Oikealla ravitsemuksella lisää työtehoa ja elämänlaatua

28.1.2020Blogi

Ravinnolla voi vaikuttaa merkittävästi työtehoon ja elämänlaatuun, kertoo Terveystalon asiakkailleen tekemä kysely. 80 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi saaneensa ravitsemusterapeutin ohjauksessa tehdyistä ruokavaliomuutoksista lisää virtaa työhön ja lisää aktiivisuutta vapaa-ajalle päivittäin.

Oikeasta ruokavaliosta lisää energiaa päivään

Moni toivoo elämäänsä lisää energisyyttä ja hyvää oloa. Yksinkertaisimmillaan se on saavutettavissa järkevillä valinnoilla jokapäiväisessä ruokailussa. Terveystalo teki ravitsemusterapian asiakkailleen kyselyn, jonka perusteella suurin osa ruokavalioonsa panostaneista koki saaneensa päiväänsä enemmän virkeitä tunteja. 80 prosenttia kertoi työtehonsa parantuneen ja 79 prosenttia ilmoitti yleisen jaksamisensa ja virkeytensä lisääntyneen vapaa-ajalla. Lisäksi vastaajat kuvailivat suolisto-oireidensa helpottaneen ja unenlaatunsa parantuneen.

- Ravitsemuksen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin on kiistaton, vastaavia tuloksia ei saada aikaan lääkkeillä. Jos saa päiväänsä kaksikin aktiivisempaa tuntia, se on valtavasti elämänlaatua lisää, sanoo johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta Terveystalosta.

Keskimäärin vastaajat arvioivat saaneensa jopa neljä virkeämpää tuntia vuorokauteensa. Moni kuvaili jaksavansa keskittyä paremmin töissä ja työpäivän jälkeen energiaa riittävän vielä kotitöihin ja liikuntaharrastuksiin enemmän kuin ennen.

- Työnantajan näkökulmasta tulos on kiinnostava. Tunti tehokkaampaa työaikaa päivässä on rahallisesti lähes 12 000 euron arvoinen työpanos vuodessa per työntekijä. Ravitsemusterapian tarjoaminen henkilöstölle osana työterveyshuoltoa voi vähentää tekemätöntä työtä, mutta elämänlaadun parantumisella voi olla vaikutusta myös työilmapiiriin, Mikko Rinta arvioi.

- Ilahduin myös siitä, miten vastaajat kuvailivat sosiaalisten suhteidensa parantuneen ja elämänmuutoksella olleen myönteinen vaikutus koko perheen hyvinvointiin. Virkeyden lisääntyessä ja kipujen helpottaessa riittää energiaa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Ravitsemuksesta apua painonhallintaan ja vireyteen 

Terveystalon ravitsemusterapian asiakkaista suurin osa hakeutuu ravitsemusterapiaan ratkoakseen painonhallintaan ja laihduttamiseen liittyviä kysymyksiä. Toiseksi suurin asiakasryhmä ovat vatsa- ja suolisto-oireiset. Lisäksi ravitsemuksesta haetaan apua vireyteen, työkykyyn, jaksamiseen ja uniongelmiin liittyen. 

- Ravitsemusterapia on terveyden ja työterveyden edistämisessä sekä vaikuttavaa että kustannusvaikuttavaa. Muun muassa 70 prosenttia ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivistä hyötyy ruokavaliohoidosta merkittävästi, Mikko Rinta sanoo.

Terveystalon ravitsemusterapia on saatavilla lääkärikeskusten lähivastaanottojen lisäksi etävastaanottona, jolloin asiakas voi valita asiantuntijan esimerkiksi saatavuuden tai asiantuntijan erityisosaamisen perusteella mistä tahansa Suomessa. Terveystalossa ottaa vastaan tällä hetkellä liki 60 ravitsemusterapeuttia. 

Kysely perustuu Terveystalon ravitsemusterapian asiakkailleen säännöllisesti toteuttamaan kyselyyn palvelun vaikuttavuudesta. Kyselyn pilottijaksolla siihen vastasi 101 asiakasta. 

Haluatko kuulla lisää? Jätä yhteydenottopyyntö hyvinvointipalveluista