Anssi Kousa

Fysioterapeutti, erikoistuva työfysioterapeutti

Erityisosaaminen
Olen erityisesti työikäisten selkä- ja niskavaivoihin erikoistunut fysioterapeutti, jolla on laaja kokemus ja ymmärrys työn ja ympäristön vaikutuksesta tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Huomioin ohjauksessa ja kuntoutuksessa yksilöllisesti kaikki vaivaan vaikuttavat tekijät niin työn, liikunnan kuin rakenteellisten tekijöiden suhteen. Perusteellisen kartoituksen pohjalta tarjoan konkreettisia keinoja, joilla ongelmaa pystytään helpottamaan mm. harjoitteiden ja muiden arjessa toteutettavien keinojen avulla. Tutkin kehonhallintaa ja liikkuvuutta ja näiden pohjalta luon suunnitelman, jonka avulla lähdemme helpottamaan tilannetta. Vastaanottokäynnillä käytän paljon aikaa asian selittämiseen asiakkaalle, jotta hänelle kehittyy ymmärrys, mikä ongelman aiheuttaa ja miksi lähdemme jotain asiaa tekemään. Lisäksi teen paljon töitä aktiivisesti liikkuvien ja urheilevien asiakkaiden kanssa. Kartoituksella ja seurannalla pystymme minimoimaan ja ehkäisemään erilaisia rasitusvammoja ja kiputiloja.

Toimipaikat

Terveystalo Leppävaara
Alberganesplanadi 1, 2. krs.
02600 Espoo

Terveystalo Otaniemi
Sähkömiehentie 3
02150 Espoo

Kielitaito: suomi (äidinkieli), englanti

Hinnasto Hinta-arvio
Fysioterapeutti
Fysioterapia enint. 30 min 61,00 €

Fysioterapia enint. 45min 73,00 €

Fysioterapia enint. 60 min 89,00 €

Kanta-maksu 1,50 €

Sarjakäynti palvelumaksu 6,50 €

Hintoihin lisätään palvelumaksu sekä Kanta-maksu.

Tämän asiantuntijan palveluita

Firstbeat-mittaus FMS-liikehallintatestaus Fysioterapeutti Kuntotesti Kävelytesti Niskakipu ja sen hoito

Niskaryhmä ja selkäryhmä Olkapään kivun hoito Oma Valmentaja työterveydessä Painonhallinta ja elämäntapamuutos (yksilötuki) Terveys- ja hyvinvointiluennot Terveystalo Oma Valmentaja Työfysioterapeutti