Psykologinen tutkimus

Psykologisten tutkimusten avulla voidaan selvittää psyykkisten tai sosiaalisten ongelmien syitä, niiden laatua sekä vaikutusta nykyiseen elämäntilanteeseen. Lisäksi voidaan tutkia esimerkiksi työ- ja toimintakyvyn tai oppimisen kannalta olennaisia vahvuuksia ja heikkouksia tai persoonallisuuden ja tunne-elämän rakennetta.

Psykologi käyttää tutkimuksessa haastattelun lisäksi erilaisia psykologisia testejä ja kyselylomakkeita. Psykologisen tutkimuksen tavoitteena on lisätä itsetuntemustasi ja tutkimuksen tulokset käydään huolellisesti kanssasi läpi. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kokonaistilanteesi jäsennyksessä, diagnostiikan tukena sekä hoidon tai kuntoutuksen suunnittelussa.

Psykologiset tutkimukset ovat aikaa vieviä ja siksi vastaanottokäynnille kannattaa varata aikaa 2–4 tuntia. Tavallisesti tutkimusten vuoksi vastaanotolla käydään muutaman käynnin verran. Jos lääkärisi on tehnyt sinulle lähetteen psykologisiin tutkimuksiin, sinun on mahdollista saada kustannuksiin Kela-korvausta.

Varaa aika psykologisia tutkimuksia tekevälle psykologille, kun haluat esimerkiksi selvittää työ- tai opiskelukykyyn liittyviä haasteita tai saada ymmärrystä tunne-elämän ja persoonallisuuden piirteisiin.

Psykologiset tutkimukset lyhyesti

  • työ-, toiminta- ja opiskelukyvyn vahvuuksien ja heikkouksien tutkiminen
  • persoonallisuuden ja tunne-elämän rakenteen tutkiminen
  • haastattelu, psykologiset testit, itsearviointi