16.2.2016 15:31

Korvaavista harjoitteista tsemppiä kuntoutumiseen

Maltti on valttia kuntoutumisessa. Kun oman mielilajin harjoittaminen ei onnistu, voi aktiiviliikkuja purkaa energiaansa korvaaviin harjoitteisiin. Parhaimmillaan korvaavat harjoitteet nopeuttavat toipumista ja helpottavat paluuta lempilajin pariin.


Penikkataudin kaltaiset kivuliaat rasitusvammat ja tapaturmista aiheutuneet liikuntatauot vaativat potilaalta kärsivällisyyttä. Innokkaalla liikkujalla toipuminen voi pitkittyä, mikäli urheilun pariin palataan liian aikaisin. Korvaavien harjoitteiden avulla aktiiviurheilijakin pääsee kuitenkin päästelemään höyryjä ja pitämään yllä kuntoaan.

Korvaavien harjoitteiden avulla yritetään pitää yllä kuntoilijan sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä hidastaa lihasten toimintakyvyn heikkenemistä. Kun kunto on kohdillaan myös toipumisjakson aikana, on lempilajiin palaaminen kuntoutusjakson jälkeen huomattavasti helpompaa.

Mitkä ovat korvaavat harjoitteet?

Korvaavilla harjoitteilla tarkoitetaan liikuntaa, jonka aikana pyritään olemaan kuormittamatta vammautunutta kehonosaa. Juoksija voi esimerkiksi kuntoutumisensa aikana harrastaa kuntopyöräilyä, uintia tai vesijuoksua, jossa kuormitus on kevyempää tai sitä ei ole lainkaan.

Korvaavien harjoitteiden aikana vaurioituneessa kehonosassa ei missään tapauksessa saa tuntua kipua. Korvaavat harjoitteet eivät yksinään riitä parantamaan vakavia vammoja, vaan tapaturman tai leikkauksen jälkeen on noudatettava kaikkia lääkärin antamia hoito-ohjeita.

Korvaavat harjoitteet eivät ole lepoa?

Korvaavien harjoitteiden jakso merkitsee taukoa rasitusvamman tai tapaturman aiheuttaneesta lajista, mutta pelkkää lötköttelyä se ei suinkaan ole. Monipuolisten korvaavien harjoitteiden avulla toipumisaika nopeutuu ja paluu urheilun pariin sujuu sutjakasti.

Korvaavien harjoitteiden suunnittelussa kannattaa käyttää mielikuvista. Omasta suosikista poikkeavilla liikuntalajeilla on mahdollista kehittää esimerkiksi motoriikkaansa ja lihaskuntoaan tuorein keinoin. Korvaavaa harjoittelua suunniteltaessa on huomioitava harjoittelun monipuolisuus. Jaksoon on sisällytettävä sekä aerobista että anaerobista harjoittelua. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota tasapainoiseen ravitsemukseen, riittävään lepoon ja oikeaan vireystasoon.

Korvaavan harjoittelun jaksoon kannattaa suhtautua positiivisesti. Parhaimmillaan kuntoutumisjakso merkitsee mahdollisuutta vahvistaa lihaskunnon ja lihastasapainon heikkouksia, oppia uutta omasta kehostaan ja saada harjoittelun kokonaisrasitus parempaan tasapainoon vielä kuntoutusjakson päätyttyäkin.

Tyypillisimpiä korvaavia harjoitteita ovat kuntopyöräily, uinti sekä vesikävely ja -juoksu. Korvaavia harjoitteita kannattaa kuitenkin pohtia aina yhdessä fysioterapeutin kanssa.