Digi tuo laatua työterveyteen

3.10.2017

Digitaaliset työkalut tuovat toivottua läpinäkyvyyttä ja sujuvuutta työterveyteen. Samalla työterveyden vaikuttavuus ja asiointikokemus nousevat uudelle tasolle.

Terveystalo on jo vuosia panostanut asiakaskeskeisyyteen, digitaalisiin palveluihin sekä lääketieteellisen laadun mittaamiseen ja parantamiseen. Laadun ja vaikuttavuuden kehittämistä helpottaa sähköinen Etydi-työkalu.

- Etydin avulla voidaan seurata hoidon tuloksia ja tuottaa läpinäkyvää, vertailukelpoista tietoa hoitohenkilökunnan ja asiantuntijoiden käyttöön. Etydin avulla Terveystalon ammattilaiset pystyvät perustamaan hoitopäätöksiä potilastyössä kertyneeseen tietoon entistä paremmin, kertoo kehittämisylilääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalosta.

Metsäniemen mukaan Etydi rakentaa asiakkaasta selkeän kokonaiskuvan, jolloin hoitavan lääkärin on mahdollista nähdä muutakin kuin vain se yksittäinen ongelma, jonka vuoksi asiakas on vastaanotolle saapunut. Etydin piirissä on jo parikymmentä eri sairautta, joihin järjestelmä valppaasti reagoi. Tarkoitus on, että punainen lippu heilahtaa lääkärin näytölle hyvissä ajoin, ja asiakas saa tarvitsemansa avun ennen kuin hänen vaivastaan tulee akuutti.

Kohdenna työterveystoimenpiteet tiedolla!

Terveydenhuollossa on aina tuotettu valtavat määrät tietoa, joka kuitenkin on usein päätynyt passiivisena arkistojen kätköihin.

- Terveystalolla on tallessa todella paljon hyödyllistä dataa, sillä työterveydessä olemme jopa 23 400 yrityksen ja organisaation kumppani. Etydi on esimerkki työkalusta, jonka avulla tuo tieto otetaan hyötykäyttöön. Nyt lääkäri näkee tietokoneen ruudulta kerralla kaiken olennaisen, toteaa Terveystalon digitalisaatiosta vastaava johtaja Juha Juosila.

Juosilan ja Metsäniemen mukaan asiakasyrityksissä tiedostetaan vahvasti, että talon tärkein voimavara ovat ihmiset. Yritysasiakkaille tarjottavat digitaaliset työkalut auttavat pääsemään kiinni niihin haasteisiin, jotka ovat kullekin organisaatiolle olennaisia.

- Työterveystoimenpiteiden kohdentamista sekä niihin tehtyjen investointien vaikuttavuutta saadaan mitattua ja seurattua nyt paremmin kuin koskaan, uskoo Juosila.

Terveys taskussa

Terveystalossa tarkoituksena on, että jokainen työterveysasiakas saa joustavaa, räätälöityä palvelua. Digitaalisesta Oma Terveys -palvelusta löytyvät kätevästi kaikki tiedot muun muassa omista laboratoriotutkimuksista, rokotuksista ja lääkärikäynneistä. Palvelulla on jo puoli miljoonaa käyttäjää.

Oma Terveys -sovellusta on erityisen vaivatonta käyttää älypuhelimella. Palvelu myös valjastaa esimerkiksi videot asiakkaiden avuksi. Kun fysioterapeutti näyttää videolla, kuinka liikkeet tehdään, kirjallisten ohjeiden kanssa ei tarvitse enää tuskailla.

- Tavallaan asiakas oli aikaisemmin omillaan vastaanottokäyntien välisen ajan. Nyt meillä on yksi ja sama, katkeamaton kokemus huolenpidosta. Silloin asiakas voimaantuu ja myös sitoutuu omaan paranemiseensa entistä enemmän, kuvailee Metsäniemi.

Tavoitehorisontti haltuun

Oma Terveys -palvelun uusin ominaisuus on Oma Suunnitelma. Se on asiakkaan ja asiantuntijan yhteinen digitaalinen työkalu, jonka avulla katsotaan eteenpäin: mikä tavoite on asiakkaalle tärkein juuri nyt, ja millä keinoilla se saadaan toteutumaan?

- Oma Suunnitelmaan kirjataan elämäntapamuutoksia tukevat arkiset toimintatavat, tulevat laboratoriokontrollit ja muut käynnit. Suunnitelma kysyy aktiivisesti, miten tavoitteisiin on päästy, ja toisessa päässä on aina oma asiantuntija, joka auttaa tarvittaessa, Metsäniemi summaa.

Terveystalossa toimii myös etävastaanotto, jonka kautta lääkäriin saa yhteyden chatin kautta ympäri vuorokauden. Toukokuussa 2016 yritysasiakkaille avatussa chatissa palvelee peräti 200 lääkäriä.

- Mukana on niin paljon eri alojen asiantuntijoita, että vastaus asiakkaan kysymyksiin löytyy kyllä. Huomattavaa on myös chatin vastausnopeus – lääkäri vastaa yhteydenottoon chatissa keskimäärin vain yhdeksässä sekunnissa. Chatin kautta kynnys ottaa yhteyttä lääkäriin on mahdollisimman matala. Silloin myös asiakkaan vaivoihin päästään tarttumaan nopeammin, tietää Metsäniemi.