Yllättikö nälkä keskellä metsää? Hyvät eväät kruunaavat retken

Jotta nälkäkiukku ei iske keskellä kansallispuistoa, kannattaa retkilaukkuun varata riittävästi maukasta purtavaa. 
 

Metsäretkeily on ulkoilua parhaimmillaan, mutta eväiden kannattaa olla kunnossa lyhyemmilläkin patikkareissuilla. Retkilaukkua pakatessa voi lähteä liikkeelle perusasioista. 
 
 – Voi miettiä, mitä aterioita normaalisti söisi sinä aikana, kun on retkellä: onko tarkoitus olla metsässä lounasaikaan, osuuko tien päälle muitakin ruoka-aikoja. Kaikki ne ateriat, joita normaalistikin syö, olisi hyvä varata mukaan retkelle. Jos ateriavälit venyvät liian pitkiksi, iskee helposti väsymys ja kiukku, sanoo ravitsemusterapeutti Kirsi Englund Terveystalosta.
 
Eväiksi kannattaa valita sellaisia ruokia, jotka maistuvat itselle ja jotka on helppo ottaa mukaan. Jos retkeilee paljon, voi harkita panostamista pariin ruokailua helpottavaan tarvikkeeseen, kuten ruokatermokseen. 
 
 – Ruokatermokseen on helppo ottaa mukaan esimerkiksi valmis keitto, ja lisukkeeksi rasiassa vaikka pähkinöitä, siemeniä tai leipäkrutonkeja. Myös puurot ja marjakeitot kulkevat termoksessa näppärästi mukana.
 
Perinteinen voileipä on sekin hyvä valinta metsään. Energiaa saa lisäämällä väliin leikkeleitä ja juustoa. Kasvikset voivat leivän välissä vettyä, joten ne kannattaa pakata mukaan erillisessä rasiassa esimerkiksi napostelutikuiksi pilkottuina. 
 
 – Vaihtelun vuoksi leivän voi korvata rieskalla tai tortillaletulla, jonka täyttää oman maun mukaan. Halutessaan siitä voi tehdä myös makean välipalan laittamalla täytteeksi esimerkiksi banaania ja pähkinätahnaa, Englund vinkkaa. 
 
Kohmeiset hedelmäpalat viilentävät helteellä 
 
 Markkinoilla on myös kylmäkallen sisältäviä eväsrasioita, jotka pidentävät ruoan säilyvyysaikaa ja antavat lisää pelivaraa eväiden valintaan. Myös kylmäkalle muovipussissa eväiden seassa toimii paremman puutteessa. Jos tämän kaltaisia apuvälineitä ei ole saatavilla, kannattaa herkimmin pilaantuvat maito- ja lihatuotteet karsia kuumilla keleillä pois.
 
Viilennystä voi hakea myös muilla tavoin. 
 
– Kesähelteillä kannattaa kokeilla pakastaa hedelmiä paloina. Kuumana päivänä esimerkiksi omena, banaani ja viinirypäle virkistävät mukavasti kohmeisina suupaloina. 
 
Monien arjessakin suosimat smoothiet toimivat hyvin myös metsässä. Smoothie on helppo pakata mukaan jokaiselle omaan astiaan tai annostella mukeihin taukopaikalla. Kun smoothieen sisällyttää esimerkiksi pakastemarjoja ja jääpaloja, pysyy se viileänä pitkäänkin.
 
– Smoothien voi myös pakastaa ennen lähtöä, jolloin se sulaa laukussa vähitellen, pysyen kauan kylmänä. Tukevampaan versioon voi sisällyttää hedelmien ja marjojen lisäksi esimerkiksi jogurttia ja kaurahiutaleita, Englund sanoo. 
 
Riittävästi vettä, muonaa yläkanttiin 
 

Olipa tarkoituksena tehdä pitkä tai lyhyt retki, evästä on hyvä varata mukaan hieman yläkanttiin. Nälkä on ikävä seuralainen, jos reissu jostain yllättävästä syystä venähtääkin aiottua pidemmäksi. 
 
– Vähän ekstraa on hyvä olla siltä varalta, että eksyy tai tulee muita viivästyksiä. Metsämaastossa liikkuessa voi myös yllättyä siitä, kuinka paljon enemmän energiaa kuluu ja maha kurniikin useammin. Kun on joustovaraa, uupumus ei pääse yllättämään. Hätävaraksi sopivat helpot ja energiatiheät ruoat, kuten suklaa, keksit tai kuivatut hedelmät. 
 
Vettä tarvitaan sään ja retken pituuden mukaan. Nyrkkisääntönä vettä tulisi kohtuullisen lämpimällä ilmalla varata jokaiselle puolisen litraa tuntia kohti. Helteillä reippailtaessa tarve voi olla litrankin tuntia kohti.
 
Oikeanlaisten eväiden lisäksi retkeillessä on syytä muistaa hyvät käytöstavat.
 
 – Luonnossa liikkuessa roskat viedään aina roskiin – luontoon ei koskaan jätetä mitään ylimääräistä. Helpoimmalla pääsee, kun pakkaa ruoat jo kotona omiin rasioihin, Englund muistuttaa. 
 
Eväsvinkkejä retkelle
 

  • Kaupan tai itse tehnyt välipalakeksit ja myslipatukat  
  •  Itse tehdyt energiapallot esim. pähkinätahnasta ja kaurahiutaleista 
  • Keitot, munakkaat, puurot 
  • Täytetyt voileivät, rullarieskat, tortillat 
  • Kasvis- ja vihannestikut, pakastetut hedelmät, smoothiet 
  • Pähkinät, mantelit ja kuivatut hedelmät 
  • Riittävästi vettä jokaiselle retkeilijälle 
  • Piknik-eväät suoraan kaupasta: mansikka- tai viinirypälerasia, pala tai kaksi juustoa sekä keksejä. Isompaan nälkään karjalanpiirakoita tai ruokaisia keksejä, tuore- tai viipalejuustoa, naposteluporkkanoita tai kirsikkatomaatteja, valmiita salaattiannoksia, rahkavälipalaa tai valmista smoothieta