Lapsen psykologinen tuki

Lapsuus on nopeaa kasvun ja kehityksen aikaa, mihin saattaa joskus liittyä mielialan tai käyttäytymisen muutoksia ja oireita. Vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa saattaa ilmetä haasteita tai lapsi voi käytöksellään reagoida uusiin tilanteisiin tai perheessä tapahtuviin muutoksiin. Keskustelu lapsuuden haasteisiin perehtyneen psykologin tai psykoterapeutin kautta auttaa jäsentämään ongelmallista tilannetta ja pohtimaan siihen ratkaisuja. Osa psykologeistamme ja psykoterapeuteistamme on perehtynyt erilaisiin lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen vahvistamisen menetelmiin, kuten Theraplayihin tai kiintymyssuhdeterapiaan (DDP). Terapiamenetelmille on yhteistä lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhdeongelmien sekä lapsen käyttäytymishaasteiden hoito.

Tavoitteena on tarjota lapselle mahdollisuus keskustella asioista kahden kesken asiantuntijan kanssa. Tarvittaessa vastaanotolla voi olla mukana vanhemmat tai vaikkapa sisarukset. Lisätietoja voit lukea asiantuntijoidemme esittelyteksteistä.

Suunnitelma tapaamisen kestosta, tiheydestä ja sisällöstä tehdään yhdessä psykologin tai psykoterapeutin kanssa. Terapiamenetelmiä voidaan hyödyntää myös osana vanhempainohjausta ja muuta työskentelyä perheen kanssa.

Lapsen psykologinen tuki lyhyesti:

  • työskentely yhdessä lapsen ja vanhemman kanssa
  • lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteen vahvistaminen
  • uusien vuorovaikutustapojen mallintaminen