Laatukirja

Laatukirja kertoo Terveystalon laadun kehittämisestä ja saavuttamistamme tuloksista suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Suomen ensimmäinen laatukirja

Laatu on terveydenhuollossa laaja käsite, joka kattaa hoidon lääketieteellisen laadun lisäksi asiakkaan kokemuksen omasta hoidostaan. Laatuun vaikuttaa myös se, kuinka tehokkaasti terveydenhuollon palvelut tuotetaan.

Terveystalon tavoitteena on olla laatujohtaja kaikilla näillä osa-alueilla. Tavoitteen saavuttamiseksi olemme tehneet jo vuosia järjestelmällistä työtä laadun mittaamisen kehittämiseksi, jotta voimme johtaa tiedolla. Laatu ja vaikuttavuus ovat myös osa strategiaamme.

Päätimme jo alussa, että työmme tulokset ovat julkisia ja kaikkien saatavilla. Siksi julkaisemme ensimmäisenä suomalaisena terveydenhuollon toimijana laatukirjan perinteisen vuosikatsauksen sijaan. Tässä kirjassa kerromme, miten olemme kehittäneet niin kokemuksellista, lääketieteellistä kuin toimintamme laatua ja mitä tuloksia olemme saaneet aikaan. Uskomme, että näin voimme lisätä myös terveydenhuollon läpinäkyvyyttä ja tietoa hoidon vaikuttavuudesta.

Juha Tuominen
johtava ylilääkäri

Lataa Terveystalo Laatukirja 2016

Terveystalo Laatukirja 2016Terveystalo Laatukirja 2016
ladattava pdf, 1 Mt

 

Lataa Terveystalo Avainluvut 2016

Terveystalo Laatukirja 2016Terveystalo Avainluvut 2016
ladattava pdf, 1 Mt

 

Download Terveystalo Quality Book 2016 in English
Download Terveystalo Key indicators 2016 in English