Sysmäläisten tyytyväisyys terveyspalveluihin nousi entisestään

Terveystalo ja Sysmän kuntapäättäjät seuraavat tarkoin, miten tyytyväisiä sysmäläiset ovat sosiaali- ja terveyspalveluihinsa. Vuotuisesta asiakastyytyväisyystutkimuksesta käy ilmi, että tyytyväisyys palveluihin on ollut yhä nousujohteinen. Asiakastyytyväisyyttä kuvaava NPS-luku*) harppasi Sysmässä kaikkien palvelujen osalta arvoon 76 viime vuoden lopulla toteutetussa tutkimuksessa. Edeltävänä vuotena (2018) sysmäläisten tyytyväisyys sosiaali- ja terveyspalveluihin oli niin ikään erinomaisella tasolla 60 (NPS). Yli 50 NPS-lukua pidetään jo erinomaisena tuloksena. Terveystalo toteuttaa Sysmässä sosiaali- ja terveyspalvelut. Toimintaa on kehitetty tiiviissä ja pitkäjänteisessä yhteistyössä kunnan kanssa.   

- Kunnan kuuluu huolehtia kuntalaistensa hyvinvoinnista. Vuonna 2017 alkanut sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistus on tuottanut hyvinvointia sysmäläisille. Erityisen hyvin meillä toimii sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö, ja henkilöstö on todella osaavaa ja sitoutunutta. Myös koronakevään poikkeusolojen aikana palvelut toimivat mallikkaasti, sanoo Sysmän sosiaalijohtaja Minna Veistilä.  


Kuntalaisten tyytyväisyyttä selittää moni seikka, mutta tärkeimpänä on oikeanlaisen tuen ja hoidon saanti.

- Sysmässä on koko toimintamme ajan päässyt kiireettömällä ajalla lääkäriin alle viikossa. Myös erikoissairaanhoitoon pääsy on ollut joutuisaa, koska Terveystalo tuottaa näitä palveluita itse vaihtoehtona julkiselle erikoissairaanhoidolle. Palvelut on rakennettu siten, että hyvä hoitoonpääsy eri osa-alueilla ei ole heijastunut lisääntyneinä kustannuksina, kertoo Sysmässä vastaavana lääkärinä toimiva Juha Lähteenmäki.  

Vastaava lääkäri toimii kokonaisulkoistuksissa lääkärien esimiehenä ja vastaa kunnassa terveydenhuollon kokonaisuuden toiminnasta sekä kehittää sitä yhteistyössä muiden esimiesten ja kunnan kanssa. Juha Lähteenmäki on työskennellyt Sysmässä vuoden 2017 alusta lähtien ensin lääkärinä ja seuraavan vuoden alusta vastaavana lääkärinä. Sysmäläisistä 40 % on yli 65-vuotiaita, mikä on Lähteenmäen mukaan huomioitu palvelurakenteessa ja lääkäreiden toimintamallissa.  

- Lääkärit ovat meillä suuntautuneet vahvuuksiensa mukaan eri osa-alueille ja ikäryhmiin ja he tuntevat potilasryhmänsä hyvin, kertoo Lähteenmäki.

Lähteenmäen oma vahvuus ja kiinnostuksen kohde on juuri iäkkäämpi väestönosa. Ikääntyneiden osuus on huomioitu kaikessa toiminnassa. Esimerkiksi fysioterapiapalvelujen määrää on kasvatettu kaikkien ikäryhmien tarpeiden vuoksi, mutta iäkkäiden kohdalla painottuu fysioterapiassa tavoite jatkaa osastolla aloitettua kuntoutusta saumattomasti myös kotona. Uusina kehityskohteina Terveystalo on tuonut Sysmään etävastaanotot, joista päihdelääketieteen etävastaanotto on jo aloitettu ja geriatrian etävastaanotto alkanee syksyllä. Etävastaanotot eivät syrjäytä perinteisiä vastaanottoja, vaan tarjoavat uudenlaisen lisän palveluiden joukkoon.

Parhaimmat yksittäiset arvosanat sysmäläiset antoivat tutkimuksessa kohdista: “Sain ystävällistä palvelua” (4,89) ja “Minua hoiti/hoitaa osaava henkilökunta” (4,86), maksimiarvosanan ollessa 5.

Tutkimuksen valossa lähes kaikki sysmäläiset suosittelisivat sosiaali- ja terveyspalveluitaan.

lisätietoja:

Tarmo Pekola
johtaja, Kuntaturva
Terveystalo, julkiset palvelut

tarmo.pekola@terveystalo.com
p. 044 494 0008

*)

NPS eli net promoter score on halua suositella palvelua kuvaava tunnusluku, jossa arvosanan 9-10 antaneiden prosenttiosuudesta vähennetään arvosanan 0-6 antaneiden prosenttiosuus.