hänen pelkojaan”, Partinen huomauttaa.
Yöllä painajaisesta ei kannata sen kummemmin keskustella, vaan ottaa se puheeksi vasta seuraavana päivänä. Lasta voi kannustaa kertomaan, millainen uni oli, jolloin siitä voidaan keskustella yhdessä.
”On tärkeää antaa lapselle tilaa ilmaista tunteitaan ja käsitellä kokemuksiaan.”
Painajaisten syy: taidot muistiin
Painajaiset ilmenevät REM-unen aikana ja niitä esiintyy eniten aamuyöllä. Silloin tahdosta riippumaton hermosto on aktiivisessa tilassa: lapsen silmät voivat liikkua luomien alla vilkkaastikin, pulssi kohota yli sataan lyöntiin minuutissa, verenpaine heitellä ja lapsi lievästi liikehtiä. Jos hän herää tai hänet herätetään, pupillit ovat laajat.
Lapsen painajaiset voivat johtua siitä, että hänen oppimansa taidot välittyvät REM-unen kautta pitkäaikaiseen muistiin. Kun lapsen motoriset taidot ottavat harppauksia esimerkiksi kävelemään oppiessa, unet ovat tärkeitä näiden taitojen tallentajia.
Lapsi voi nähdä painajaisia myös tunne-elämässä tapahtuvien myrskyjen vuoksi. Jos kotona esimerkiksi riidellään paljon ja vanhempien välit ovat jännittyneitä, voi se heijastua lapseen ja tämän yöuniin.
Jos lapsella esiintyy painajaisia toistuvasti, yli kolme kertaa viikossa, asiaan on syytä puuttua. Silloin vanhempien olisi tärkeää ottaa tilanne puheeksi lapsen kanssa. Kouluikäisen mieltä voivat painaa esimerkiksi luokan jännitteet tai kaverisuhteet, joita hän ei oma-aloitteisesti uskalla ottaa puheeksi aikuisen kanssa.
”Lapsen kanssa pitää selvittää, mikä tunne-elämän taustalla vaikuttaa painajaisiin. Onko siellä esimerkiksi käsittelemätön trauma? Ovatko vanhemmat purkaneet vaikkapa taloudellisia huoliaan lasten kuullen? Kotona tai koulussa voi olla olosuhteita, jotka lapsi kokee ahdistavana.”
Pitkäaikaisissa seurantatutkimuksissa on havaittu, että jos lapsella on usein painajaisia, riski mielenterveysongelmille aikuisena kasvaa. Tutkimusten mukaan lapsen toistuvat painajaisunet voivat ennakoida jopa Parkinsonin tautia.
Toisaalta painajaisia esiintyy kaikilla, satunnaisesti ne ovat siis luonnollisia ja kuuluvat kaikkien elämään.
Sopivasti liikuntaa ja rauhoittumista
Liikkuminen tekee lapselle hyvää sekä yleisesti että unen kannalta. Urheilu parantaa lapsen unen laatua ja edistää syvää unta. Siksi häntä tulisi kannustaa säännöllisesti liikkeelle.
”Liikkuminen kannattaa kuitenkin ajoittaa oikein, sillä liian raskas rasitus juuri ennen nukkumaanmenoa voi lisätä kauhukohtauksia. Ne ovat eri asia kuin painajaiset: niiden aikana lapsi voi huutaa, nousta ylös ja kävellä, mutta häneen ei saa selkeää kontaktia.”
Kauhukohtaukset tapahtuvat syvän unen aikana, painajaiset puolestaan REM-unen aikana. Painajaisessa lapsi on täysin unessa, kauhukohtauksessa osa hänen aivoistaan nukkuu, osa on hereillä. Lapsi ei itse muista kauhukohtausta aamulla, painajaisen hän voi muistaa.
Myös ilta on hyvä rauhoittaa esimerkiksi liian jännittävältä elokuvalta tai tv-ohjelmalta. Unen näkeminen on päivän tapahtumien uudelleenkäsittelyä, ei siis kannata illan viimeisenä tapahtumana jättää lasta pelottavan ohjelman takia kiihtyneeseen tilaan.
Turvallinen ympäristö vähentää lapsen painajaisia. Erityisesti uusissa paikoissa, kuten kyläillessä ja matkoilla, lapsi voi tarvita vanhemman läheisyyttä ja haluta nukkua tämän vieressä.
”Lapset ovat kuin koiranpentuja: he voivat pelätä pimeää. Silloin he tarvitsevat aikuiselta tukea ja turvaa.”

Professori, neurologian dosentti, uni- ja liikennelääketieteen erityispätevyys
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä oman sekä lapsesi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Tilattuasi uutiskirjeen saat myös seitsemän viikon kokeilujakson Nextoryyn, jos et ole käyttänyt sitä aikaisemmin.
Tilaamalla uutiskirjeen annat Terveystalolle markkinointiluvan.
Lue lisää aiheesta

Miten voin tukea kiukuttelevaa lasta ja pysyä itse rauhallisena?
Kiukku on normaali ja tärkeä tunne, joka auttaa meitä esimerkiksi puolustamaan itseämme. Usein lapsen kiukuttelu kertoo siitä, että suhde aikuiseen tuntuu turvalliselta.

Miten ympäristömme haastaa keskittymiskykyä ja miten lapsen keskittymistä voi tukea?
Ympäristössämme on tänä päivänä paljon keskittymiskykyä häiritseviä tekijöitä. Keskittymiskyky kuitenkin kasvaa lapsen mukana ja sitä voi myös harjoitella.

Miten käsitellä lapsen tottelemattomuutta? Viisi apukeinoa vanhemmille
Perhearjessa kohdataan väistämättä tilanteita, joissa lapsen käytös koettelee pitkäjänteisyyttä ja hermoja. Mitä tehdä, kun lapsi ei tottele? Onko tottelemattomuus aina huono asia? Teemme syväluotauksen aiheeseen Terveystalon psykologi ja psykoterapeutti Sanna Manderbackan kanssa.

Miten lasta voi tukea puheen kehityksessä?
Lapsen puheen kehitys alkaa jo syntymäparkaisusta, kertoo Terveystalon johtava puheterapeutti Leila Paavola.

Meinaako ruutu viedä koko käden? Psykologin terveiset kesälomalle
Lasten ruutuaika pohdituttaa monia vanhempia, ja etenkin kesällä asia voi nousta esiin tavallistakin voimakkaammin. Lue alta psykologimme Tania Virintien ruutuaikaterveiset kesälomalle.

Voiko lapsi parantua allergiasta?
Terveystalon lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonkan mukaan vastaus on monimutkainen.