Siitepölyallergia - se inhottava kevään merkki

Siitepölyallergia on monelle tuttu kevään merkki. Aivastelu, silmien kutina ja nenän vuoto ovat yleisiä siitepölyallergian oireita. Oireiden helpottamiseen on kuitenkin monia eri keinoja. Tämä tietopaketti sisältää tietoa siitepölyallergiasta, sen oireista ja hoidosta.

Siitepölyallergia on monelle tuttu kevään merkki

Sisällysluettelo

  1. Siitepölyallergia
  2. Siitepölyallergian oireet
  3. Siitepölyallergian toteaminen
  4. Siitepölyallergian hoito
  5. Siitepölyallergian siedätyshoito
  6. Kuinka lievittää siitepölyallergian oireita ilman lääkkeitä?

Varaa aika allergologille

Siitepölyallergia

Siitepölyallergia on tuttu monelle suomalaiselle. Jopa 20 prosenttia suomalaisista kärsii siitepölyallergiasta. Allergiakausi alkaa jo varhain keväällä ja jatkuu syksyyn saakka. Siitepölyä levittävät erilaiset lehtipuut, heinäkasvit ja ruohot. Suomessa yleisimpiä siitepölyallergiaa aiheuttavia kasveja ovat leppä, koivu, pujo ja useat eri heinälajit. Säistä ja ilmastosta riippuen siitepölyn määrä vaihtelee vuosittain. Siitepölykausi alkaa etelässä aikaisemmin lämpimien säiden takia, mutta siirtyy muutaman viikon aikana myös pohjoiseen. Myös tuulen mukana siitepöly voi kulkeutua pitkiäkin matkoja.

Siitepölyallergiaa aiheuttavat kasvien levittämä siitepöly. Siitepölyn valkuaisaine on ihmiselle allergeeni, joka aiheuttaa osalle allergisia oireita. Allergiaoireet ovat kehon tapa puolustautua vierailta, mutta periaatteessa viattomilta aineelta.

Siitepölyallergian oireet

Siitepölyallergiasta puhutaan silloin, kun siitepöly aiheuttaa elimistössä oireita. Siitepölyallergian oireet ovat usein ikäviä ja saattavat häiritä allergisen elämää. Monesti allergikot saattavat vähentää esimerkiksi ulkoilua pahempien oireiden välttämiseksi. Siitepölyallergian oireet ovat yksilöllisiä ja niihin vaikuttavat esimerkiksi allergisen herkistymisen vaikeusaste.

Oireisiin vaikuttaa myös siitepölyn määrä ja sää. Aurinkoisella ja tuulisella säällä siitepölyä on ilmassa enemmän. Sade puhdistaa ilmaa, jolloin siitepölyäkin leijailee ilmassa vähemmän. Keväisin myös hiekkapölyä on ilmassa. Hiekkapöly voi aiheuttaa allergian kaltaisia oireita, kuten aivastelua, kutinaa ja hengitysvaikeuksia.

Yleisimpiä siitepölyallergian oireita ovat:

Nenäoireet:

  • Aivastelu
  • Kutina
  • Vuoto
  • Tukkoisuus

Silmäoireet:

  • Kutina
  • Vuoto
  • Turvotus
  • Sidekalvojen punoitus

Hengitysoireet:

  • Yskä
  • Vinkuva hengitys
  • Hengitysvaikeudet
  • Paineentunne rinnassa

Muut:

  • Päänsärky
  • Huono unenlaatu
  • Väsymys
  • Ihottuma

Jos epäilet oireiden perusteella itselläsi siitepölyallergiaa, varaa aika allergologin vastaanotolle.

Varaa aika allergologille

Siitepölyallergian toteaminen

Siitepölyallergian oireet liittyvät kasvien siitepölykauteen. Toisinaan siitepölyallergian aiheuttamat oireet ovat niin selviä, ettei allergian diagnosointiin tarvitse testejä. Allergian varmistamiseksi voidaan kuitenkin tehdä allergiatesti.

Allergiatestit voidaan suorittaa verikokeella tai ihopistokokeella eli prick-testillä. Testien avulla selviää, mille allergeenille ihminen on herkistynyt. 

Lue lisää allergiatesteistä

Siitepölyallergian hoito

Siitepölyallergian hoito määräytyy allergian vaikeustason ja oireiden perusteella. Jos oireet ovat hyvin lieviä, eivätkä häiritse elämää, ei erityistä hoitoa välttämättä tarvita. Jos oireita on päivittäin, voidaan niitä lievittää erilaisilla lääkevalmisteilla (ns. oirelääkitys).

Siitepölykauden alkaessa ensimmäisten oireiden ilmaantuessa voi aloittaa antihistamiinilääkityksen. Jos suun kautta otettavasta antihistamiinista huolimatta on oireita, hoitoon voidaan lisätä muita oirelääkkeitä. Nämä ovat muuan muassa kortisonipohjaiset nenäsumutteet ja tulehdusta lievittävät silmätipat. Allergialääkkeitä pystyy ostamaan apteekista ilman reseptiä, mutta mikäli allergialääkkeitä on tarve käyttää päivittäin, suositellaan käymään lääkärin vastaanotolla. Lääkäri pystyy kirjoittamaan allergialääkkeisiin reseptin, joista saa kelakorvausta.

Siitepölyallergian siedätyshoito

Jos allergiset oireet ovat keskivaikeat tai vaikeat ja häiritsevät, siitepölyallergiaa kannattaa hoitaa siedätyshoidon avulla. Tämä auttaa merkittävästi lievittämään oireita siitepölykautena. Siedätyshoidolla tarkoitetaan hoitomuotoa, joka on niin sanottu syyn mukainen hoito, eli elimistö itse alkaa kehittää suojavasta-aineita hoidossa käytettävää allergeenia kohtaan. Hoidon myötä allergiset reaktiot lievittyvät ja teho säilyy vuosien ajan. Siedätyshoidosta on apua monesti jo kuukausien päästä hoidon alusta, mutta hyvän tehon saavuttamiseksi hoito jatketaan vähintään kolme vuotta. Siitepölyn siedätyshoitoa tehdään pistosten tai kielenalustablettien avulla. Siedätyshoitoa voidaan antaa yli 5-vuotiaille lapsille.

Lue lisää lasten allergioista ja niiden hoidosta.

Jos allergia aiheuttaa sinulle nenä-, silmä- ja/tai astmaoireita, jotka rajoittavat elämääsi, kannattaa kysyä lääkäriltä siedätyshoidon mahdollisuudesta. 

Kuinka lievittää siitepölyallergian oireita ilman lääkkeitä?

Vaikka allergian hoitoon on olemassa erilaisia lääkevalmisteita, joiden avulla allergisia oireita voidaan lievittää, voi oireita yrittää lievittää myös seuraavilla tavoilla:

  • Vaatteet ja muut tekstiilit kannattaa kuivata sisällä. Ulkona niihin voi tarttua siitepölyä.
  • Pese vaatteet ja muut kodin tekstiilit normaalia useammin. Siitepöly kulkeutuu ulkoa helposti vaatteiden mukana sisälle.
  • Käy suihkussa ja pese hiukset useammin. Erityisesti peseytyminen ennen nukkumaan menoa, voi lievittää yöllä allergisia oireita.
  • Nenäkannun käyttö vähentää nenän limaa ja tukkoisuutta.
  • Puhdista ilmanvaihtokanavien ja tuulettimien suodattimet säännöllisesti.
  • Myös lemmikit tuovat ulkoa siitepölyä ja katupölyä. Lemmikkien turkki kannattaa pestä useammin siitepölykausina.

Jos epäilet itselläsi siitepölyallergiaa, varaa aika allergologin vastaanotolle. Monelta lääkäriltämme löydät myös video- ja puhelinvastaanottoaikoja.

Varaa aika allergologille