Pneumokokkirokote

Pneumokokki on merkittävä taudinaiheuttaja erityisesti lapsilla ja yli 50-vuotiailla, etenkin influenssakaudella. Pneumokokki on maailmanlaajuisesti yleinen keuhkokuumeen, aivokalvotulehduksen ja vakavan yleisinfektion aiheuttaja. Pneumokokki-bakteeri aiheuttaa lapsille vakavia sairaalahoitoa vaativia bakteeritulehduksia, kuten aivokalvontulehduksia ja verenmyrkytyksiä. Tavallisia pneumokokin aiheuttamia sairauksia ovat keuhkokuume, korvatulehdus ja poskiontelontulehdus.

Pneumokokki leviää pisaratartuntana kosketuksen kautta tai yskiessä ja aivastaessa. Terveetkin ihmiset saattavat kantaa pneumokokkeja nenänielussaan ja voivat tietämättään levittää tautia. Tartuntariskiä voi pienentää esimerkiksi käsihygienialla. Tartuntariskiin vaikuttaa myös olennaisesti potilaan ikä, sillä puolustusjärjestelmämme heikkenee iän myötä jolloin alttius infektioihin kasvaa.

Pneumokokki-infektioita hoidetaan antibioottikuureilla. Pneumokokkirokotteella ehkäistään tartuntoja. Rokotteen voi ottaa influenssarokotteen yhteydessä.

THL suosittaa ikääntyneille ja muille riskiryhmille ensisijaisesti konjugaattirokotetta (PCV 13), koska se todennäköisesti antaa suojaa rokotteen sisältämien pneumokokkityyppien aiheuttamaa keuhkokuumetta vastaan. Polysakkaridirokotteella (PPS23) ei ole osoitettu suojatehoa keuhkokuumetta vastaan. 

Selvitä riskisi sairastua pneumokokin aiheuttamaan sairauteen helpolla kyselyllä!

Tee pneumokokkikysely