Anssi Tossavainen AT

Anssi Tossavainen

Työterveyspsykologi

Olen työelämän haasteisiin ja työssä jaksamiseen perehtynyt psykologiharjoittelija, joka edistää sekä yksilöiden että ryhmien hyvinvointia

Esittely

Tervetuloa vastaanotolleni keskustelemaan sinua askarruttavista haasteista. Työssä ja elämässä muutenkin tulee vastaan usein odottamattomia muutoksia. Lisäksi normaalissa arjessakin tapahtuu huomaamatta kuormitusta, joka tulee vasta myöhemmin kunnolla esille. Itseä mietityttäviä asioita kannattaa jakaa, ja olen mielelläni tukenasi, kun koet tarvitsevasi psykologista apua esimerkiksi stressiin, huoliin, ahdistukseen, liialliseen kuormitukseen elämässä tai äkillisiin kriisilanteisiin. Työskentelen mielelläni myös työyhteisöjen konsultoinnin ja johtamisen sparraamisen parissa. Aiemmin olen valmistunut ekonomiksi ja kasvatustieteiden maisteriksi. Ennen Terveystaloa olen työskennellyt konsultoinnin, koulutuksen ja HR-alan työtehtävien parissa sekä yrittäjänä. Tapani työskennellä on konsultatiivinen, ja näen, että pysyvimmät hyödyt saadaan, kun tapaamisissa asiakas itse oivaltaa uutta tukea ja ulkopuolisia kysymyksiä kohdaten.

Vastaanotto

Otan vastaan kaikenikäisiä.

Kielitaito

suomi (äidinkieli), englanti