Murtumat

Luunmurtuma edellyttää yleensä voimakasenergiaista vammaa. Tällainen voi syntyä esimerkiksi kaatuessa vääntymisen seurauksena ranteen, solisluun tai nilkan alueelle tai suoran iskun vaikutuksesta esimerkiksi lonkan alueelle reisiluun kaulaan.


Murtumat

Palvelut

Luun murtumaan voi liittyä voimakaskin verenvuoto ja epäily murtumasta edellyttää ensi vaiheessa pikaista arviointia. Lähtökohtaisesti luu korjaa itsensä, jos luun murtuneet osat ovat ja pysyvät hyvässä kontaktissa toisiinsa paranemisprosessin aikana. Jotta murtuneen luun asento pysyisi oikeana ja mahdollistaisi uudelleen luutumisen, asento täytyy pitää vakaana esimerkiksi lastan tai kipsin avulla.

Joissain tapauksissa murtuman korjaantuminen edellyttää sen asettamista oikeaan asentoon leikkauksessa asennettavien tukirakenteiden, kuten levyjen tai ruuvien, avulla.