Mitä odotat, kun odotat joulua? Hyvä joulu vaatii myös omien rajojen asettamista
Joulu tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, levätä ja viettää aikaa lähimmäisten kanssa. Juhlapyhiin liittyvät odotukset ja paineet voivat kuitenkin salakavalasti tehdä vuodenajasta myös kuormittavaa.
Vuosi lähenee loppuaan. Sen tietää paitsi ympäröivästä pimeydestä, myös alkaneesta joulun odotuksesta. Jotta joulunaika voisi voimaannuttaa ja elvyttää, olisi hyvä pysähtyä tunnustelemaan, mitä itse tarvitsee.
- Monen ihmisen yhteen kokoontuminen tarkoittaa samalla monien toiveiden ja odotusten kohtaamista. Lämpöä ja joulumieltä on helpompi heijastaa ympärilleen, kun pysähtyy miettimään, miten voisi muiden lisäksi kuulla myös itseään. Hyvä joulu saattaakin vaatia omien rajojen asettamista ja niistä huolehtimista, muistuttaa psykoterapeutti Katri Laine Terveystalo Fokus Mielen erikoisyksiköstä.
Mitä voisi jättää kokonaan pois tai tehdä eri tavalla kuin ennen?
Muiden odotusten lisäksi mielemme on alttiina omille odotuksillemme. Voimme huomaamatta vaatia itseltämme monenlaista, mikä ei ole jaksamista ajatellen järkevää – eikä ehkä lopulta välttämätöntäkään.
- Omaa valmistautumista juhlapyhiin voi auttaa, jos jouluun liittyviä valmisteluja ajatellessaan korvaa sanan ”pitää” sanalla ”haluan”. Sitten voi miettiä uudestaan, miltä valmistelujen lista näyttää. Voiko jotain jättää kokonaan pois, voiko paljon vaivaa tai aikaa vaativaa tehdä eri tavalla kuin ennen?
Joulun ydin on tunteessa, ei täydellisissä perhekuvissa tai valmisteluissa
Jouluun liittyvät yhdessäolon mielikuvat tekevät pyhistä erityisen vaikeita silloin, kun ei ole mahdollisuutta viettää juhlaa yhdessä muiden kanssa. Joulun odotus voi merkitä ahdistusta myös, kun omissa ihmissuhteissa on ristiriitoja tai vaikeutta.
- On tärkeää muistaa, ettei joulun ydin ole täydellisissä kuvissa, lahjoissa eikä edes perheiden kokoontumisessa. Ydin on tunteessa: hyvässä tahdossa ja sisäisessä rauhassa. Hyvä uutinen on, että tie niihin voi löytyä ilman yhtäkään valmistelua tai koristetta, Katri Laine päättää.
Terveystalo Fokus Mielen asiantuntijat toivottavat kaikille hyvää joulua ja lempeää sekä hellää mieltä omaa itseä kohtaan.
Uusimmat artikkelit
Vahva tunnistautuminen nopeuttaa asiointiasi puhelinpalvelussamme
Jatkossa voit tunnistautua helposti ja turvallisesti jo etukäteen, kun soitat asiakaspalveluumme. Lue, miten tunnistautuminen tapahtuu.
Laaja 200 000 näytteen aineisto: Nightingale-tutkimus paljastaa yhteyden sairastumisriskien ja sairauspoissaolojen välillä
Terveystalon työterveyspalveluissa hyödynnettävän suomalaisen Nightingale-tutkimuksen data paljastaa selkeän yhteyden elintapasairauksien riskien ja sairauspoissaolojen välillä. Poikkeuksellisen laaja yli 200 000 asiakkaan aineisto osoittaa, että matalan sairastumisriskin henkilöillä poissaoloja oli kertynyt merkittävästi vähemmän, kun taas korkean riskin ryhmissä poissaoloja oli runsaammin. Tulokset kertovat ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä työkyvyn ja yritysten kilpailukyvyn turvaamisessa.
”Mitä tutkimuksia valinnanvapauskokeiluun kuuluu ja mitä ne maksavat?”
Terveydenhuollon palveluiden johtava ylilääkäri Jukka Pitkänen ja johtava yleislääketieteen erikoislääkäri Marja-Leena Hyypiä vastaavat asiakkaiden kysymyksiin koskien Kelan 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua.
Lääkärin 5 vinkkiä Joulupukille verenpaineen alentamiseen
Joulunalusajan tehtävälista saattaa nostattaa sykettä muuallakin kuin vain Joulupukin ja tonttujen työpajassa. Terveystalon johtava lääkäri Marja-Leena Hyypiä laati viisi arkista vinkkiä verenpaineesta huolehtimiseen – näitä kannattaa testata niin Korvatunturilla kuin kotona.
Näin nautit joulupöydän antimista hyvää oloasi vaalien: ravitsemusterapeutin viisi vinkkiä
Tarkoittaako terveellinen joulupöytä vain kevyitä vaihtoehtoja ja tiukkoja rajoituksia? Terveystalon ravitsemusterapeutin Mari Aallon mielestä molemmat ovat turhia, kun kuuntelee omaa kehoaan ja pitää huolta ateriarytmistä.
Totta vai tarua: liikunta korvaa valon puutteen
Totta ja tarua. Mikään ei korvaa luonnonvaloa, mutta liikunta voi auttaa merkittävästi kaamosväsymyksen oireisiin, kertoo Terveystalon unilääkäri Janne Kanervisto.