Kivespussin leikkaukset

Piilokives eli kryptorkia on tila, jossa kives ei sijaitse kivespussissa. Usein piilokives näkyy lapsella laskeutumattomana kiveksenä. Poikasikiön kivekset muodostuvat vatsaontelon sisällä ja laskeutuvat sieltä nivuskanavia pitkin kivespussiin. Kives ei kehity kunnolla, mikäli kives jää vatsaonteloon tai nivuskanavaan. Hoitamattomana piilokives voi altistaa mm. hedelmättömyydelle ja kivessyövälle.

Piilokives voidaan hoitaa leikkauksella. Toimenpiteessä siemenjohdin tai kiveksen verisuonet vapautetaan, jotta kives saadaan vedettyä kivespussiin. Toimenpide tehdään päiväkirurgisesti nukutuksessa. Pieni nivushaava paranee nopeasti, samoin pikkuinen haava kivespussissa. Piilokives tulisi hoitaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sen havaitsemisesta parhaan hoitotuloksen takaamisesti. Usein leikkaus tehdään lapsena ensimmäisten elinvuosien aikana.

Myös niin sanotut hyppivät kivekset, eli kiveksen tuntuminen kivespussin yläosassa, voidaan tarvittaessa korjata leikkaushoidolla. Kives voidaan kiinnittää kivespussiin, jollei se ole hoitunut itsestään viimeistään kouluiän lähestyessä. Kivesleikkaus voidaan tehdä myös, kun kiveksessä on todettu kasvain. Toimenpiteessä poistetaan usein koko kives, joka voidaan tarvittaessa korvata proteesilla. Tavallisimmat kivespussin alueen leikkaukset ovat vesikiveksen (hydroseele) ja siemennesterakkulan (spermatoseele) poistoleikkaus. Niissä yleensä selkäydinpuudutuksessa poistetaan nestettä muodostava kalvorakenne.

Kiveskohju eli varikoseele

Kiveskohju eli varikoseele on tavallisin laskimoiden vajaatoiminnan (suonikohjutaudin) ilmentymä miehillä, ja varsin yleinen kivespussin resistenssin syy. Kiveskohjun esiintyvyys miehillä on 15–24 %. Kiveslaskimon läppien vajaatoiminnan seurauksena kivestä ympäröivä laskimoverkosto laajenee, ja tyypillinen ilmentymä on kiveksen ympärillä ja yläpuolella kivespussissa tuntuva pehmeä resistenssi (Kuva). Noin 90 % kiveskohjuista on vasemmanpuolisia. Jos kiveskohju on oikealla puolella tai jos se ilmenee yllättäen ilman aiempia oireita tai löydöksiä aikuisiällä, on poissuljettava vatsakalvon takaisen tilan mahdolliset kasvaimet tai muut syyt, jotka saattavat lisätä yllättäen laskimopainetta.

Oireet

Usein kiveskohju todetaan koululääkäri- tai kutsuntatarkastuksessa. Toisinaan potilas hakeutuu tutkimuksiin todettuaan sattumalta turvotusta tai resistenssin kivespussissa. Kiveskohju aiheuttaa oireita harvoin. Oireina voi esiintyä kipua, painon- ja kuumotuksen tunnetta, tai harvoin kutinaa ja kihelmöintiä kivespussissa ja nivusalueella. Tyypillistä oireille on, että ne pahenevat fyysisen ponnistelun seurauksena ja kohti iltaa, lievimmillään oireet ovat levossa ja aamulla. Joskus kiveskohjuun voi liittyä lapsettomuutta.

Diagnostiikka

Kiveskohjun diagnoosi perustuu kliiniseen tutkimukseen: Tyypillinen tunnustelulöydös on pehmeä resistenssi kiveksen ympärillä ja yläpuolella. Lisäksi potilaan ponnistessa todetaan laskimoiden pullistuvan ja resistenssin suurenevan. Epäselvissä tapauksissa ja kliinisen diagnoosin ollessa epävarma esim. erittäin lievässä kiveskohjussa, saattaa ultraäänitutkimus varmistaa diagnoosin.

Hoito

Aikuisen oireetonta kiveskohjua ei tarvitse hoitaa. Kasvu- ja murrosiässä hoidolla pyritään estämään kiveksen kasvun häiriintyminen ja hoitoa suositellaan, mikäli kohjun puoleisen kiveksen koko jää 20 % tervettä puolta pienemmäksi. Lapsettomuustutkimuksissa ilmi tullut kiveskohju kannattaa yleensä hoitaa, sillä useimpien tutkimusten mukaan siemennesteen laatu ja raskausluvut paranevat hoidolla. Perinteinen leikkausmenetelmä on vuotavan kiveslaskimon sitominen vatsakalvon takaa. Leikkaus voidaan tavallisesti tehdä päiväkirurgisena ja se tuottaa toivotun tuloksen yli 90 %:lla. Leikkaushoitoa on paljolti korvannut röntgenlääkärin tekemä ns embolisaatiohoito. Tässä kiveslaskimon varjoainekuvaukseen liitetään suonen tukkiminen joko hyydyttävällä aineella tai mekaanisesti. Embolisaatiohoidon etuna on nopea toipuminen toimenpiteestä ja vähäinen sairausloman tarve, mutta haittana se, että vain noin 70 % hoitoyrityksistä onnistuu.

Kivessyöpä

Vaikka kivessyövän osuus kaikista miesten pahanlaatuisista kasvaimista on vain noin 1 %, 15–34 -vuotiailla se on yleisin pahanlaatuinen kasvain. Vuonna 2013 Suomessa todettiin 173 uutta kivessyöpää, ja vaikka lukumäärä on nousussa, on ilmaantuvuus maailman pienimpiä (n. 6.4 / 100 000).

Etiologia

Kivessyövän syytä ei tiedetä, mutta yksilönkehityksen varhaisvaiheilla on ajateltu olevan keskeinen merkitys kivessyövän synnyssä. Piilokiveksisyys lisää kivessyövän riskiä 3-14 -kertaiseksi, ja noin 7-10 %:lla kivessyöpäpotilaista on ollut laskeutumaton kives. Perintötekijät vaikuttavat kivessyövän riskiin, sillä riski oli nelinkertainen mikäli isällä ja yhdeksänkertainen mikäli veljellä oli kivessyöpä. Elinympäristön estrogeeniyhdisteillä saattaa myös olla osuutta kivessyövän synnyssä ja esiintyvyyden lisääntymisessä.

Oireet

Yleisin syy hoitoon hakeutumiseen on toisen kiveksen suureneminen. Noin 20 % kivessyöpäpotilaista hakeutuu hoitoon pelkästään kiveskivun vuoksi. Kaikkia kiveksen sisäisiä poikkeavia muutoksia on pidettävä kivessyöpänä kunnes toisin on osoitettu.

Diagnostiikka

Kivessyöpää epäiltäessä tärkein tutkimus on kivesten tunnustelu, joka kannattaa aloittaa normaalista kiveksestä. Normaali kives on sileä, liikkuva ja siitä erottaa lisäkiveksen hyvin. Kiveskasvain tuntuu tyypillisesti kiinteänä tai kumimaisena muutoksena kiveksen sisällä. Kivespussin läpivalaisu taskulampulla on avuksi erotettaessa valoa läpäisemätöntä syöpäkasvainta valoa läpi päästävästä vaarattomasta muutoksesta.

Kivesten ultraäänitutkimus tulisi tehdä kaikille potilaille, joilla epäillään kivessyöpää. Sen herkkyys kiveskasvaimen osoittamisessa on lähes 100 %, ja sen avulla voidaan selvittää luotettavasti onko muutos kiveksen sisä- vai ulkopuolella. Kiveksen ulkopuolella olevat muutokset ovat lähes aina hyvänlaatuisia.

Tietokonekerroskuvauksen (TT) herkkyys etäpesäkkeiden osoittamisessa on hyvä ja se tuleekin tehdä levinneisyysselvittelynä kaikille kivessyöpäpotilaille.

Kivessyöpä on yksi harvoista syövistä, joille on olemassa luotettavia merkkiaineita: AFP (alfafetoproteiini), B-hCG (istukkagonadotropiini) ja LDH (laktaattidehydrogenaasi). Suurentuneet merkkiainepitoisuudet viittaavat kasvaimen olemassaoloon ja niistä on apua diagnostiikassa ja seurannassa. Negatiiviset merkkiainepitoisuudet eivät kuitenkaan poissulje kivessyövän mahdollisuutta.

Hoito

Kivessyövän ensivaiheen hoito on nivusviillosta tehtävä kiveksen ja siemennuoran poisto. Poistettu kives voidaan korvata proteesilla. Levinneisyysasteen mukaan leikkaukseen liitetään tarvittaessa säde- tai solunsalpaajahoito, imusolmukkeiden poisto tai näiden yhdistelmä. Kivessyövän ennuste on nykyään erinomainen ja keskimäärin noin 95 % potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua.

Ota yhteyttä  

Voit jättää yhteydenottopyynnön, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää.