
Terveystalo on kiinnostavin työntekopaikka terveydenhuollon ammattilaisille
Terveys- ja lääkealan ammattilaisten mielestä Terveystalo on terveyspalvelualan houkuttelevin työntekopaikka jo kolmatta vuotta peräkkäin. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Terveystalo oli toisella sijalla. Terveystalossa on panostettu jo vuosia moderniin johtamiseen ja vahvoihin, hyvinvoiviin työyhteisöihin, jotka ovat yksi menestyksen kulmakivistä. Kysyimme Terveystalon osaajilta, miksi olemme heidän mielestään paras paikka tehdä töitä. Johtamisen ja työyhteisöjen lisäksi kiitosta osaajiltamme saavat monipuoliset kehittymis- ja kouluttautumismahdollisuudet, lääketieteen keskeinen asema työssä sekä mahdollisuus autonomiseen työntekoon ja omaan työhön vaikuttamiseen.
Yli 1500 terveys- ja lääkealan ammattilaista on valinnut Terveystalon terveyspalvelualan kiinnostavimmaksi työntekopaikaksi Universumin vuosittaisessa työnantajakuvatutkimuksessa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tutkimuksessa osallistujat arvioivat tuntemiaan työnantajia muun muassa maineeseen, työpaikkakulttuuriin, ura- ja kehittymismahdollisuuksiin sekä palkkaan ja etuihin liittyvien kysymysten avulla. Saadun datan perusteella muodostuu kattava kuva suomalaisten terveyspalveluyritysten houkuttelevuudesta työnantajana alan ammattilaisten keskuudessa.
- Pula terveydenhuollon ammattilaisista ei ole vain parin viime vuoden ilmiö, ja siksi me olemme tehneet pitkäjänteistä työtä johtamisen ja vahvojen työyhteisöjen eteen. Olemme halunneet luoda terveydenhuollon ammattilaisille parhaan työskentely-ympäristön ja panostaneet moderniin inhimilliseen johtamiseen sekä ammattilaisten mahdollisuuksiin kehittää omaa työtään. Samalla haluamme varmistaa, että ammattilaisemme voivat keskittyä laadukkaaseen ja vaikuttavaan hoitoon asiakkaidemme parhaaksi. Olemme ylpeitä, että nämä ponnistelumme näkyvät myös Terveystalon ulkopuolelle, kiteyttää Terveystalon henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo.
Hyvän työyhteisön lisäksi terveystalolaiset arvostavat mahdollisuutta kehittää osaamistaan jatkuvasti osana työtään.
- Saan vapaasti toteuttaa omaa yksilöllistä työotettani. Työnkuvassani yhdistyvät mahdollisuus itseohjautuvuuteen ja yhteistyö vahvan verkoston kanssa. Tiimissämme vallitsee luottamus ja arvostus toisten tekemistä kohtaan. Kun ympärillä on joukko ainutlaatuisia osaajia, oppii jatkuvasti uutta. Minun alallani ei tule koskaan valmiiksi, ja koen osaamiseni kehittämisen tärkeänä. Yliopisto-opinnot kulkevat tälläkin hetkellä töideni rinnalla, kertoo Terveystalon vastaava psykologi Tania Virintie.
Charlotta Karhu, sairaanhoitaja ja digihoitaja
Minulle on tärkeää pitää yllä osaamistani jatkuvasti osana arjen työtä, jotta antamani hoito vastaa tiuhaan päivittyviä hoitosuosituksia. Nautin omassa työssäni siitä, että pääsen näkemään onnistuneita hoitotuloksia sekä hoitoon tyytyväisiä potilaita.
Hanna Lappi, vastaava hammaslääkäri
Terveystalossa hoidon laadulla on iso arvo. Haluamme sitoutua kohtaamaan ihmisen yksilönä ja antamaan parasta mahdollista hoitoa. Terveystalossa potilasta on mahdollista hoitaa moniammatillisesti kokonaisterveys huomioiden.
Lääketiede luotsaa
Jatkuva kasvu ja kehittyminen ammattilaisena ovat edellytyksiä sille, että osaajamme tietävät tarjoavansa asiakkaille aina parasta mahdollista hoitoa. Terveystalossa kaikki toiminta pohjautuukin uusimpaan tutkittuun tietoon hoidon vaikuttavuudesta.
- Olen ylpeä siitä, että tiedän olevani töissä paikassa, jossa asiakkaat saavat laadukasta, vaikuttavaa ja turvallista hoitoa. Jos lääkärinä mietin itselleni oikeaa työpaikkaa, niin sanottuna happotestinä toimii hyvin kysymys ’mihin ohjaisin omaiseni, jos hän tarvitsisi hoitoa?’, sanoo ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Rami Madanat.
- Minulle on tärkeää pitää yllä osaamistani jatkuvasti osana arjen työtä, jotta antamani hoito vastaa tiuhaan päivittyviä hoitosuosituksia. Nautin omassa työssäni siitä, että pääsen näkemään onnistuneita hoitotuloksia sekä hoitoon tyytyväisiä potilaita. Tätä edesauttaa paljon myös se, että meillä Terveystalossa on paljon erikoisaloja ja palveluita, joihin asiakkaan voi ohjata eteenpäin, kuvailee sairaanhoitaja ja digihoitaja Charlotta Karhu.
- Terveystalossa hoidon laadulla on iso arvo. Haluamme sitoutua kohtaamaan ihmisen yksilönä ja antamaan parasta mahdollista hoitoa. Terveystalossa potilasta on mahdollista hoitaa moniammatillisesti kokonaisterveys huomioiden. Minulla on laaja esihenkilöverkosto eri alojen ammattilaisia Kuopion seudulla, joiden kanssa teemme paljon yhteistyötä. Myös vastaavilla hammaslääkäreillä on hyvä verkosto, josta saa aina tarvittaessa apua, iloitsee vastaava hammaslääkäri Hanna Lappi.
Ihmiset kaiken keskiössä
Myös Terveystalon puolivuosittaisessa henkilöstökyselyssä vahva työyhteisö jo pitkään mainittu yhtenä yhtiön vahvuutena. Niin ikään työyhteisöjen moniammatillisuus ja toimivat osaajayhteistyömallit saavat Terveystalon ammattilaisilta paljon kiitosta.
- Terveystalossa panostetaan arvostavaan vuorovaikutukseen niin työyhteisön sisällä kuin asiakkaidenkin suuntaan. Organisaatio on joustava ja ketterä, työsuhde on räätälöitävissä, ja palveluja kehitetään ihmisten tarpeeseen perustuen. Yhtymäpinnat julkisen sektorin kanssa luovat merkityksellisyyden kokemusta – haluamme olla mukana rakentamassa ennaltaehkäisevää ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa. Pyrkimys vahvistaa ihmisten hyvinvointia näkyy myös panostuksena työhyvinvointiin, kertoo vastaava psykologi Tania Virintie.
- Hyvä työyhteisö on minulle todella tärkeä. Olen luonteeltani ekstrovertti ja kaipaan päivittäin vuorovaikutusta työkavereiden kanssa. Terveystalossa meillä on työyhteisössä avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri sekä lääkäreiden että asiakaspalvelijoiden, sairaanhoitajien, fysioterapeuttien ja kipsimestareiden kanssa. Hyvä henki työyhteisössä välittyy aina myös potilaille hoidon aikana, ja tämä näkyy meille konkreettisesti myös potilaspalautteessa, kertoo ortopedi Rami Madanat.
- Työyhteisömme on iso, hauska ja kollegiaalinen. Vaikka teemmekin itsenäistä työtä, voin aina luottaa kollegoiden apuun, jos en itse aina välttämättä tiedä tai muista miten toimia, sanoo sairaanhoitaja Charlotta Karhu.
Rami Madanat, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, tekonivelkirurgian jatapaturmapäivystyksen vastuulääkäri
Oman työn kehittäminen ja siihen vaikuttaminen on minulle todella tärkeää. Elämme ajassa, jossa ympärillä tapahtuu jatkuvaa muutosta. Asioita voidaan hoitaa monella tavalla, ja lääketiede sekä teknologia kehittyvät yhä nopeammin. On tärkeä pysyä ajan tasalla, mutta toisaalta myös yhtä tärkeä arvioida kriittisesti uutta teknologiaa ja uusia hoitoja vaikuttavuuden näkökulmasta.
Tania Virintie, vastaava psykologi
Psykoterapeuttista työtä tehdessä koen suurta nöyryyttä, kun saan mahdollisuuden kulkea asiakkaan rinnalla hänen syvimpien tuntojensa äärellä. Jokainen asiakasprosessi on sukellus inhimillisyyteen elämän edessä ja ihmismielen rikkauteen. On koskettavaa päästä näkemään, kun asiakkaan luottamus omaan selviytymiskykyyn vahvistuu ja hän löytää arjessa yhä enemmän tilaa olla oma itsensä kaikkine kokemuksineen, tunteineen ja tarpeineen. Vastaavana psykologina saan olla mukana rakentamassa laadukkaita mielen hyvinvoinnin palveluita vuorovaikutuksessa upeiden ja osaavien ammattilaisten kanssa.
Osaajalähtöistä johtamista
Terveydenhuollosta puhuttaessa pula ammattilaisista nousee usein esiin. Johtaminen on yksi keskeinen tapa vaikuttaa ammattilaisten työhyvinvointiin ja saatavuuteen. Terveystalossa onkin jo pitkään keskitytty johtamisen kehittämiseen ja sen tutkimiseen henkilöstökyselyissä.
- Hyvä johtaminen vaatii hyviä johtamisen rakenteita ja pelisääntöjä: mitä esihenkilöiltä vaaditaan, miten heitä siinä tuetaan ja millaisia johtamisen esimerkkejä esihenkilöt näkevät muualla organisaatiossaan, sanoo henkilöstöjohtaja Minttu Sinisalo.
- Olen todella kiitollinen esihenkilöni tarkkanäköisyydestä ja luottamuksesta, joiden ansiosta olen saanut työssäni tarttua minua kiinnostaviin haasteisiin ja vastuualueisiin. Saan päivittäisessä työssäni hyödyntää juuri omia vahvuuksiani, mikä tuo onnistumisen kokemuksia, ja työn jäljessä saa näkyä persoonallisuus, kiittää vastaava psykologi Tania Virintie.
- Yksi parhaista asioista työssäni on se, että voin yhdistää kliiniseen työhön hallinnollista puolta. Terveystalo on mahdollistanut kasvuni esihenkilöksi ja minulla on laaja esihenkilöverkosto eri alojen ammattilaisia niin omalla seudullani kuin muuallakin Suomessa, iloitsee vastaava hammaslääkäri Hanna Lappi.
Universumin vuosittaisessa työnantajatutkimuksessa arvioitiin vuonna 2022 liki 60 toimijaa julkiselta sektorilta, terveyspalvelualan yksityisistä yrityksistä ja lääkeyrityksistä. Universumin toteuttamassa vuosittaisessa terveys- ja lääkealan opiskelijoille suunnatussa työnantajakuvatutkimuksessa Terveystalo on ollut alan kahden houkuttelevimman työpaikan joukossa jo yhdeksän vuotta.
Työmme terveemmän elämän puolesta jatkuu!
Töissä Terveystalossa
Terveystalolaiset ovat kukin omien alojensa huippuosaajia aina koodaajista kirurgeihin. Yhdessä me teemme työtä terveemmän elämän puolesta. Se tarkoittaa sitä, että emme ainoastaan paranna sairauksia, vaan autamme ihmisiä terveempään elämään. Terveystalon visiona on luoda terveyden uusi aika – vähemmän sairaita päiviä ja enemmän terveitä, onnellisia vuosia. Emme pelkää muuttaa alallamme vallitsevia käytäntöjä, haastaa, uudistaa tai ottaa vahvasti kantaa. Tehtävämme on selkeä, ja sen ytimessä yli 15 500 osaajaamme: teemme työtä terveemmän elämän puolesta.
Katso avoimet työpaikatLue lisää

Koulutukset lääkäreille
Loputtomaan tiedonjanoon ei auta yksi ja sama lääke. Terveystalossa lääkäreille onkin tarjolla laaja koulutus-, kehittymis- ja erikoistumismahdollisuuksien valikoima. Varmistamme, että osaajamme saavat ensimmäisten joukossa tiedon uusista tutkimustuloksista, lääkinnällisistä laitteista, innovatiivisista toimintatavoista ja entistäkin tehokkaammista hoitomenetelmistä. Missä haluatkaan kasvaa, tuemme ja kannustamme sinua matkalla päämäärääsi. Uskomme, että tieto lisää terveyttä.

Terveyskeskustyön perusteet
Haluaisitko oppia lisää terveyskeskustyöstä? Tahtoisitko omaksua terveyskeskustyöhön sopivat työtavat kokeneen osaajan opastuksella? Kolme kuukautta kestävällä Terveyskeskustyön perusteet -koulutusjaksolla kartutat muun muassa näitä taitoja. Koulutusjakson jälkeen osaat toimia terveyskeskuslääkärinä terveysasemalla ja päivystävänä yleislääkärinä. Lue lisää koulutusjaksosta ja jätä yhteystietosi!

Työterveyshoitaja Eero tekee työkseen terveempiä työpaikkoja
Työterveyshoitaja on työhyvinvoinnin ja -terveydenhuollon moniosaaja sekä asiakasyritysten työkykyjohtamisen luottokumppani. Työterveyshoitaja Eero päätyi työhönsä onnekkaan sattuman kautta, mutta ei voisi enää kuvitella itselleen omempaa tehtävää. Yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa hän työskentelee terveemmän elämän puolesta.

Kesäkandina ystävän kanssa – Lääketieteen kandidaatit Kati ja Suvi viettivät ikimuistoisen työkesän Eurassa
Ystävyys vei lääketieteen kandidaatit Kati Kuuselan ja Suvi Kontron töihin Satakuntaan, Euran terveyskeskukseen työskentelemään Terveystalon julkisissa kumppanuusratkaisuissa. Euran-kesästä heille jäi paitsi ihania kesämuistoja, myös ennen kaikkea itsevarma, osaava ja pystyvä olo lääkärinuran alkuun.

Erikoistuminen työterveyslääkäriksi
Kun haluat laventaa uramahdollisuuksiasi ja erikoistua työterveyteen, tule Terveystaloon. Pääset tekemään vastuullista sekä vaikuttavaa työtä ja opiskelet samalla lääketieteen monitieteellisintä alaa pätevässä seurassa. Terveystalon Polku mahdollistaa sinulle suorimman tien työterveyshuollon erikoislääkäriksi viiden tähden koulutuspaikassa (NLY 2020 & 2021-2022).

Tutkijalääkäriksi Terveystaloon
Terveystalossa valmistuu vuosittain kymmeniä tutkijalääkäreidemme tekemiä kliinisiä lääke-, laite- ja rokotetutkimuksia. Terveystalossa on pitkä kokemus lääketieteellisen tutkimuksen tekemisestä ja olemme kysytty tutkimuskumppani niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Olemme myös Suomen ainoa yksityinen toimija, jolla on oma biopankki. Tutkijalääkäreidemme yksilölliset urapolut sisältävät kliinisen perustutkimuksen ja akateemisten tutkimushankkeiden lisäksi usein vastaanottotyötä yksityisellä tai julkisella sektorilla. Tämä kaikki onnistuu meillä Terveystalossa joustavasti saman katon alla.