Hyvällä johtamisella merkittävät säästöt

16.8.2019Blogi

Johtaminen vaikuttaa tutkitusti työterveyteen ja -hyvinvointiin. Huonoon johtamiseen ei yhdelläkään yrityksellä ole varaa, sillä sen seuraukset ovat hintavat. Hyvää johtamista voi opetella, ja sen avulla on mahdollista saavuttaa tuntuvia tuloksia.

Muistatko, kuka on paras esimies, jonka kanssa olet tehnyt töitä? Taitava johtaja jää mieleen. Esimiehellä on valtava vaikutus työssä koettuun hyvinvointiin ja työterveyteen: hyvä johtaminen vähentää tutkitusti sairastumisia, työtapaturmia, uupumusta ja stressiä.

Hyvinvoiva ihminen tekee työnsä paremmin kuin huonovointinen. Johtaminen vaikuttaa väistämättä työntekijöiden vointiin – siksi ei ole hetkeä, jolloin hyvän johtamisen voisi hätyyttää taka-alalle. Onnistuneella johtamisella voidaan vähentää työkyvyttömyyseläkkeitä ja sairauspoissaoloja sekä parantaa työtyytyväisyyttä.  Kun työyhteisö voi hyvin, vaikuttaa se epäsuorasti myös työn tuottavuuteen. Kukapa ei haluaisi tyytyväisiä, tuottavia ja terveitä työntekijöitä?

Johtajuus ei piile geeneissä. Johtamistaitoja pitää opiskella ja johtamiskirjallisuutta kannattaa seurata samoin kuin omaa alaansakin. Uudistuminen johtajana ei myöskään katso ikää.

Hyvä johtaminen koostuu monesta rakennuspalikasta. Jos johtamisen perustana ei ole oikeudenmukaisuus ja työntekijöiden arvostaminen, sillä ei ponnisteta pitkälle. Johtamisessa on lopulta kyse ihmisistä sekä yksilöinä että työyhteisönä. Suomessa johtajat ovat perinteisesti keskittyneet asioihin ja prosesseihin, mutta ihmislähtöisessä ajattelussa olisi vielä kehitettävää: parhaimmillaan esimies kohtaa, inspiroi, haastaa ja kannustaa.

Toimiva johtaminen ei ole vain yhdenlaista. Johtamisen ja työntekijän terveyden välisiä yhteyksiä tutkiessani esiin on noussut kolme hyvää johtamistapaa: oikeudenmukainen, kannustava ja motivoiva johtaminen. Näistä ei tarvitse valita vain yhtä itselleen sopivaa tapaa, vaan kaikkia kolmea kannattaa harjoitella. Tehokkaat johtamistyylit tulevat joka johtajalla tarpeeseen.

Motivoivalla, rohkaisevalla, oikeudenmukaisella ja huomioivalla johtamisella on todistetusti kauaskantoiset, konkreettiset seuraukset. Johtamistavat näkyvät viivan alla, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Huonoon johtamiseen ei koskaan ole varaa.

Kolme hyvää tapaa johtaa

  1. Oikeudenmukainen ja eettinen johtaja on huomaavainen, puolueeton, kuunteleva ja luotettava. Hän on ystävällinen ja huomioi alaisensa tasapuolisesti.
  2. Kannustava johtaja osaa tehdä oikeita kysymyksiä ja rohkaisee alaisiaan saavuttamaan tavoitteitaan.  Hänellä on valmentava ote.
  3. Motivoiva johtaja on uudistava, innostava, inspiroiva, stimuloiva ja motivoiva. Hän ottaa alaisensa huomioon yksilöinä ja kannustaa heitä kehittymään.

 

Anne Lamminpää
Työterveyshuollon erikoislääkäri, dosentti 

Lue myös: Millainen johtaja olet? Testaa itsesi!

Tilaa uutiskirje

Anne Lamminpää
Anne Lamminpää Työterveyden palvelujohtaja