Supermarsun kaverikirja: Annukka Hannula
Supermarsun kaverikirjassa tutustutaan Lasten Terveystalon asiantuntijoihin. Tällä kertaa kiperiin kysymyksiin vastaa lastentautien erikoislääkäri Annukka Hannula. Hän kertoo, mikä lasten ja perheiden kohtaamisessa palkitsee ja miten jännittävästä lääkärikäynnistä voi tehdä vähän helpomman.
Kuinka kauan olet työskennellyt lääkärinä? Millainen oli polkusi lääkäriksi?
Olen työskennellyt lääkärinä 28 vuotta, joista lastentautien parissa vuodesta 2003 lähtien. Lastentautien erikoislääkärinä olen toiminut 16 vuotta.
Lukioikäisenä olin kiinnostunut luonnontieteistä ja pidin erityisesti matematiikasta, fysiikasta sekä ongelmanratkaisusta. Olen luonteeltani sosiaalinen ja viihdyn ihmisten parissa, joten lääkärin työ tuntui mielenkiintoiselta ja mielekkäältä vaihtoehdolta. Olin myös nähnyt, kuinka terveydenhoitajana työskennellyt äitini nautti työstään, ja ala oli hänen kauttaan minulle jo hieman tuttu. Ilokseni pääsin opiskelemaan lääketiedettä heti lukion jälkeen.
Miten päädyit juuri lastentautien erikoislääkäriksi?
Valmistumisen jälkeen työskentelin terveyskeskuksessa kunnassa, jossa on paljon lapsiperheitä. Pidin yleislääkärin työn monipuolisuudesta ja siitä, että pystyin hoitamaan potilaita kokonaisvaltaisesti. Huomasin kuitenkin nauttivani erityisesti lasten ja heidän perheidensä kanssa työskentelystä. Se tuntui minulle luontevalta, ja sain työstäni myös positiivista palautetta.
Siitä heräsi ajatus, että lastentaudit voisi olla juuri minun erikoisalani. Tunne vain vahvistui erikoistumisen aikana, enkä ole hetkeäkään katunut valintaani.
Miksi sinulle on tärkeää työskennellä juuri lasten kanssa?
Lapsuusiän sairaudet voivat heijastua ihmisen terveyteen vuosikymmenten päähän. Siksi lasten sairauksien varhainen tunnistaminen, huolellinen hoito sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen ovat erittäin tärkeitä.
Lapsuudessa luodaan pohja aikuisiän terveydelle, ja lastenlääkärinä saan olla mukana rakentamassa tätä perustaa. Lisäbonuksena on se, että lasten kanssa on yksinkertaisesti mukava työskennellä. Lapset ovat välittömiä, rehellisiä ja kekseliäitä, eikä huumorikaan pääse unohtumaan. Harvassa ammatissa pääsee päivittäin nauramaan, hassuttelemaan ja leikkimään lasten kanssa osana työtään.
Millaisia vaivoja hoidat Lasten Terveystalossa?
Avopuolen lastenlääkäri toimii ikään kuin lasten yleislääkärinä, joten hoidan hyvin monipuolisesti erilaisia lasten sairauksia ja terveyteen liittyviä haasteita. Yleisimpiä vastaanotolla hoidettavia vaivoja ovat infektiotaudit, ihottumat, allergiat, astma sekä vatsa- ja nivelkivut. Lisäksi vastaanotolleni tullaan esimerkiksi kasteluongelmien, päänsäryn sekä kasvuun ja kehitykseen liittyvien kysymysten vuoksi.
Millainen on mielestäsi hyvä lastenlääkäri?
Lasten kohtaaminen vaatii vahvan ammattitaidon lisäksi empaattisuutta ja kykyä luoda turvallinen ilmapiiri. Voisi sanoa, että hyvä lastenlääkäri osaa hoitaa lasta, mutta erinomainen lastenlääkäri osaa samalla kohdata koko perheen ja rakentaa luottamusta.
Tässä työssä tulisi aina muistaa, että vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita, joita pitää kuunnella herkällä korvalla, ja heidän huolensa tulee ottaa vakavasti. Emme usein hoida pelkästään sairautta, vaan myös vanhempien huolta ja epävarmuutta. Taitavan lastenlääkärin vastaanotolla lapsi on aina keskiössä. Lasta jututetaan ja häntä kuullaan kehitystason mukaisesti. Ei puhuta vain vanhemmille, vaan myös lapselle selitetään, mitä tehdään ja miksi.
Kiirehtiminen ei luo luottamusta eikä turvallisuuden tunnetta. Lasta tutkittaessa pitää olla kärsivällinen, koska se voi vaatia aikaa, leikkiä ja luovuutta. Minusta erityisen hyvä lastenlääkäri on sellainen, joka osaa kuunnella sydäntä, lohduttaa itkua ja jutella dinosauruksista – ja kaikkea tätä yhtä aikaa.
Miltä tavanomainen työpäiväsi näyttää?
Teen pääasiassa vastaanottotyötä. Tavallinen työpäivä alkaa aamulla vastaanotolla, jossa kohtaan lapsia ja heidän perheitään sekä lähi- että puhelinvastaanotoilla. Vastaanoton jälkeen hoidan soittopyyntöjä ja teen erilaisia kirjallisia töitä, kuten lausuntoja ja lähetteitä. Työpäivät ovat vaihtelevia, sillä jokainen lapsi ja perhe tulee vastaanotolle omanlaisensa tilanteen kanssa. Lisäksi pidän välillä vastaanottoa iltaisin, ja noin kerran kuukaudessa työskentelen myös viikonloppuna.
Minusta erityisen hyvä lastenlääkäri on sellainen, joka osaa kuunnella sydäntä, lohduttaa itkua ja jutella dinosauruksista – ja kaikkea tätä yhtä aikaa. ”
Mikä työssäsi on kaikkein palkitsevinta?
Palkitsevinta on nähdä lapsen parantuvan ja vanhempien huolen helpottuvan, oli kyse sitten pienestä tai suuremmasta vaivasta. Nautin lasten ja heidän perheidensä kohtaamisesta, ja parhaimmillaan syntyy pitkiä, jopa koko lapsuuden ajan kestäviä hoitosuhteita. Koen suurena luottamuksen osoituksena sen, että tuttu perhe tuo myös uuden pienokaisensa vastaanotolleni. On hienoa saada seurata, kuinka perheen lapsista kasvaa vuosien saatossa reippaita koululaisia ja teinejä.
Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?
Olen aivan hurahtanut uuteen harrastukseeni golfiin. Vaikka taitotaso ei vielä päätä huimaa, pallo lentää yleensä eteenpäin ja kivaa on! Rakastan matkailua, ja olisi hienoa, jos jonain päivänä pääsisin golflomalle jonnekin lämpimään. Lisäksi käyn joogassa ja ulkoilutan koiraamme Pyryä. Tosin en enää tiedä, kumpi ulkoiluttaa kumpaa, sillä Pyry on jo harmaapartainen papparainen, joka päättää lenkin tahdin ja reitin.
Kerro paras vinkkisi lapselle (tai aikuiselle), jota lääkärikäynti jännittää?
Lapselle voi kertoa, ettei lääkärin vastaanotolla tarvitse olla koko ajan erityisen reipas eikä pelkoa tarvitse piilotella. Saa sanoa, että jännittää tai pelottaa. Lääkärin tehtävä on auttaa myös silloin, kun itkettää tai olo on epävarma.
Lasta voi valmistella vastaanottokäyntiin kertomalla etukäteen, mitä siellä tapahtuu. Leikin avulla voi harjoitella perustutkimuksia: kuunnellaan sydäntä, kurkataan korviin tai tutkitaan vaikkapa pehmolelua. Vastaanotolle kannattaa ottaa mukaan oma rakas pehmolelu tai muu turvaesine, jota voidaan yhdessä tutkia ja ihastella. Se auttaa monesti tekemään lääkärikäynnistä rennomman ja mukavamman kokemuksen.
Mikä on sinun supervoimasi?
Supervoimani on tehdä jännittävästä lääkärikäynnistä vähän vähemmän jännittävä ja muuttaa itku nauruksi tai vähintäänkin hymyksi.
Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
En muista tarkkaan, mikä lapsuuden haaveammattini oli. Ainakaan haaveeni ei ollut yhtä omaperäinen ja mieleenpainuva kuin oman poikani, joka ilmoitti haluavansa isona dinosaurukseksi!
Asiantuntijana tällä sivulla
Annukka Hannula Lastentautien erikoislääkäri
Lue lisää aiheesta
-
04.11.2026 | Artikkeli -
21.10.2026 | Artikkeli -
20.10.2026 | Artikkeli -
15.10.2026 | Artikkeli -
25.09.2026 | Artikkeli
Tilaa Lasten Terveystalon uutiskirje
Uutiskirjetilaajanamme saat asiantuntijoiden neuvoja ja vinkkejä oman sekä lapsesi terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Hyväksymällä markkinointilupamme saat viestintää myös muista palveluista, eduista ja terveysaiheista