
Esittely
Olen tehnyt monipuolisesti lääkärintöitä niin terveyskeskuksissa, kuin sairaaloissa, jonka ansiosta minulle on kertynyt vahva lääketieteellinen osaaminen. Psykiatrialta on hyvää kokemusta ja mielenterveysasioiden hoitaminen on ehdottomasti yksi vahvuuksistani. Olen myös suorittanut YEK:n (yleislääketieteen erityiskoulutus) tutkinnon. Uskon potilaiden kokonaisvaltaiseen hoitoon ja pyrin painottamaan ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa aina kun mahdollista. Eniten positiivista palautetta potilailta olen saanut hyvästä ja lämpimästä kohtaamisesta ja yksilöllisyyden huomioimisesta. Uskon, että onnistunut vastaanotto on sellainen, jossa potilas kokee tulleensa kuulluksi ja jossa potilas saa tarvitsemansa tiedon ja hoidon selkeästi selitettynä. Lääkärin työn ohella toimin myös yhdenvertaisuusasiantuntijana; osaaminen, josta on valtavasti hyötyä myös potilastyössä ja olen sitoutunut kaikkien potilaideni yhdenvertaiseen ja inklusiiviseen hoitoon. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!
Erikoisalat ja muu pätevyys
Yleislääkäri
Kielitaito
suomi (äidinkieli), englanti (äidinkieli)
Vastaanotto
Otan vastaan yli 12 vuotiaita.
Asiantuntijan palvelut
- Anemia
- Astmatutkimukset ja astman hoito
- Erektiohäiriön (impotenssin) hoito
- Fibromyalgian hoito
- Flunssa ja sen hoito
- Heikentynyt sokerinsieto
- Hengitystieinfektiot ja niiden hoito
- Influenssa ja sen hoito
- Keuhkoahtaumataudin hoito
- Korkea kolesteroli
- Lihaskramppi
- Malarian estolääkityksen aloitus
- Matkailulääketiede
- Metabolinen oireyhtymä (MBO)
- Migreenin hoito
- Närästys
- Osteoporoosi ja osteoporoosin hoito
- Punaisen silmän hoito
- Päänsäryn hoito
- Ripuli
- Rähmivän silmän hoito
- Silmän allergian hoito
- Silmätulehdus
- sukupuolitautinäytteet
- Työterveys- ja yleislääkäri
- Ummetus
- Vatsakipu
- Verenpainetauti
- Vuotavat silmät
- Väsymys ja sen hoito