Silmien laserleikkaus - kokemuksia

Terveystalon laserleikkaus on turvallinen ja helppo tapa päästä eroon laseista ja aloittaa uusi elämä kirkkaampana kuin koskaan ennen. Tällä sivulla voit tutustua leikkauksessa käyneiden ihmisten kokemuksiin.

Anssi Honkanen, radiojuontaja
Anssi Honkanen
Lähdin silmäleikkaukseen pelonsekaisin tuntein. Ajatus silmien sohimisesta laserilla tuntui pelottavalta, mutta koska ystäväpiiristä kuului pelkästään ylistäviä kommentteja lähdin kokeilemaan.

Nyt reilut puoli vuotta ilman silmälaseja eläneenä en voi muuta kuin suositella operaatiota kaikille jotka samankaltaiseten tuntemuksien kanssa painivat. Leikkaus ei tuntunut oikeastaan miltään, ja oli ohi ennen kuin osasin odottaa.

Jälkikäteen tuli fiilis, että miksi en tehnyt tätä aikaisemmin. Silmälaseista luopuminen on helpottanut aktiivista elämääni huomattavasti ja vihdoin voin käyttää myös aurinkolaseja ilman jatkuvaa säätöä.

Ulla Kuukka, johtava konsultti
Ulla Kuukka
Päätös silmäleikkaukseen menosta oli helppo. Monet ystäväni ja työkaverini olivat käyneet ja varauksetta suosittelivat. Minulle suurin päätöksentekoon vaikuttava kriteeri oli se, että silmäleikkauksen sai Terveystalolta korottomalla osamaksulla – näin ei tarvitse kerralla maksaa montaa tuhatta niin kuin jossain muualla.

 

Itse leikkausta jännitin aika vähän, olin kuullut siitä paljon ja esitarkastuksessa kaikki selitettiin huolellisesti. Koko ajan oli hyvin turvallinen olo, että ihmiset todella tietävätmitä ovat tekemässä. Leikkaus oli outo kokemus, hiukan epämukava mutta lähinnä helppo. Toisin kuin jotkut, en nähnyt leikkauksen jälkeen heti hyvin. Pystyin kuitenkin jo seuraavana päivänä tekemään läppärillä töitä ja yllättävän nopeasti näkö sitten kirkastui.

Nyt pari viikkoa leikkauksen jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen. Ilman laseja oli aluksi hassun turvaton olo mutta samaan aikaan aivan ihana. Urheilu ja kaikki oleminen on niin paljon helpompaa ja jotenkin vapaampaa. Liityn suosittelijoiden joukkoon.

Ellen Jokikunnas, radiojuontaja

Kävin taittovirheleikkauksessa Terveystalossa. Sain ensimmäiset silmälasini jo ala-asteikäisenä, ja vihasin aina silmälasien käyttöä. Hakeuduin leikkaukseen, koska vauhdikkaassa elämässä eivät lasit tuntuneet pysyvän mukana - ainakaan ehjinä. Lisäksi olin kärsinyt piilareiden ja kuivien silmien kanssa tasapainottelusta liian kauan, yli 10 vuotta.

Näköni oli -4 enkä koskaan oppinut oikeaksi silmälasien käyttäjäksi. Silmälasit ja piilarit olivat aina jollakin tapaa hankalat urheillessa, matkustaessa erityisolosuhteissa ja pitkillä keikkamatkoilla. Etenkin TV-työssä paahtavien lamppujen valoissa, savukoneiden ja ilmastointien armoilla sain aina taistella näkemisestä. Suorien TV-lähetysten teko oli hankalaa, koska en oikein nähnyt prompteria, joka on tärkeä apu lähetyksissä ja tekstien hallinnassa. Tein keväällä ensimmäisen tuotannon, Stage-ohjelman Neloselle silmäleikkauksen jälkeen ja oli valtaisa ihanaa työskennellä ilman stressiä siitä, että ei näe kaikkea, eikä tarvinnut pelätä silmien olevan punaiset piilareista ja väsymyksestä, kuten aiemmin. Toimenpide kokonaisuudessaan oli ihan käsittämättömän helppo, kivuton ja nopea. Molempien silmien leikkaus oli ohi ennen kuin ehti edes tajuta olevansa operoitavana. En tuntenut mitään kipua toimenpiteen aikana enkä sen jälkeen. Ajatus silmäleikkauksesta kyti vuosia mutta en saanut aikaiseksi, enkä tainnut edes uskaltaa tehdä asialle mitään. Ystäväpiirissäni todella moni on käynyt samassa leikkauksessa ja kaikkien kokemukset olivat todella positiivisia ja minua kannustettiin useamman kerran ottamaan itseäni niskasta kiinni ja parantamaan suhteeni ulkomaailmaan. Oli todella hauska huomata kuinka ennakkoon jännittäminen oli aivan turhaa. Melkeinpä harmittaa etten aiemmin leikkauttanut silmiäni ja päässyt nauttimaan teräväpiirtoisesta maailmasta heti aamutuimaan silmät avatessaan ja kaikissa tilanteissa.

Heti toimenpiteen jälkeen maailma kirkastui ja silmät toipuivat todella nopeasti. Kuivuus ja hämäränäkö oli pari kuukautta erilainen kuin aiemmin, mutta maailman ihmetteleminen uusin silmin ilman laseja ja piilareita oli saman tien ihmeellistä ja mahtavaa.

Suosittelen silmäleikkausta ehdottomasti kaikille, jotka eivät pärjää ilman laseja kodin ulkopuolella ja etenkin ihmisille, jotka harrastavat liikuntaa, matkustelevat paljon ja tekevät pitkiä työrupeamia. Elämänlaatu parani ainakin omalla kohdallani huomattavasti. Aiemmin jouduin aina miettimään esim. piilolasien kanssa kuinka kauan olen työmatkalla, missä pääsen lepuuttamaan silmiäni ja milloin pitää taas nähdä. Silmäni olivat aina aristavat, kuivat ja punaiset. Nyt voi vaikka keskellä yötä päättää mennä uimaan tai vaikka lähteä kävelylle ilman, että pitää haparoiden sokeana etsiä laseja. Terveystalon hoitotiimi oli todella ammattitaitoinen ja mukava - sain kaikkiin kysymyksiini vastaukset ja ennen leikkausta tukea jännittämiseen.

Mikko Suursalmi, radiojuontaja
Mikko Suursalmi
Ennen leikkaukseen menoa mietin monesti, että miten köhän paljon sen kokeneet liioittelevat sitä elämänmuutosta, jonka operaatio tarjoaa. Mulla kun ei kuitenkaan ollut miinustakaan laseissa kuin 1,25.

Mutta heti ensimmäinen aamu osoitti, että senkin mietiskelyajan olisi oinut käyttää fiksummin. Oli nimittäin huikea fiilis herätä ja huomata, että maailma todellakin tuntuu erilaiselta. Ja se tekee sitä yhä, vaikka aikaa operaatiosta on jo kulunut. Yhä edelleen esimerkiksi paitaa pukiessani tai riisuessani, kasvoja pestessäni tai kypärää päähän laittaessani olen ottamassa laseja pois. Ja naurahdan sille joka kerta.

Suhteeni silmälasien kanssa kesti yli 20 vuotta, mutta ero ei tehnyt minua tippaakaan surulliseksi. Päinvastoin. Ja toisin kuin monessa muussa ihmiselämään liittyvässä suhteessa, tässä todellakin suosittelen eroa ihan jokaiselle sitä harkitsevalle. Palvelu Terveystalossa oli erittäin hyvää ja voin lämpimästi suositella Terveystaloa ja hoitotiimiäni kaikille!

Merja Rantanen, suunnistaja

Suunnistaja Merja Rantanen kävi Terveystalossa leikkauttamassa silmänsä. Harrastusta haitanneet lasit jäivät vastanotolle ja moninkertaisen suomenmestarin sekä maailmantasolla menestyneen maajoukkuevalmennettavan lenkille lähtö sujuu nyt entistä vauhdikkaammin.
- Käytin silmälaseja 13 vuotta ja suunnistaessani piilolinssejä. Niiden käyttöön liittyi kaikenlaisia käytännön hankaluuksia, jotka ajan myötä alkoivat jo hieman kyllästyttää.

Luottamus lääkärin osaamiseen ensiarvoista

Läheinen ystävä innosti oman positiivisen kokemuksensa kautta Merjaa harkitsemaan taittovirheleikkausta. Merja etsi netistä tietoa eri lääkärikeskuksista, joissa leikkauksia tehdään.
- Paikkoja olisi löytynyt lähempääkin kotiani, mutta ystäväni suosituksesta päädyin valitsemaan Terveystalon Helsingin sairaalan. Kyse on kuitenkin silmistäni, joten kirurgin ammattitaito on ensiarvoisen tärkeää.

Merja tuli leikkaukseen rennoin mielin. - En osannut jännittää leikkausta, koska luotin lääkärin osaavan asiansa. Ennemmin minua jännitti se, että silmiäni ei olisi jostain syystä voinut leikata!

Itse leikkaus sujui hyvin. Päällimmäisenä jäi mieleen kirkas laserin säde. Heti leikkauksen jälkeen silmissä tuntui hieman kipua, joka kuitenkin meni nopeasti ohi. Merja lepäsi toimenpiteen jälkeen rauhassa lepohuoneessa ja pääsi sen jälkeen jo kotiin.
- Oli aivan uskomaton tunne nähdä taas hyvin ja etenkin niin nopeasti heti leikkauksen jälkeisen sumuverhon poistuttua silmieni päältä!

Yhtään ei kaduta

Toimenpiteen jälkeen Merja piti pari viikkoa taukoa harjoittelusta, jonka jälkeen harjoittelu on jatkunut normaalisti. Hän odottaa jo innolla kesää, jolloin suunnistaessa ero entiseen varmasti tulee esille.

Merja on ollut hyvin tyytyväinen leikkaukseen ja uuteen näkökykyynsä.
- Päivääkään en ole katunut. Omakohtainen kokemukseni leikkauksesta oli erinomainen ja minusta pidettiin hyvin huolta.

Tänä vuonna hän on myös varautunut jo ajoissa kesän tuloon ja aurinkoon.
- Kävin jo ostamassa ensimmäiset kunnon aurinkolasit vuosiin – eivätkä ne ole mitkään pienet ja huomaamattomat lasit!

Nina Luukkainen, judoka

Nyt kun näkö on taas kunnossa, ei judoka Nina Luukkaisen tarvitse enää miettiä, kuka tatamin toisella puolella seisoo. Nina kävi silmien taittovirheleikkauksessa tammikuussa ja näkee nyt selvästi ensimmäistä kertaa vuosiin.
- Silmälasien käyttö alkoi yksinkertaisesti kyllästyttää. Treenatessa niiden pitäminen oli mahdotonta. Piilolasit puolestaan tippuivat silmistä kesken harjoituksen tai menivät rullalle silmän pinnalle. Ilman laseja puolestaan tunsi itsensä aika lailla sokeaksi.

Nina oli kuullut taittovirheleikkauksista, mutta ei ollut ottanut asiasta tarkemmin selvää. Hän päätyi kysymään neuvoa seuratoiminnassa aktiivisesti mukana olevalta silmälääkäri Pasi Pehkoselta.
- Lääkärissä olen käynyt vain pakon edestä eikä minua ei ole koskaan leikattu. Sain kuitenkin Pasilta paljon tietoa leikkauksesta, mikä helpotti päätöksen tekemistä.

Helppo ja nopea laserleikkaus

Pasin suosituksesta Nina varasi ajan Terveystaloon Helsinkiin silmäkirurgin vastaanotolle. Esitutkimuksen jälkeen leikkausaika varattiin tammikuun lopulle. Ennen leikkausta Nina kävi katsomassa verkossa videoita toimenpiteestä ja luki leikkauksesta potilasoppaasta. - Leikkauspäivänä jännitti hieman, mutta loppuen lopuksi aivan turhaan. Toimenpiteen lyhyys yllätti. Kun olin asettautunut pöydälle, asiat etenivät vauhdilla eikä tilanne ollut sen kummoisempi kuin tavallisella lääkärin vastaanotolla. Leikkauksen aikana kirurgi kertoi koko ajan mitä oli tekemässä, mikä tuntui rahoittavalta. Ensimmäinen silmä oli valmis nopeammin kuin uskoinkaan ja toinen heti perään.

- Potilaana oli miellyttävä olla. Kaikesta huomasi, että kirurgilla on rautainen kokemus.

Leikkauksen jälkeen Nina lepäsi pari tuntia ja jälkitarkastuksen jälkeen kotimatka Tampereelle alkoi.
– Olin varautunut siihen, että näkö on leikkauksen jälkeen huono ja silmät sumuiset. Mutta näin hyvin heti leikkauksen jälkeen! Silmät tuntuivat aluksi hieman aroilta, mutta niitä ei särkenyt. Kotimatkalla pystyin jo hyvin katselemaan maisemia.

Vauhdilla kuntoon

Parantuminen leikkauksesta sujui paremmin kuin Nina oli odottanut. Leikkausta seuraavana päivänä alkoi gradun viimeistely ja viikonloppu meni tietokoneen ääressä.
- Iltaisin silmät tuntuivat hieman rasittuneilta, mutta muita tuntemuksia tai ongelmia ei ollut. Maanantaina olin jo töissä ja keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa rauhallisesti urheilemassa. Sain varmasti osakseni muutaman huvittuneen katseen, kun tammikuussa pyöräilin pilvisellä säällä aurinkolasit päässä töihin, jotta viima ei olisi mennyt silmiin.

Onneksi menin leikkaukseen!

Judosta Nina on selkäongelmien vuoksi joutunut pitämään taukoa. Muuta liikuntaa hän on kuitenkin pystynyt harrastamaan.
- Sain hiihtoladulla ahaa-elämyksen, kun en heti alun jälkeen joutunut pysähtyä pyyhkimään laseista huuruja pois.

Nina suosittelee kaikille rillipäille leikkaukseen menoa. Myös opiskelijoille, joilla ei välttämättä ole niin paljon varaa.
- Meneehän sitä laseihinkin rahaa, kun silmälasit ovat niin hirveissä hinnoissa. Itse en ikinä kokenut laseja osaksi persoonaani ja halusin aina päästä niistä eroon. Nyt harmittaisi, jos olisin useita vuosia jahkaillut leikkaukseen menoa!

Mikko Eloranta,36, jääkiekkoilija
Olin käyttänyt pitkään (n.20 vuotta) piilolaseja ja kokenut aina niiden käytön ongelmalliseksi ammatissani. Pelissä niitä saattoi tippua, mukana piti aina muistaa kantaa varalinssejä ja nesteitä sekä normaaleja laseja. Lisäksi iän myötä silmät alkoivat kuivua todella paljon pitkän päivän aikana.

Olin miettinyt silmien laserleikkausta jo pitkään, mutta minulla ei ollut rohkeutta tarttua toimeen. Viime talvena luin sattumalta artikkelin Terveystalon lehdestä, jossa kerrottiin uusista laitteista, joita löytyy ainoastaan Terveystalosta. Artikkelin luettuani uskalsin lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Kokemukseni IntraLasik Plus- taittovirheleikkauksesta oli pelkästään positiivinen. Ensimmäisenä päivänä minulle tehtiin perusteellinen esitutkimus. Tutkimus kesti kyllä melko kauan, mutta se ei haitannut, koska olihan kysymys minun silmistäni! Seuraavana päivänä tehty laserleikkaus meni hienosti, vaikka vähän jännittikin. Jännitys kuitenkin laukesi, kun henkilökunta antoi hiukan rauhoittavaa lääkettä.

Silmäleikkaus onnistui täydellisesti. Olo oli uskomaton, kun näki lähes täydellisesti ilman laseja heti leikkauksen jälkeen. Paljon kertoo se, että jo seuraavana aamuna pystyin itse ajamaan autolla Turusta jälkitarkastukseen Helsinkiin.

On hienoa, kun aamulla ei tarvitse sählätä piilolasien kanssa, kun lähtee treenaamaan. Uskon, että silmäleikkauksen jälkeen näen jopa paremmin kuin ennen piilolaseilla! Hyviä puolia tulee varmasti vielä lisää, kun kesän jälkeen pääsen käyttämään leikattuja silmiä omassa työssäni eli jääkiekkoa pelatessa.

Olen jo suositellut laserleikkausta kaikille ystävilleni, jotka joutuvat käyttämään laseja.

Akseli Hemminki, 35, tutkimusprofessori
Urheilen ja esiinnyn bändieni kanssa, joten jouduin käyttämään piilolaseja paljon. Niiden kanssa oli kuitenkin jatkuvasti ongelmia. Lisäksi tavalliset silmälasit olivat hankalat kesät talvet pyörällä liikkuvalle, sillä nykyään tuntuu satavan lähes päivittäin. Kyllästyin myös lasien jatkuvaan pesemiseen ja niiden muihin ongelmiin kuten vääntymiseen ja huonoon istuvuuteen.

Etukäteen silmien laserleikkauksessa minua huolestuttivat etenkin mahdolliset komplikaatiot, niin akuutit kuin mahdollisesti vuosien päästä ilmaantuvat. Mutta koska silmälääkäriystäväni oli uskaltanut leikkauttaa omat silmänsä niin minäkin rohkaistuin. Itse taittovirheleikkauksessa jännitti se, osaanko pitää silmiä oikealla tavalla paikallaan.

Valitsin leikkaukseksi IntraLasik Plus -taittovirheleikkauksen Terveystalossa, koska kurssikaverini suositteli sitä ja olen tottunut luottamaan häneen silmien terveyteen ja näkemiseen liittyvissä asioissa.

Leikkauksessa kaikki meni nappiin. Jo illalla näin paremmin kuin 20 vuoteen. Kipua ei ollut juuri ollenkaan. Silmien kuivumista oli aluksi paljon ja se on hiljalleen vähentynyt, mutta edelleen (7 kk leikkauksesta) joudun käyttämään silmätippoja ajoittain. Se on kuitenkin pieni hinta siitä, ettei tarvitse laseja.

On upeaa nähdä tarkemmin kuin ennen ja ilman näkökenttää rajoittavia laseja. Ulkoilmaelämä ja urheileminenkin sujuvat aiempaa mukavammin eikä pieni sateen ropsautus pyöräillessä enää haittaa.