Jäykkäkouristusrokote ja kurkkumätärokote

Jäykkäkouristus

Jäykkäkouristuksen aiheuttaa Clostridium tetani –bakteerin myrkky, jota esiintyy yleisesti maaperässä. Jäykkäkouristusbakteeri voi tarttua haavan tai rikkoutuneen ihon kautta, esimerkiksi maaperästä tai koiranpuremasta. Tartuntariski kasvaa lämpimässä ympäristössä, sen takia rokotussuoja kannattaa olla kunnossa varsinkin kun edessä on matka ulkomaille. Jäykkäkouristus ei leviä henkilöstä toiseen. Jäykkäkouristus ehkäistään rokotuksin.

Työikäisten tehosteiden väli pitenee 10 vuodesta 20 vuoteen. Maaliskuusta 2018 alkaen tehoste annetaan 45 ja 65 vuoden iässä. Yli 65-vuotiailla normaali tehosteväli on 10 vuotta. Alle 65 -vuotiaat tarvitsevat tehosteen vain 20 vuoden välein.

Kurkkumätä

Kurkkumätä on niin ikään bakteerin aiheuttama nielun, kurkunpään, nenän ja ihon tulehdus. Aiheuttajana on Corynebacterium diphtheriae. Bakteerin tuottama myrkky voi aiheuttaa myös esimerkiksi sydänlihastulehdusta.

Kurkkumätätartunta tapahtuu läheisessä kontaktissa kurkkumätäpotilaan tai bakteeria kantavan henkilön kanssa. Tartuntatapoja ovat esimerkiksi sylkikontakti tai samojen ruokailuvälineiden käyttö. Kurkkumädän itämisaika on yleensä 2-5 vuorokauttaa. Kurkkumätä voi olla oireeton ja hoitamattomana tartunnan saanut voi levittää tautia viikkojen tai kuukausien ajan.

Kurkkumätää ehkäistään rokotuksin. Tautia voidaan hoitaa, mutta siihen liittyy vaikeiden jälkitautien mahdollisuuksien vuoksi 5-10% kuolleisuusriski. Viimeksi kurkkumätää on todettu Suomessa 2015.