Terveystalon yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet

Lomautukset ovat mahdollisia, mikäli kysyntä ei normalisoidu

Terveystalon koko konsernia koskeneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 26.6.2020. Neuvottelujen tuloksena henkilöstöä voidaan lomauttaa enintään 90 päiväksi niissä tehtävissä, joissa työ on väliaikaisesti vähentynyt ja/tai yhtiön edellytykset tarjota työtä ovat väliaikaisesti vähentyneet. Henkilöstö- kustannuksia sopeutetaan kuitenkin ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan muilla keinoilla, esimerkiksi jäädyttämällä korvausrekrytointeja.

Koronaepidemian vaikutukset näkyvät yhä Terveystalon toimintaympäristössä väliaikaisina kysynnän muutoksina ja näkymien epävarmuutena. Terveystalo varautuu poikkeustilanteen mahdolliseen pitkittymiseen ja sopeuttamistoimien jatkamiseen vielä vuoden 2020 toisella vuosipuoliskolla.

22.6.2020 aloitetut, koko konsernia koskevat yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen 26.6.2020. Neuvottelujen tuloksena Terveystalo voi toteuttaa lomautuksia niissä tehtävissä, joissa työ on väliaikaisesti vähentynyt ja/tai yhtiön edellytykset tarjota työtä ovat väliaikaisesti vähentyneet. Henkilöstökustannuksia sopeutetaan kuitenkin ensisijaisesti mahdollisuuksien mukaan muilla keinoilla, esimerkiksi jäädyttämällä korvausrekrytointeja.

Mahdolliset lomautukset voivat olla koko- tai osa-aikaisia riippuen työtehtävästä ja yksiköstä ja ne voivat kestää enintään 90 vuorokautta. Mahdolliset lomautusilmoitukset annetaan viimeistään 31.12.2020.

Olen pahoillani terveystalolaisten puolesta epävarmuuden jatkumisesta ja teemme kovasti töitä sen eteen, että kysyntä normalisoituisi mahdollisimman nopeasti ja mahdolliset lomautukset jäisivät mahdollisimman suppeiksi. Kuormittavasta keväästä huolimatta olen ylpeä Terveystalon suoriutumisesta vaikeassa ympäristössä. Olemme kyenneet reagoimaan nopeasti, uudistumaan ja palvelemaan asiakkaitamme ja koko yhteiskuntaa mahdollisimman laajasti. Kevään aikana Terveystalon asiakastyytyväisyys on jatkanut edelleen nousuaan aikaisemmista ennätyksistä. Nöyrä kiitos ammattilaisille huippusuorituksesta ja asiakkaillemme luottamuksesta”, toimitusjohtaja Ville Iho sanoo.

Terveystalo viestintä