Ihmissuhteista saa voimaa – pidä ystäviin yhteyttä myös korona-aikana!

Tulevana sunnuntaina vietetään jälleen ystävänpäivää. Ystävillä on suuri vaikutus ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle – myös korona-aikana yhteyttä kannattaa pitää ahkerasti yllä, vaikkei kasvokkain tapaaminen olisikaan nyt mahdollista. 

Ystävyyssuhteilla on suuri merkitys paitsi ihmisen henkisen hyvinvoinnin, myös fyysisen terveyden kannalta. Terveystalon itäisen alueen vastaavan psykologi-psykoterapeutti Aino Kohtalan mukaan ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, jotka tarvitsevat toisiaan selvitäkseen.

– Ihmisen identiteetti on sidoksissa muihin ihmisiin, kuten ystäviin ja läheisiin. Jakamalla kokemuksia ystävien kanssa luodaan merkityksiä omassa elämässä tapahtuneille asioille. Tarvitsemme jatkuvasti toisia ihmisiä siihen, että ymmärrämme, mitä meille tapahtuu ja minkälaisia olemme: toisten ihmisten kautta peilaamme itseämme, Kohtala sanoo.

Ystävien merkitys korostuu etenkin elämän isoissa muutoskohdissa, kuten lasten saamisen tai irtisanomisen yhteydessä. Arkea muuttanut koronaepidemia voi ymmärrettävästi herättää voimakkaitakin ajatuksia ja tunteita. Mietteitä kannattaa purkaa läheisten kanssa, mutta huolien läpikäynti ei suinkaan ole ainoa syy olla yhteydessä ystäviin.

– Koronankin keskellä voi soitella ja viestitellä kavereiden kanssa ihan arkisista asioista: mitä ihmissuhderintamalle kuuluu, miten lapset voivat tai vaikka puida yhteisen lempitelevisiosarjan tapahtumia. Rento aika hyvän ystävän kanssa lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. Ystävien kanssa keskustelulla voi raivata koronavapaata aikaa arjen keskelle, Kohtala sanoo.


Ystävien kanssa vietetty aika on usein rentouttavaa ja rauhoittavaa olemista. Ystävät kannustavat ja tsemppaavat toisiaan sekä tarjoavat tärkeää tukea jaksamiselle ja palautumiselle. On tutkittu, että ihmiset joilla on luottamuksellisia ystävyyssuhteita, myös toipuvat nopeammin vastoinkäymisistä.  Yksinäisyys ja läheisten ihmissuhteiden puuttuminen tai vähyys voi olla ihmisen hyvinvoinnille haitallista.

– Yksinäiseltä ihmiseltä puuttuu keskeinen keino ymmärtää ympärillä tapahtuvia asioita. Jos negatiivisia kokemuksia ei pääse ilmaisemaan kenellekään, paisuvat ne helposti oman mielen sisällä ja muuttuvat epärealistisiksi sekä kaiken muun alleen peittäviksi, Kohtala sanoo.

3 vinkkiä ystävyyssuhteiden ylläpitoon poikkeusoloissa:

  1. Puhelimet laulamaan
    Koska ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja on kehotettu välttämään, pitäkää tiiviisti yhteyttä muilla keinoin. Soitelkaa videopuheluita tai viestitelkää yhteisessä viestiryhmässä. Videopuheluiden kautta nähdyt tutut kasvot piristävät taatusti, viestiketjuissa jokainen taas voi helposti kertoa kuulumisiaan itselle sopivassa välissä. Kavereiden arkiset kuulumiset muistuttavat, että elämä jatkuu poikkeusoloissakin.
     
  2. Säännöllisyys kunniaan
    Pitäkää kiinni turvaa tuovista rutiineista. Aiemmin kasvotusten hoidetut viikonloppubrunssit, arki-illan kahvittelut tai tutut lounastreffit työkavereiden kesken voi hyvin toteuttaa videopuheluiden avulla. 
     
  3. Huumoria ei ole kielletty
    Vaikka koronatilanne ei naurata, huumoria ja hauskanpitoa ei ole rajoitettu tai kielletty. Ystävien kanssa on yhä lupa vitsailla ja ajatukset on suositeltavaakin välillä kääntää pois koronauutisoinnista. Nauraminen lisää myönteistä vuorovaikutusta ystävien kanssa ja lieventää stressiä. Kunnon naurunremakka voi olla hyvin voimakaskin ponnistus, joka päästää nopean jumppasuorituksen tavoin endorfiineja valloilleen. Vaikka olo voi olla hetken uupunut nauramisen jälkeen, elimistö on saanut kaipaamaansa lepoa ja puhdistuksen stressihormoneista. Jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo!
     

Kaiken tasoisia mielen hyvinvoinnin haasteita voidaan tehokkaasti hoitaa ja mielen hyvinvointia tukevia taitoja voidaan vahvistaa myös ennalta. Murheiden kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan apua on hyvä hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.Mielen haasteisiin ja sairauksiin erikoistunut Terveystalo Fokus Mielen erikoisyksikkö koostuu psykologian, psykiatrian sekä psykoterapian huippuammattilaisista. Moniammatillinen tiimi mahdollistaa sujuvan, erikoistuneen ja laadukkaan hoidon lähivastaanotolla tai etäpalveluna. 

Lisätietoa medialle:
Terveystalon viestintä/mediapäivystys, p. 050 358 1170, viestinta@terveystalo.com
Kysy meiltä asiantuntijaa myös muihin terveysaiheisiin!

Terveystalo lyhyesti:
Terveystalo on Helsingin pörssissä listattu julkinen osakeyhtiö, jolla on vahva suomalainen omistus. Terveystalo on liikevaihdoltaan ja verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluja yritys- ja yksityisasiakkaille ja julkiselle sektorille. Valtakunnallinen verkostomme kattaa noin 300 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Toimipaikkaverkostoa täydentävät ympäri vuorokauden saatavilla olevat digitaaliset palvelut.

Vuonna 2019 Terveystalossa asioi 1,2 miljoonaa yksittäistä asiakasta. Lääkärikäyntejä tehtiin noin 3,7 miljoonaa. Terveystalossa työskentelee yli 13 000 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon palveluilla on Avainlippu-tunnus ja yhtiö on Suomalaisen työn liiton jäsen. www.terveystalo.com