Lastenpsykologin vastaanotto

Osa psykologeista on perehtynyt erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen sekä lapsuus- ja nuoruusiän psyykkisen kasvun ja kehityksen kysymyksiin. Lastenpsykologi tukee sekä lasta että muuta perhettä lapsen käyttäytymisen, tunteiden säätelyn, oppimisen tai vuorovaikutuksen pulmien kanssa sekä selvittää niiden syitä. Lapsella voi esimerkiksi olla pelkoja, jännittämistä, vaikeutta irrottautua vanhemmista tai vaikkapa vaikeutta solmia ystävyyssuhteita. Lasten ja perheiden tukemiseen perehtyneeltä psykologilta saatte tukea myös kasvatuskysymyksissä.

Lastenpsykologi voi erikseen sovitusti tehdä myös niin sanottuja psykologisia tutkimuksia. Niiden avulla hän selvittää lapsen oppimisen, tunne-elämän ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vahvuuksia ja haasteita haastattelemalla sekä lasta että vanhempia sekä tarvittaessa esimerkiksi lapsen opettajaa. Haastatteluiden lisäksi psykologi voi käyttää lapsen psykologisissa tutkimuksissa työvälineinä psykologisia testejä ja kyselylomakkeita. Tutkimustuloksia hyödynnetään lapsen ja perheen tuen ja hoidon suunnittelussa ja saatte aina itse tutkimuksista palautteen.

Lastenpsykologin vastaanottokäyntien määrä riippuu aina lapsesta ja tämän tilanteesta.

Varaa aika lastenpsykologille, jos haluat lapsellesi apua esimerkiksi pelkojen, ahdistuksen tai jännittämisen hallintakeinojen vahvistamisessa.

Lastenpsykologin vastaanotto lyhyesti

  • esimerkiksi pelkojen, jännittämisen, käytösongelmien ja eroahdistuksen säätelykyvyn kehittäminen
  • oppimisen, tunne-elämän ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteiden tutkimukset