Sulkava

30.4.2019

Sulkava ulkoisti kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut Attendo Terveyspalveluille - nykyisin osa Terveystaloa - alkaen 1.1.2017, ja liittyi Kuntaturva-kuntien joukkoon. Kuntaturva-mallissa päätösvalta sote-palveluista säilyy kunnalla ja taloudellisen riskin kantaa Terveystalo.

Sulkava valitsi meidät yhteistyökumppanikseen tuottamaan kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1.2017 alkaen. Kokonaisulkoistuksen sopimuksella Sulkava turvaa kuntalaisille lähipalvelut; ne säilyvät ennallaan ja jopa paranevat. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lääkäriin ja hammaslääkäriin pääsee kohtuullisessa ajassa tutussa toimipaikassa.
 
Sulkavalaiset saavat hyvää palvelua ja työpaikat säilyvät Sulkavalla. Työntekijät siirtyvät Terveystalon palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Työntekijät ovat meille tärkein voimavara, ja yritys panostaa henkilöstön hyvinvointiin, viihtyvyyteen ja pysyvyyteen. Päätäntävalta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä pysyy paremmin kunnan omissa käsissä. Hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä, mikä tarkoittaa sitä, että kuntalaisia kuullaan ja heidän mielipiteensä huomioidaan.

Kotisivut

Sulkavan sosiaali- ja terveyspalvelujen sivut löytyvät osoitteesta: terveys.sulkava.fi